Changing Markets Foundation on vuonna 2015 perustettu propagandajärjestö, jonka perustivat ympäristö- ja sosiaalikysymysten parissa pitkään puuhastelleet soijapojat Joakim Bergman ja Paul Gilding.
Kansalaiset eivät ole olleet kovin kiinnostuneita vaihtamaan punaista lihaa tofuun, joten kaikki keinot on otettu käyttöön, jotta ”valveutumattomat” (awake, not woke) kansalaiset saadaan ruotuun. Changing Markets Foundationin tavoitteena on tiedottaa mediaa, kansalaisjärjestöjä ym. lihaan liittyvästä ”misinformaatiosta”.
Esimerkiksi narratiivi "liha on maskuliinista" on näiden hemuleiden mukaan keinotekoinen. Todellisuudessa tämän narratiivin juuret pohjautuvat syvälle biologisiin ja evolutiivisiin perusteisiin. Metsästys oli varhaisyhteisöissä tärkein tapa hankkia ravintoa, erityisesti korkealaatuisia proteiineja ja rasvoja. Näitä ravinteita tarvittiin aivojen kehittymiseen, lihasten ylläpitoon ja energian saantiin. Hyvät metsästäjät toivat siis yhteisölle merkittävää ravintoa, mikä nosti heidän statustaan hierarkiassa.
Tutkimukset esihistoriallisista yhteiskunnista ja nykyaikaisista metsästäjä-keräilijäyhteisöistä (esim. Hadzat ja San-kansa) osoittavat, että taitavat metsästäjät saavuttivat usein korkean aseman yhteisössä. Heidän taitonsa tuottaa laadukasta ravintoa hyödytti kaikkia, mikä vahvisti heidän sosiaalista arvoaan. Hyvä metsästäjä osoitti riittävää fyysistä voimaa, yhteistyökykyä, älykkyyttä ja kykyä huolehtia jälkeläisistä — kaikki nämä ominaisuudet tekivät heistä haluttuja kumppaneita. Tämä selittää, miksi liha ja maskuliinisuus ovat kulttuurisesti yhdistyneet toisiinsa.
Changing Markets Foundation ja lihanvastainen propaganda
-
- Viestit: 1205
- Liittynyt: Su Elo 25, 2024 4:00 pm
Changing Markets Foundation ja lihanvastainen propaganda
Anssi H. Manninen (aka "Kant II")
https://kant-2.blogspot.com/
Chronic positive mass balance is the actual etiology of obesity: A living review
https://accscience.com/journal/GTM/2/1/10.36922/gtm.222
https://kant-2.blogspot.com/
Chronic positive mass balance is the actual etiology of obesity: A living review
https://accscience.com/journal/GTM/2/1/10.36922/gtm.222