Minä olen päätynyt kokeilujen kautta "laiskan naisen majoneesiin". Se on täyttä feikkiä, mutta helppoa valmistaa ja niin hyvää, että saatan syödä sitä sellaisenaan aamiaiseksi tai välipalaksi.
Rikon astiaan 3 kananmunaa, joista erottelen puhtailla kämmenillä keltuaiset paistinpannulle. (Näin ei joukkoon pääse kananmunankuoria.)
Sen jälkeen lisään pannulle vielä 2 rkl oliiviöljyä, sekoitan taikinan sileäksi ja lämmitän koko ajan lastalla sekoittaen miedolla lämmöllä tahnaksi. Suolaa päälle, joka sekoitetaan joukkoon, minkä jälkeen tahna on valmis nautittavaksi.
Kerran sotkin viimeiseksi mukaan vähän etikkaakin.
Karppauksen alussa söin paljon kaupan majoneesia, mutta se alkoi maistumaan lopulta ihan hirveältä.

Myöhemmin tajusin, etteivät suuret määrät linolihappoa sovi elimistölleni.