Mitä söit tänään?
Re: Mitä söit tänään?
Aamulla join mukillisen mustaa kahvia. Lounaaksi söin juuri pekoninsiivuja ja kaksi pekoninrasvassa paistettua kananmunaa sekä lusikallisen hapankaalia, jälkkäriksi puoli lasillista punajuurimehua.
Iltaruoaksi laitan naudan jauhelihakeittoa luuliemeen. Höystän sen parilla lusikallisella voita.
Iltaruoaksi laitan naudan jauhelihakeittoa luuliemeen. Höystän sen parilla lusikallisella voita.
Palm, rekisteröitynyt 14.7.2009
Re: Mitä söit tänään?
Tänään puolilta päivin muutama lihaisa nakki sekä hieman salaattia.
Iltaruokana keltuaisia ja gheetä. Hieman salaattia myös jälkkäriksi.
Kookoskermasta tehtyjä jäädytettyjä namipaloja iltasella jos mieli tekee ja jaksan tehdä niitä.
Eli aika karpisti tuli syötyä.
Iltaruokana keltuaisia ja gheetä. Hieman salaattia myös jälkkäriksi.
Kookoskermasta tehtyjä jäädytettyjä namipaloja iltasella jos mieli tekee ja jaksan tehdä niitä.
Eli aika karpisti tuli syötyä.
*********
13.1.2017
13.1.2017
Re: Mitä söit tänään?
Minä söin aamulla eilisen jämät, siihen loppuivat. Päivällä ulkoruokinnassa kaksi possunviipaletta ja paistettuja vihanneksia sekä kahvia. Ihan hyvää oli ainakin verrattuna naapurien paneroituihin kananpaloihin ja riisiin. Illalla työkavereiden kanssa pizzapaikkaan, mikä on aina haasteellista keliaakikolle Söin pizzasta päälliset: ilmakuivattua kinkkua, tomaattikastiketta ja herkkusieniä sekä tuoreita basilikanlehtiä. Puhvelimozzarellaa - vai mikähän se komea ei-lehmäeläin nyt nimeltään onkaan. Lasillinen punaviiniä. Itse asiassa melko karppia.
Re: Mitä söit tänään?
Söin aamulla oman puun omenan ( pienen)
Kohta syön lounaaks Lohi-mozzarellasalladin oö:llä eli ihan perusmurkinaa
Kohta syön lounaaks Lohi-mozzarellasalladin oö:llä eli ihan perusmurkinaa
Re: Mitä söit tänään?
Keitin 6 kpl kananmunia, joista söin lounaaksi kaksi Sillikonttorin sipulisillien kanssa. Voista ja lopuista munista tein munavoita, jonka vien illan kyläpaikkaan tuliaisiksi riisipiirakoiden kanssa. Kaikki munavoi ei mahtunut kuljetuskippoon joten lusikoin sen suuhuni, hyvään ja tarpeelliseen käyttöön energiaksi ja ravinnoksi.
Palm, rekisteröitynyt 14.7.2009
Re: Mitä söit tänään?
Eiliset burgerpihvin loput, kummallekin yksi. Lisukkeena pihvien paistoliemessä haudutettua kaalia ja eilisen perunasalaatin loput. Juomana kivennäisvesi, hänellä luomukevytmaito. Jälkkärinä turkkilainen jugrtti kermalisällä mausteena loraus hedelmien omalla sokerilla maustettua jugurttia. Hänellä pyynnöstä omenapiirakka. Paheensa kullakin!!
Re: Mitä söit tänään?
Purkkipapuja, keittokamuja, pari palaa silliä, tujaus majoneesia, korpuksi paistunutta sikanautajauhista. Jotain ehkä vielä tarttis.
Re: Mitä söit tänään?
Kokeiltu ikivanhan ohjeen mukaan marinoituja broilerin koipireisiä, jotka sen ohjeenkin mukaan ensin huuhdellaan puhtaiksi kylmässä vedessä. Sitten nahkan alle valkosipulia ja sopivaa yrttiä (ehdottivat rosmariinia, käytin ranskanrakuunaa) sen minkä sielu sallii. Loppu oli jo omaa tuunausta, eli paisteltu nuo uunissa voilla ja sipulikuutioilla "paneroidussa" pannussa kera suolaveden kunnes luut lähtee helposti irti. Syötävää riittävän voilisän kanssa, mutta veikkaan että marinoimattomista tulisi parempaa. Lisinä juustoista salaattia, viiniä ja kuplavettä.
Erkki eli eläinrasvakarppi terveys- eko- ja eettisistä syistä.
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla (Art Ayers)
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla (Art Ayers)
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)
Re: Mitä söit tänään?
Rakuuna ja kerma/voi ovat broilerille herkullinen pari.
Re: Mitä söit tänään?
Aamukahvia mukillinen, lounas keittomunia ja silliä, voita tietysti, päivällinen suolalihaa ja voilla höystettyä lanttumuusia, banaani.
Kahvi ja banaani pitävät kaliumarvot hyvinä ja näyttää magnesiumkin riittävän kun ei ole kramppeja näkynyt aikoihin.
Jogurttia mustaherukoilla ehkä illalla jos kaipaa jotain ennen nukkumaanmenoa. Ja se tietysti kermalla maustettuna.