karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2022-04-16 09:28:40

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 26 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-23 23:55:19 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2005-07-30 18:06:22
Viestit: 128
Paikkakunta: Frankfurt
Tein äsken pääsiäisen kunniaksi Fattyn, eli Bacon Bombin. Enpä tiedä mikä tuo olisi suomeksi, mutta Iso Jytky sopinee nimeksi aika hyvin, meinaan sen verran tuhtia kamaa on nyt kyseessä.

Aika karppia kamaa, paitsi pikkasen BBQ soossia ja hunajaa.

Maustoin kilon sika-nautajauhelihaa suolalla, pippurilla, cayennellä, BBQ rubilla ja juustokuminalla. Painelin lihan leikkuulaudan kokoiseksi levyksi.

Kuva


Täytteeksi kuullotettua sipulia ja noin 10 tuoretta jalapenoa silputtuna. Mieli olisi tehnyt laittaa habaneroa, mutta jääköön ensikertaan.

Kuva


Lisäksi vielä reilusti juustoraastetta ja tuoretta korianteria. Sen jälkeen kääritään liha rullalle.

Kuva


Punotaan muutama paketti pekonia mukavaksi "matoksi" johon liharulla kääräistään.

Kuva


Rubi pintaan ja savustimeen 110 asteen lämpöön n. 1,5 tunniksi. Muutama klapi omenapuuta savua antamaan.

Kuva


45min jälkeen tsekkaus sekä BBQ kastikkeen ja hunajan sekoitusta pintaan.

Kuva


Pari kanan drumstickiäkin oli eksynyt joukkoon. Heillekin soossia antamaan makua ja kiiltoa.

Kuva


Valmis.

Kuva


Hetki vetäytymistä ja katsotaan miltä näyttää.

Kuva


Nautitaan vaikkapa paikallisen kaalisalaatin ja BBQ kastikkeen kera.

Kuva


Aika tuhtia kamaa tuo Iso Jytky, pari siivua riitti täyttämään ison miehen. Täytteeksi tuohon voi siis laittaa ihan mitä tahansa.  Jalapeno-juusto-sipuli tuli vedettyä ihan stetsonista ja maukas täytehän tuo oli.

Hauskaa pääsiäistä,
system7

_________________
http://www.sternosbbq.com


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 00:07:45 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2009-04-06 16:55:41
Viestit: 4713
Paikkakunta: Wonderland
No ei voi oikeesti olla hyvää, ei näytä yhtään siltä ;)
Saiskin tommosen savustimen itelle ja vielä paikan missä sitä käyttää :lol:
Siihen asti kuolataan kuvia =P~

_________________
~Smiling is my favorite exercise~
Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 06:33:27 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 6550
Ai hitto miten hyvältä näyttää.. =P~

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 07:46:58 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2005-09-05 15:38:02
Viestit: 5571
system7 kirjoitti:
BBQ soossia BBQ rubilla BBQ kastikkeen Heillekin soossia BBQ kastikkeen kera.



sää taidat tykätä tosta BBQ soossista? :wink:


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 07:53:37 
Poissa
vaelluskarppi
vaelluskarppi

Liittynyt: 2006-03-18 07:35:32
Viestit: 51994
Paikkakunta: Kerava
Ihanan näköistä ja varmaan tosi maukasta :D Tuota on pakko kokeilla! Kiitos ohjeesta.

_________________
Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Eeva Kilpi

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Mauno Koivisto


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 09:14:29 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-02-17 17:39:01
Viestit: 8015
Paikkakunta: Kallavesj'
Vähän hieno viritys! :D :lol: Pääsiäistä sinne jonnekin kanssa! :smt006

_________________
Tuli tuoksuu hyvältä... ja makuasioista voi kiistellä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 09:42:10 
Poissa
mittanauhakarppi
mittanauhakarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-01-03 23:02:58
Viestit: 9173
Paikkakunta: Vihoviimeinen Rotankolo
:resp:

_________________
Elä, kuolet kumminki.
Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 09:50:07 
Poissa
***Assolekarppi
***Assolekarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-10-28 18:55:20
Viestit: 16408
Paikkakunta: Vaasa
NAMMMMM :shock:

_________________
Päikky: http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=11&t=72076


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 09:50:50 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2010-01-05 18:53:17
Viestit: 479
Paikkakunta: Etelä- Karjalan pohjoisin pää
Nälkä tuli... Siun pitää ottaa yhtettä Soiniin ja myydä resepti persuille vaalivoiton kunniaksi :lol: Kyllä varmaan kelpaisi =D>


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 10:05:44 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-29 21:08:29
Viestit: 1975
Paikkakunta: Etelä-Karjala
:shock: Jontensakin miehekkään näköinen pötkylä!
Tuo pekonipunos oli kyllä mainio idea! :lol:


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 12:23:54 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-02-06 19:15:43
Viestit: 222
=P~

Tuommonen täytyy tehdä!!!!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 17:52:55 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-11-05 12:06:48
Viestit: 2375
Näyttää niin hyvältä =P~ ja nimi on todellakin kohdallaan!

_________________
If it isn't broken, don't fix it.
Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät osaa, opettavat.
"Hyvä ruokavalio ei ole koskaan massatuote, vaan se on aina suunniteltava yksilöllisesti kullekin ihmiselle erikseen"


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 17:58:39 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-11-05 13:51:21
Viestit: 514
Paikkakunta: Tampere
Huh! Täytyypä kokeilla! mutta hiukan pienempänä versiona ehkä :roll:


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 18:01:01 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2007-11-13 09:25:31
Viestit: 229
Paikkakunta: Helsinki
sanattomaksi vetää... MAHTAVAA!!! :shock:


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 18:05:12 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2006-01-28 22:23:42
Viestit: 1363
Paikkakunta: Wherever I lay my ass
Nostan hattua! Nyt tuli kaamee nälkä...

_________________
"Elämä ei ole pelkkää juhlaa. Se on myös ruusuilla tanssimista."
-Karppausta maaliskuusta -05 lähtien.-


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-24 21:06:08 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 46318
Paikkakunta: HomeSweetHome
Meillä näemmä syötiin grillikauden avajaisissa pötkylätöntä jytkyä lankalauantaina :)

Otetaan pyöreä halsteri.
Punotaan sen pohjalle jytkyssä mainittu pekonikoripunos
Peitetään pohja marinoiduilla paistisuikaleilla, sipulirenkailla, herkkusienisiivuilla, peperoniviipaleilla, persiljalla ja parikasuikaleilla.
Peitellään metwurstisiivuilla ja rakennetaan pinnalle toinen jytky eli pekonikoripunos
Suljetaan halsteri.

Grillataan nopeasti kuumassa hiiligrillissä puolelta toiselle käännellen.
Huudetaan vaaliyllätyksen räjähdettyä käsiin (eli halsterin avauduttua) apuvoimia,
joiden avulla kerätään avautuneen halsterin sisältö grilliltä takaisin pelivälineeseen.
Todetaan hävikki ja palovauriot pieniksi, ynnä syödään hyvällä ruokahalulla viimeistä ripettä myöten, keväästä nauttien.

Hyvää pääsiäistä kaikille o/

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-25 05:26:49 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2004-05-20 12:29:42
Viestit: 1190
Paikkakunta: Uusimaa
AAWWWW....Hyvän näköinen! Ehdottomasti kokeiltava tuo elsin halsteriversio, savustinta kun ei ole.

_________________
Jos keskustelet idiootin kanssa, varmista ettei hän tee samoin.

Kuva
iHerb -koodini on JOK311; saat sillä ensitilaajana 5 $ alennuksen.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-25 10:54:17 
Poissa
vaelluskarppi
vaelluskarppi

Liittynyt: 2006-03-18 07:35:32
Viestit: 51994
Paikkakunta: Kerava
Elsin versiokin menee kyllä heti mökillä kokeiluun :D

_________________
Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Eeva Kilpi

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Mauno Koivisto


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-25 15:26:40 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2005-09-05 15:38:02
Viestit: 5571
Kippura kirjoitti:
savustinta kun ei ole.


pallogrilliin aivan pieni hiillos ja kosteeta leppälastua? kerro jos toimii/kokeilit.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Iso Jytky!
ViestiLähetetty: 2011-04-25 16:36:18 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2010-01-05 18:53:17
Viestit: 479
Paikkakunta: Etelä- Karjalan pohjoisin pää
Mie oon savustanut ihan kaasugrillissä tyyliin: otetaan reilu pätkä vahvaa foliota, taitetellaan se ensin kaksin kerroin, päälle savustuspuruja, joskus oon heittänyt sekaan pari katajan tai rosmariinioksaa, sitten taitetaan toinen puoli päälle ja reunat kiinni. Tökitään pääliosaan reikiä. (siis itsetehty savustuspussiviritelmä) Se sitten kivien päälle, ritilä ja grillattava/ savustettava. Ainakin lohelle, muikuilla ja vartailla on toiminut. Kunhan muistaa pienentää grillin tehot, kun savua alkaa kunnolla muodostua ( nim. liikaa valkkaria ja liian hyvää seuraa 8)


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 26 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)