Onko VHH- tai ketoruokavalion noudattaminen helppoa?

[Vanha Karppu]

Miten vastaisitte tähän kysymykseen oman tai muiden ihmisten kokemusten perusteella?

(TEKSTIMUOKKAUS) Itselleni tulee vaikeuksia ketogeenisella ruokavaliolla, jos en saa tai ehdi hakea naapurikaupungista läskiä, jolla pystyn "rasvoittamaan" ja halpuuttamaan kokolihaa.

Käsittämätöntä, miten huonot lihavalikoimat suomalaisissa ruokakaupoissa on. Epäterveellistä valmisruokaa löytyy kyllä satoja hyllymetrejä, mutta naudan- ja sianlihaa yhteensä usein vain noin 3 metriä, mistä suurin osa on varattu jauhelihalle. Lisäksi vielä niin, ettei yhdessäkään naudanlihapalassa ole läskiä, tai jos on, juuri se lihanpala maksaa niin paljon, ettei ole varaa ostaa sitä. (Sianrasvaa ei elimistöni kestä.)

OIreeni ovat olleet kuitenkin niin pahoja, etten voisi edes uneksia paluusta vanhaan ruokavalioon.

[els]

Vasta neljännesvuosisata tullut täyteen VHH'lla ilman ongelmia, mutta kuka sen tietää, josko jatkossa olisi vaikeuksiakin...?

[skarpapu]

Näin vähän päälle puolen vuoden kokemuksella ihan kohtuullisen helppoa on ollut, kunhan pääsee rutiineihin kiinni. Kunhan tietää mitä sopivaa ostaa kaupasta ja miten saa sen valmistettua, siinäpä se. En ole kokenut suuria hinkuja syödä sokeria tai hiilareita, aika vaivattomasti ja kivuttomasti on uudenlainen syöminen sopinut.

[Ella]

Kesällä ketoruokavalio oli helppoa, kun kaupoista sai rasvaisia naudan burgerilihapötkylöitä. Söin burgerpihvejä koko kesän.
Naudan kokolihassa taitaa eniten rasvaa olla entrecotepalassa. Naudan talia tilaan Kotitilalta kilon ämpäreissä. Luu- ja lihaliemiä haudutan häränhännistä ja naudan potkista.
Minulla ei ole rajoitteita kananmunien, kalojen, eläinten eikä eläinrasvojen suhteen, joten helppoa on nyt kun olen saanut systeemit pelaamaan.

[Vanha Karppu]

Minäkin ruokkisin itseäni ilomielin entrecote-pihveillä, jos vain kukkaro kestäisi...

Vaikea tajuta lihatalojen toimintatapoja. Jos ne möisivät jauhelihan ainesosat kunnollisen kokoisina paloina, ne säilyisivät tuoreena paljon pidempään. Isoista paloista itse leikattu liha olisi ennen kaikkea paljon herkullisempaa kuin nyt, kun kaikki silputaan jo tehtaalla pieneksi ja lähes heti pilaantuvaksi mössöksi.

Ennen lihaa myytiin tosiaankin suurempina paloina, joita sai pieniä kotona itse omien mieltymystensä mukaiseksi. Toki leikkasivat siitä lihatiskilläkin pyynnöstä esim. pihvejä.

Ja möisivät edes pakastettuina levyinä sen jauhelihansa, niin saisi kerrankin tuoretta lihaa.

Suomessa ei saa tuoretta lihaa edes isolla rahalla.
Ostin tänään kokolihaa, jonka viimeinen käyttöpäivä oli "määrätty" olevan 2,5 viikon päästä. Ei ollut sekään liha aivan tuoretta.

Ja ihan sama ongelma kalan kohdalla. Ainakin tuoretta lohta on todella vaikea löytää. Ja jos sellaista onnistuu löytämään, niin se on jo niin hilkulla, että siihen ehtii tulla "sillinen" sivumaku viimeistään sen jälkeen, kun olen sulattanut sen ruokailua varten. Eikä ole siitä kyse, että se lojuisi liian kauan pakastimessani tai sulaisi liian hitaasti. Pakastan sen ohuina annospaloina ja sulatan nopeasti vesihauteessa.

Tuore lohi kyllä maistuisi vaikka sellaisenaan...

Summa summarum: suuri osa ketoruokavalioon liittyvistä ongelmistani johtuu siitä, että Suomesta on vaikea löytää kunnon raaka-aineita.

[jepa]

Mulla tulee kysymyksestä mieleen 3 asiaa:

1. Kun itse muutin ruokavaliotani ensimmäisen kerran toistakymmentä vuotta sitten, niin täytynee myöntää että se tuntui vaikealta. Suunnilleen kaikki mitä olin siihen asti syönyt olikin ärsyttänyt suolistoani: leipä, maitotuotteet, jne. Joten kyllä olin usein myös nälissäni alkuvaiheessa, kun en oikein keksinyt mitä syödä. Mutta kun aloin katselemaan ympärilleni hevi- ja lihaosastoilla, niin maailmassa olikin todella paljon ruokaa mitä EN ennen syönyt! Ruokavalioni oli paljon rajoitetumpi ennen muutosta.

2. Kun tottuu syömään uudella tavalla, suurimmaksi ongelmaksi jää muut ihmiset ja heidän kummalliset syömätapansa. Tuntuu tylyltä aina kieltäytyä tarjotuista pullista. Kyllästyttää ottaa omat eväät mukaan kylään. Kyllästyttää vastailla kysymyksiin kun syö seurassa.

3. ”Elintapojen muuttaminen on vaikeaa” sanonta mietitytti minua vast’ikään. Tulin siihen tulokseen, että ei ole. Olen tehnyt lukuisia pienempiä ja suurempia elintapamuutoksia viimeisten 20 vuoden aikana. Useimmiten ihminen ei vain OIKEASTI halua tehdä sitä. Pitäisi löytyä sellainen motivaatio, joka voittaa mm. ”mutta kun se olisi helpompaa” ja ”mutta kun tekisi mieli” tunteet. Ainoa mitä tarvitaan elintapamuutokseen on, että päättää ja tekee sen. Ja sitten jokaisessa hetkessä päättää ja tekee sen uudestaan. Ja jos joskus poikkeaa linjasta, niin sen jälkeen taas päättää jatkaa ja tekee sen.

[Ella]

Ainoa mitä tarvitaan elintapamuutokseen on, että päättää ja tekee sen. Ja sitten jokaisessa hetkessä päättää ja tekee sen uudestaan. Ja jos joskus poikkeaa linjasta, niin sen jälkeen taas päättää jatkaa ja tekee sen.

Kirjoitat asiaa.

Minulle naudanlihan tuoreus ei ole tärkeää, se tekee ketoruokavalion noudattamisen helpoksi. Punalaputetut tuotteet kelpaa hyvin. Usein pidän naudanpaistia jääkaapissa viimeiseen päivämäärään asti ja valmistan sen jälkeen, paisti on mureampi. Naudan jauhelihaa syön välillä raakapihvinä. En ole koskaan saanut niistä ruokamyrkytystä, ainoat ruokamyrkytykset olen saanut lohiruuista.
Kalankin syön vanhana, siis silliä ja sardiinia.

Aluksi kun heittäydyn kokonaan lihansyöjäksi, niin tuli histamiinioireita. Puolen vuoden ajan ilmestyi lähes päivittäin nokkosrokkoa mekkoalueelle, se kesti aina kaksi tuntia ja häipyi sitten. Histamiinijutut loppuivat puolen vuoden jälkeen kun keho tottui eikä niitä sen jälkeen enää ole ollut. Ikääntyneessä lihassa ja juustoissa on histamiineja.

[els]

Samaa mieltä Ellan kanssa siitä että Jepa puhuu asiaa. Ja vielä nasevasti. Kaikki kolme kohtaa ovat ihan naulan kantaan o/

[Vanha Karppu]

Naudan jauhelihaa syön välillä raakapihvinä. En ole koskaan saanut niistä ruokamyrkytystä, ainoat ruokamyrkytykset olen saanut lohiruuista.

Minun suolistossani on ilmeisesti tapahtunut jotain viime vuosina, ehkä koronan sairastamiseen liittyen.

Ennen koronaa oli ajanjakso, jolloin söin joka päivä mausteisen tartar-pihvin, ja se oli muistaakseni ihan tavallista kaupan sikanauta-jauhelihaa. Tätä jatkui pari kuukautta, kunnes minut valtasi hirveä sianlihakammo.

Nyt en voi enää syödä edes medium-paistettua pihviä kahtena peräkkäisenä päivänä sarastumatta ripuliin. Ja vatsa kipeytyy heti ekasta syöntikerrasta...

[Vanha Karppu]

Jepan puheenvuoroa voisi vielä täydentää siten, että tarvittaessa saa myös edetä hitaasti ja silloin kannattaa iloita jokaisesta virstanpylväästä, jonka on saavuttanut. Ynnä muistaa, että kehitys on usein vähän siksakkia ja näin voi olla myös hiilarin ja rasvan kanssa. Minulla hiilareiden määrä on ollut välillä hyvin alhaalla ja välillä pitkiäkin aikoja sitten taas korkeammalla tasolla, jopa 75-100 g/vrk. Mutta keskivertoinen suunta on silti ollut koko ajan vähemmän ja vähemmän.

Ja rasvan määrää olen nostanut varmaan joka vuosi ylöspäin. Kesti aikansa löytää hyvältä maistuvia rasvan lähteitä ja keksiä millä kaikilla konsteilla sitä voikaan lisätä ruokavalioon. Minä kun en ole tosiaankaan kuten "Steak butter girl" Bella, joka tykkää syödä voita suoraan paketista. Rasvan lisääminen on ollut pitkä tie, koska entinen ruokavalioni oli käytännöllisesti katsoen rasvaton.

Kolmas asia on makea ravinto, joka oli ennen suurin heikkouteni. Aluksi ratkaisin makeannälkäni juomalla päivittäin varmaan 8 kuppia makeutusaineella makeutettu minttuteetä. Nyt olen jo niin pitkällä, että juon päivässä enää 0,5 dl teetä, jonka makeutan 1/3 teelusikallisella fruktoosia. Eli pitkä tie on kuljettu tälläkin saralla. Lisäksi syön päivittäin lautasellisen kermaista munavelliä, joka maistuu mielestäni luontaisesti makealta, vaikkei siinä mitään makeutusta olekaan.

Kaikkein tärkeintä on joka tapauksessa se, että löytää sellaisia ruokia, joita on ilo syödä.