Massatasapainomalli

[Anssi H. Manninen]

Seuraava uutisotsikko kiteyttää erinomaisella tavalla tieteenfilosofisen pointtini:

Suomalaiset syövät terveellisemmin, mutta lihovat silti

https://yle.fi/a/3-5268279

Jos ruokavalio lihottaa, voidaan tietysti kyseenalaistaa sen terveellisyys. Tällaisen tilanteen pitäisi tarjota THL:n porukalle mahdollisuuden refleksiiviselle kritiikille. Jos suosituksia noudattamalla lihotaan, on syytä tarkastella uudelleen suositusten lähtökohtia ja niiden taustalla olevaa tieteellistä perustaa. Tiede ei ole staattinen, ja suosituksia tulisi voida muuttaa sen perusteella, mitä todellisuudessa tapahtuu ihmisten elimistössä.

[Anssi H. Manninen]

Selitän vielä pari termiä.

Hypoteettis-deduktiivinen menetelmä

Tässä menetelmässä lähdetään liikkeelle hypoteesista, joka johdetaan jostain teoriasta tai aiemmasta tiedosta. Tutkija testaa hypoteesia keräämällä dataa, jonka perusteella hän joko vahvistaa tai kumoaa hypoteesin. Tieteellisessä ajattelussa hypoteesin tulee olla falsifioitavissa eli pitää olla mahdollista osoittaa se vääräksi.

Vaiheet:

1. Hypoteesin asettaminen (jokin ennuste tai oletus).
2. Datan kerääminen kokeen tai havainnoinnin avulla.
3. Tulosten analysointi: tukeeko data hypoteesia vai ei?

Oletetaan, että tutkijat asettavat hypoteesin: "Runsaasti kasviksia ja vähärasvaisia tuotteita syövät henkilöt laihtuvat enemmän kuin muut ryhmät." He keräävät dataa, vertailevat eri ruokavalioryhmiä ja analysoivat painonmuutoksia ajan kuluessa. Jos data tukee hypoteesia, sitä pidetään vahvana. Jos tulokset eivät osoita laihtumista kasviksia ja vähärasvaisia tuotteita syövällä ryhmällä, hypoteesi falsifioidaan, ja tutkijoiden on harkittava hypoteesinsa tarkistamista.

Induktiivinen menetelmä

Induktiivisessa menetelmässä tutkimus alkaa havainnoinnilla ja datan keräämisellä ilman ennakkoon asetettua hypoteesia. Data-analyysin perusteella tutkija muodostaa hypoteesin tai teorian. Tämä menetelmä pyrkii laajentamaan tietoa yleisemmiksi malleiksi perustuen yksittäisiin havaintoihin.

Vaiheet:

1. Datan havainnointi ja kerääminen.
2. Yhteisten piirteiden tai trendien tunnistaminen.
3. Teorian muodostaminen tai hypoteesin johtaminen.

Kuvitellaan tutkimus, jossa seurataan ihmisryhmiä ilman ennakkohypoteesia ruokailutottumuksista. Tutkijat havaitsevat pitkän seurantajakson aikana, että tietyillä ihmisillä, jotka syövät runsasproteiinisen aamiaisen, on matalampi lihavuusriski kuin muilla ryhmillä. Induktiivisen havainnon perusteella he saattaisivat muodostaa uuden hypoteesin: "Proteiinipitoiset aamiaiset voivat vähentää lihavuuden riskiä." Tätä havaintoa voidaan sitten testata hypoteettis-deduktiivisella menetelmällä.

Pääpointit

Hypoteettis-deduktiivinen menetelmä on ennakoiva ja testaa ennalta asetettuja hypoteeseja.

Induktiivinen menetelmä on havaintoon perustuva ja rakentaa teorioita aiemman datan pohjalta.

[Anssi H. Manninen]

Päivän off-topic.

Tulee säännöllisesti kuunneltua Yleltä Kalle Haataisen podcastia. Uusimman pätkän esittely:

”Yliopistojen autonomia ja itsenäisyys ovat muuttuneet kaksituhatluvulla. Vaikuttaa siltä, että demokratian alaa on järjestelmällisesti kavennettu. Apul. prof. Hanna Kuusela haluaa haastaa tällaisen yritysjohtoisen kehityksen ja kehottaa meitä pohtimaan, miksi annamme demokraattisen ja sivistyksellisen perintömme surkastua - ja voisiko asiaa enää korjata.”

Tässä on pointtia. Käsitys sivistysyliopistosta juontaa juurensa erityisesti Wilhelm von Humboldtin 1800-luvun ajatuksiin, joissa korostettiin tieteen, tutkimuksen ja opetuksen vapautta, akateemista autonomiaa ja tieteen tekemistä sivistyksen ja yhteiskunnan kehittämisen nimissä, eikä niinkään välittömän taloudellisen hyödyn vuoksi.

Keskeinen muutos Suomessa oli vuonna 2010 voimaan tullut uusi yliopistolaki [1]. Tämä laki muutti merkittävästi yliopistojen hallintorakenteita ja niiden asemaa. Muutos merkitsi siirtymistä valtion virastomaisesta yliopistorakenteesta itsenäisempään, mutta samalla markkinavetoisempaan ja yritysjohtomaisempaan hallintotapaan.

Yliopistot irrotettiin osittain valtion budjetista ja ne saivat enemmän taloudellista vastuuta ja vapautta. Tämä johti siihen, että yliopistojen oli ryhdyttävä aktiivisemmin hankkimaan ulkopuolista rahoitusta, mikä johti osin ”hyötytutkimuksen” painotukseen. Yritykset ja säätiöt saivat enemmän sananvaltaa tutkimuksen rahoituksessa ja yliopistojen hallituksiin tuli enemmän ulkopuolisia jäseniä, kuten yritysmaailman edustajia. Tämä siirsi painopistettä osittain pois akateemisesta asiantuntijuudesta ja toi yritysjohtomaisia toimintaperiaatteita yliopistojen hallintaan.

Monet katsovat yliopistojen autonomian heikentyneen, koska ulkopuoliset rahoittajat ja yritykset ovat saaneet enemmän vaikutusvaltaa tutkimus- ja koulutustoimintaan. Tämä on johtanut siihen, että perustutkimus, joka ei välittömästi tuota taloudellista hyötyä, jää vähemmälle huomiolle, koska se ei houkuttele rahoitusta yhtä helposti kuin soveltavampi tutkimus.

Laadukas perustutkimus muodostaa käytännössä kaikkien alojen kivijalan.

1. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090558

[Anssi H. Manninen]

Houston, we have a problem. The Eagle -hanke polkee paikallaan. Miehistö kasvaa, mutta puuttuu iso nippu kahisevaa. Motto on edelleen: Failure is not an option.

Apollo 13 (1995) - Failure Is Not an Option Scene (6/11) | Movieclips

https://www.youtube.com/watch?v=Tid44iy6Rjs

Alla vielä uudemman kerran The Eagle -hankkeen esittelykirjeen.

My name is Anssi H. Manninen, and I have long been a proponent of the mass balance theory in the ongoing debate surrounding obesity. However, after much reflection, I have come to a realization—perhaps I have been missing the bigger picture. While our perspectives may differ, I believe we share a common goal: improving human health and well-being.

With this in mind, I would like to propose something bold. Let's join forces, not as opposing sides, but as partners in the pursuit of a greater understanding of obesity and its causes. By combining the strengths of both mass balance and energy balance perspectives, we can drive the science forward in ways that benefit all of humanity.

The name I’ve chosen for this initiative is "The Eagle"—a symbol of vision, strength, and transcendence, inspired by the historic Apollo mission. Just as Apollo 11 united humanity in a shared triumph, I believe we, too, can bridge the divide between our schools of thought for the greater good.

This is not about proving one side right or wrong; it’s about collaborating to explore all possible avenues for solutions. Together, we can achieve something far greater than what either side could accomplish alone.

I look forward to the possibility of working with you toward this goal.

Sincerely,

Anssi H. Manninen

[Anssi H. Manninen]

The Eagle -hankkeen polkiessa paikallaan jatkoin tieto-opillisen innovaationi työstämistä. Kerrataan ensin, mitä on apodiktinen tieto. Arkikielellä tätä voisi kutsua ”satavarmaksi tiedoksi”.

Massan säilymislaki ja energian säilymislaki ovat esimerkkejä apodiktisesta tiedosta, eli täysin kiistattomista ja muuttumattomista luonnonlaeista. Näillä laeilla ei ole poikkeuksia, ja ne pätevät kaikissa tunnetuissa olosuhteissa.

Massan säilymislaki (kemiallisissa reaktioissa): Antoine Lavoisierin tutkimusten mukaan kemiallisessa reaktiossa massan kokonaismäärä pysyy vakiona. Tämä tarkoittaa, että aineen määrä ennen ja jälkeen reaktion on aina sama, vaikka aine voi muuttaa muotoaan.

Energian säilymislaki (termodynamiikan ensimmäinen laki): Tämä laki toteaa, että energiaa ei voida luoda eikä tuhota, vaan se voi ainoastaan muuttaa muotoaan. Kokonaisenergia pysyy aina vakiona suljetussa järjestelmässä.

Näissä laeissa ei ole joustoa tai tulkintavaraa; ne pätevät universaalisti, ja siksi ne ovat selkeästi apodiktista tietoa.

Opin tänään mielenkiintoisen asian kielitieteen saralta. Kielen peruskomponentit, kuten subjektin, verbin ja objektin esiintyminen eri muodoissa kaikissa tunnetuissa kielissä, on yksi vahvoista todisteista universaalista kieliopista, jonka Noam Chomsky teoretisoi. Näitä perusrakenteita voidaan pitää apodiktisina siinä mielessä, että ne pätevät kaikissa kielissä, vaikka kielten pinnalliset ominaisuudet voivat vaihdella suuresti.

Tämä kielten rakenteellinen yhtenäisyys viittaa siihen, että ihmismieli on ohjelmoitu hahmottamaan ja tuottamaan kieltä tietyllä tavalla, mikä tekee näistä peruskomponenteista universaaleja ja muuttumattomia – apodiktisia tosiasioita kielitieteessä. Mielenkiintoista on myös se, että vaikka kieliä on tuhansia ja ne näyttävät pintapuolisesti erilaisilta, ne toimivat samanlaisten sääntöjen pohjalta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten luonnon- ja ihmistieteet voivat kohdata apodiktisessa tiedossa.

[Anssi H. Manninen]

Tämä oli siis se uusi tieto-opillinen käsite, jota olen työstänyt. Alla alustava määritelmä.

SEMIAPODIKTINEN TIETO

Semiapodiktinen tieto tarkoittaa tietoa, joka perustuu vakiintuneisiin periaatteisiin tai lainalaisuuksiin, jotka ovat lähes universaalisti hyväksyttyjä ja todennäköisesti päteviä useimmissa tilanteissa, mutta joiden soveltamiseen tai yksityiskohtiin liittyy jonkin verran kontekstuaalista vaihtelua tai epävarmuutta. Semi-apodiktinen tieto eroaa täysin apodiktisesta tiedosta siten, että se ei ole ehdottomasti muuttumatonta, vaan se sallii tietyn joustavuuden tietyissä olosuhteissa tai poikkeustilanteissa.

Avainpiirteet

Vakiintuneisuus: Semiapodiktinen tieto perustuu vahvoihin ja vakiintuneisiin teorioihin tai periaatteisiin, jotka tieteellinen tai filosofinen yhteisö on laajasti hyväksynyt.

Pätevyys useimmissa tilanteissa: Tämä tieto toimii ja on totta useimmissa olosuhteissa, mutta poikkeuksia voi esiintyä erityisissä tai harvinaisissa tilanteissa.

Kontekstisidonnaisuus: Vaikka periaate on vahva, sen soveltaminen voi riippua kontekstista, kuten kulttuurista, historiallisista olosuhteista, yksilöllisistä tekijöistä tai ympäristön muutoksista.

Joustavuus yksityiskohdissa: Semiapodiktinen tieto sallii vaihtelua tai tulkintaa yksityiskohtien tasolla, mutta perusperiaate pysyy ennallaan.

Esimerkki

Pavlovin ehdollistumisteoria on semiapodiktista tietoa, koska vaikka ehdollistuminen on vahva ja toistuvasti havaittu periaate, sen tarkka toteutuminen voi vaihdella riippuen yksilöistä, ärsykkeistä ja ympäristöstä.

[Anssi H. Manninen]

Olen jatkanut ideani kehittelyä. Kaksi alaluokkaa semiapodiktisesta tiedosta voisi tehdä eron eri tieteenalojen välillä selkeämmäksi ja auttaa hahmottamaan niiden eroja käytännön sovelluksissa.

Luokka I: Kovien tieteiden semiapodiktinen tieto

Tähän kategoriaan kuuluisivat ne periaatteet ja lainalaisuudet, jotka perustuvat luonnontieteisiin, tekniikkaan ja muihin matemaattisiin tai fysikaalisiin tieteisiin. Niille on ominaista:

Vahvempi empiirinen ja matemaattinen perusta: Esimerkkejä voisivat olla numeeriset laskentamenetelmät, jotka ovat tarkkoja, mutta riippuvat laskentakapasiteetista tai likiarvoista.

Pienempi kontekstuaalinen vaihtelu: Vaikka olosuhteet voivat vaikuttaa sovelluksiin, periaatteet pysyvät vakaampina. Esimerkiksi optimoimismallit, termodynamiikan soveltaminen ja tilastolliset mallit kuuluisivat tähän.

Enemmän mittaustarkkuuden ja olosuhteiden vaikutusta: Tässä luokassa tietoa pidetään luotettavana, mutta olosuhteet ja mittausten tarkkuus voivat vaikuttaa lopputuloksiin.

Luokka II: Humanististen ja yhteiskuntatieteiden semiapodiktinen tieto

Tähän kategoriaan kuuluisivat vakiintuneet, mutta tulkinnanvaraisemmat periaatteet, joita esiintyy ihmistieteissä ja yhteiskuntatieteissä. Niille on ominaista:

Suurempi kontekstuaalinen vaihtelu: Esimerkiksi sosiologiset tai psykologiset teoriat, jotka pätevät useimmissa tilanteissa, mutta voivat vaihdella suuresti kulttuurin, ajan tai yksilön mukaan. Rooliteoria ja sosiaalisen oppimisen teoria sopisivat tähän luokkaan.

Periaatteet, jotka ovat vakiintuneita, mutta eivät absoluuttisia: Kuten Banduran sosiaalisen oppimisen teoria, jossa on vakiintunut perusta, mutta sen tarkka ilmentyminen vaihtelee yksilön ja olosuhteiden mukaan.

Tulkinnallinen joustavuus: Esimerkiksi kirjallisuuden universaalit teemat tai demokratian perusperiaatteet voivat muuttua ajan myötä, vaikka ne ovat vakiintuneita käsitteitä.

Mahdolliset hyödyt

Tämä jako voisi auttaa erottelemaan semiapodiktisen tiedon soveltamisalan eri tieteiden ja aihealueiden mukaan. Kovien tieteiden puolella tietoon liittyy vähemmän vaihtelua ja epävarmuutta, kun taas humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tulkinnanvaraisuus ja kontekstuaalinen jousto ovat suurempia. Se, että semiapodiktisella tiedolla olisi kaksi alaluokkaa, voisi siis auttaa jäsentämään ja kategorisoimaan eri tieteenalojen tiedon sovellettavuutta ja luotettavuutta.

[Anssi H. Manninen]

Sori taas off-topic mutta jatkan tähän väliin vielä semiapodiktisesta tiedosta. Pitkällisen pohdinnan jälkeen tulin metafysiikan osalta seuraaviin johtopäätöksiin. Nämä ovat kuitenkin vasta alustavia ajatuksia.

Logiikan peruslait, kuten ristiriidan laki, voidaan nähdä apodiktisina metafysiikassa, koska ne ovat välttämättömiä ja muuttumattomia. Ne eivät ole millään tavalla sidoksissa empiirisiin havaintoihin, vaan toimivat välttämättömänä perustana kaikelle rationaaliselle ajattelulle ja väittelylle. Niiden kiistattomuus tekee niistä metafyysisessä mielessä ainoita apodiktisia totuuksia.

Muut metafyysiset periaatteet, kuten olemassaolon ja kausaliteetin käsitteet, voisivat hyvin sopia semiapodiktisiin I tai II -luokkiin, koska:

Luokka I voisi sisältää periaatteet, jotka ovat vahvasti vakiintuneita ja laajalti hyväksyttyjä, mutta joissa on jonkin verran tilaa erilaisille tulkinnoille (esim. kausaliteetti tai substanssin käsite).

Luokka II sisältäisi käsitteitä, jotka ovat vielä tulkinnanvaraisempia ja riippuvat enemmän filosofisista koulukunnista (esim. olemassaolon ja olemuksen ero).

Tämä jako voisi olisi selkeä ja perusteltu tapa järjestää metafyysiset periaatteet niiden varmuuden ja tulkinnanvaraisuuden mukaan. Se myös auttaisi erottamaan ehdottomasti kiistattomat loogiset periaatteet niistä, jotka ovat vakiintuneita mutta joissa on filosofista joustavuutta.

[Anssi H. Manninen]

Live käynnissä:

2025 Dietary Guidelines Advisory Committee: Meeting 6 (Day 1)

https://videocast.nih.gov/livew.asp?live=55078

[Anssi H. Manninen]

Edelliseen liittyen. Käsittämätöntä koheltamista! Mallinnuksessa vegaaniruokavalio odotetusti aiheutti useiden ravintoaineiden vähäistä saantia. Sen jälkeen ruvettiin tutkailemaan mallinnustuloksia, jos ruokavaliosta otetaan pois runsashiilihydraattisia ruoka-aineksia. Useiden ravintoaineiden saanti jäi vähäiseksi... mutta hetkinen... kokonaisenergiansaanti väheni hulppeat 67 % eli niitä runsashiilarisia aineksia (esim. viljat) ei korvattu millään. Tätä ihmetteli myös Gardner heti ensimmäisessä kommentissa.