Tohtori Tolonen kirjoittaa:
Lainaa:
Neljä ruotsalaista huippulääkäriä, kirurgian apulaisprofessori Tore Scherstén, sisätautiopin ja psykiatrian professori Paul Rosch, professori Karl Arfors ja elinsiirtoalan dosentti Ralf Sundberg ampuvat Scandinavian Cardiovascular Journalin pääkirjoituksessa alas vallitsevan kolesteroliteorian sydän- ja valtimotaudeissa. Kirjoittajat eivät usko rasvaisen ruoan eikä kolesterolin aiheuttavan valtimotauteja eivätkä he pidä kolesterolilääkitystä aiheellisena. Pääkirjoitus on samoilla linjoilla kuin suomeksi ilmestynyt uutuuskirja Suuri kolesterolihuijaus – kolesterolilääkkeiden edut ja haitat (hyvä joululahjavinkki!).
Kolesterolihypoteesi liittää ravinnosta saadun ja veressä kiertävän kolesterolin sydäntauteihin. Tällä teorialla on ollut viime vuosikymmeninä valtava vaikutus terveydenhuoltoon ja yhteiskuntaan, mutta hypoteesilla on vain vähän tai ei lainkaan tieteellistä pohjaa ihmiskunnalle. Ruoasta saatu kolesteroli on haitallista vain kaneille ja kananpojille, joiden ruokavalioon ei kuulu lainkaan maaeläinrasvoja. Hypoteesi on virheellinen ja se tulee haudata, kirjoittavat lääkärit.
Hypoteesin taustalla on ajatus veren kolesterolipitoisuuden ja valtimonkovettumataudin synnyn syy-yhteydestä, alkaen Rudolf Virchovin kuvauksesta valtimopaakun kolesterolikiteistä (1865). Nikolai Anitschkovin kanikoe Pietarissa (1913) oli avainjulkaisu, josta teoria lähti liikkeelle. Hän syötti kaneille munakeltuaisista peräisin olevaa kolesterolia ja huomasi, että niille kehittyi valtimopaakkuja, jotka sisälsivät kolesterolia. Anitschkov toisti kokeet muilla eläimillä, lihansyöjillä, mutta hän ei saanut samoja tuloksia. Valtimot eivät jäykistyneet, kovettuneet eivätkä ahtautuneet.
Ancel Keysin (joka muuten ei ollut lääkäri, vaikka moni niin luulee) kaksi julkaisua vaikutti suunnattomasti kolesterolihypoteesin leviämiseen maailmassa. Vuonna 1953 hän raportoi, että ravinnon rasva korreloi merkitsevästi seerumin kolesterolin pitoisuuteen ja sydänkuolemiin kuudessa eri maassa, Japanissa, Italiassa, Englannissa ja Walesissa, Kanadassa sekä Yhdysvalloissa. Tulos vaikutti erittäin vakuuttavalta. mutta ongelmana oli se, että Keys kelpuutti 22 maasta mukaan vain kuusi maata, jotka tukivat hänen teoriaansa. Jos kaikki 22 maata otetaan mukaan, mitään korrelaatiota ei ole. Tutkimus on ilmeinen väärennös. Keysin toinen raportti – Seitsemän maan tutkimus, jossa Suomi oli mukana – julkaistiin Circulation-lehdessä vuonna 1970. Siinä Keys ja hänen kaverinsa professori Martti Karvonen väittivät, että he olivat todistaneet maaeläinrasvan olevan vaarallista, koska se suurensi veren kolesterolipitoisuuta ja lisäsi sydänkuolleisuutta. Keys työryhmä seurasi monta vuotta 1200 keski-ikäistä (40–59 v) miestä – muun muassa pohjois-karjalaisia metsätyömiehiä – ja kirjasi heidän ruokatapojaan ja seerumin kolesteroliarvoja. Japanissa, jossa syödään hyvin vähän maaeläinrasvaa, oli vähiten sydäntauteja. Pohjois-Karjalassa syötiin eniten tyydytettyä rasvaa ja siellä oli myös eniten sydäntauteja. Kikkailemalla tilastollisesti, hän ”osoitti”, että sydäntautien syynä oli kolesteroli. Tutkimuksen arviointi on hankalaa, sillä siitä on julkaistu vain fragmentteja. Ensin julkaistiin 16 artikkelia, joissa kuvataan tuloksia seitsemässä maassa sekä Yhdysvalloissa. Sitten raortoitiin tuloksia vain kuudesta maasta. Välillä suomalaisia verrattiin hollantilaisiin, kreikkalaisiin ja italialaisiin, jotta saatiin tilastollisesti tuloksia, jotka vastasivat tutkijoiden toivomuksia. Tutkimus oli monin tavoin manipuloitu, eikä se osoita sitä, mitä tutkijat väittävät.
Ajatus, että kolesteroli on vaarallista ihmiselle, juurtui tunnetun Framinghamin tutkimuksen myötä (1951). Siinä kolesterolipitoisuus oli ollut hiukan muita korkeampi (aikaisemmin terveillä) miehillä, jotka olivat saaneet seuruun aikana sydänkohtauksen. Niinpä pääteltiin, että kohonnut kolesterolipitoisuus oli sydäninfarktin riskitekijä. Hämmästyttävää kyllä, tutkimuksen 30-vuotisseurannan tulokset saivat hyvin vähän huomiota osakseen. Siinä näet kävi ilmi, ettei kolesteroli ollutkaan yli 47-vuotiaiden miesten riskitekijä eikä myöskään minkään ikäisten naisten. Kaiken kukkuraksi kävi ilmi, että eniten oli kuollut niitä miehiä, joiden kolesterolilukema oli pienentynyt vuosien mittaan. Tutkijat kirjoittivat:”Jokaista alentunutta kolesterolin milligrammaprosenttia kohti sydänkuolleisuus lisääntyi 11 % ja kokonaiskuolleisuus 14 %”.
Muut tutkimukset tukevat vahvasti tätä päätelmää. Sachdeva ym. havaitsevat, että akuutin sydänkohtauksen saaneiden potilaiden kolesteroli oli merkistevästi matalampi kuin samanikäisten terveiden verrokkien. Al-Mallah ym. totesivat, että ”pahan” LDL-kolesterolin pitoisuudet olivat tavallista pienempiä ja että kuolleisuus oli kaksin verroin yleisempää matalien LDL-lukemien potilailla. Nämä tutkimukset osoittivat selvästi, ettei seerumin kohonnut kolesterolipitoisuuden ja sydänkuoleman välillä vallitse syy-seuraus -suhdetta. Siitä huolimatta ns. kolesteroliteoria jatkaa edelleen eloaan.
Tärkein argumentti kolesterolihypoteesin säilyttämisessä on viitata kolesterolia alentavien lääkkeiden, statiinien vaikutuksiin. Mutta kuinka päteviä nämä argumentit ovat? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää mahtavien lääkeyhtiöiden avainroolin tarkastelua kyseisissä tutkimuksissa. Statiinien valmistajien toimintatapa, ”modus operandi” on suunnitella, suorittaa ja analysoida kliinisiä tutkimuksia ja sitten käyttää ammattimaisia haamukirjoittajia ja ostaa julkaisijoiden nimiksi tunnettua akateemisia vaikuttajia, Key Opinion Leaders (KOLs).
Haamuraportteja laativat ns. Contract Research Organizations (CROs). Asiasta kertovat Carl Elliot tuoreessa kirjassaan White Coat, Black Hat ja Jill Fisher kirjassaan Medical Research for Hire. Haamukirjoituksista on tullut tärkeä osa lääkkeiden markkinointia. Michel de Lorgeril ja Patricia Salen ovat tarkastelleet ja pohtineet kolesterolilääkkeitä koskevia tutkimuksia ennen vuotta 2005 ja sen jälkeen, jolloin Vioxx-tulehduskipulääkeskandaali paljastui ja tutkimusraportoinnista annettiin uusia sääntöjä. Ennen Vioxx-skandaalia olivat useimmat kolesterolilääketutkimukset vahvasti positiibvisia, eritoten sekundaariehkäisyssä (toisin sanoen jo sairastuneiden potilaiden sydänkohtausten uusimisessa). Vuoden 2005 jälkeen useimmat tutkimukset ovat olleet kielteisiä tai selvästi asenteellisia. Eräs Cochrane-raportti sisälsi 14 äskettäin julkaistua primääriehkäisyä koskevaa statiinitutkimusta. Analyysin kirjoittajat päättelivät. ”Statiinien käytössä tulee noudattaa varovaisuutta, silloin kun niitä aiotaan määrät primaariehkäisyyn matalan riskin ihmisille”.
Ruotsissa julkaistu väestötutkimus käsitti lähes kaksi miljoonaa miestä ja kaksi miljoonaa naista. Vuosina 1998–2002 määrätyt statiinit eivät olleet yhtään vähentäneet sydänkohtauksia eikä sydänkuolemia. Tulos on yhdenmukainen Ray ynnä nuiden meta-analyysin kanssa: Statiinien käyttö ei lisännyt elinikää satunnaistetuissa tutkimuksissa, joihin oli osallistunut 65 229 henkilöä. [Kelan ja Tilastokeskuksen tilastot kertovat samaa Suomesta: Statiinien jyrkästi lisääntynyt käyttö ei ole vähentänyt sydänkuolemia.]
Yhteenvetona voimme todeta, että meillä on nyt riittävästi tieteellistä näyttöä, joka kumoaa (falsifioi) kolesterolimyytin. "On aika jättää hyvästit tälle vanhalle, perusteettomalle ja harhaanjohtavalle rasvateorialle", kirjoittavat ruotsalaislääkärit. Heistä Ralf Sundberg on juuri julkaissut aihetta laajasti käsittelevan kirjan Forskningsfusket. Jokaisen lääkärin, ravitsemustieteilijän ja muun terveydestä kiinnostuneen henkilön tulisi lukea se.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2222