Tämä tutkimus on aikoja sitten jo kadonnut linkkiviidakkoon, joten tuodaanpa se tänne oikealle paikalleen, niin löytyy jatkossakin helpommin.
Kyseessä ei ole nk epidemiologinen tutkimus eikä myöskään haastattelututkimus, vaan ihka aito labratestein ja verrokkiryhmin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan toteutettu (kallis) vertailututkimus, Interheartin tapaan. Elikkä tutkimuskohteena oli joukko costaricalaisia, jos sydänkohtauksen saaneita koehenkilöitä, ja heistä napattuja labratuloksia verrattiin sukupuoli- ja ikätäsmäytettyihin verrokkeihin. Eli kyseessä on nk. kultamitalityypin eksperimentti.
Kyseinen ryhmä on tutkinut erilaisten rasvojen ja sydänkohtauksen yhteyttä. Mufa ja Pufa ovat huonoja tutkittavia, koska niitä tulee niin monelta suunnalta. Safa on puolestaan huono tutkittava tällä tavalla, koska ihmiskeho tekee itsekin Safaa, joten mitattu arvo ei kerro syömisistä. Mutta kaksi rasvan osasta ovat helppoja nakkeja.
- Toinen on elaidiinihappo, eli maailman yleisin teknotranssi, jota ei esiinny oikein missään muualla paitsi osittain koveteuissa rasvoissa.
- Ja toinen on CLA, jonka lähde luonnossa on ekslusiivisesti maitorasva.
Noh. Ensimmäisessä tutkimuksessa havaiittin että elaidiinihappo lisäsi sydänkohtausten toteutumista moninkertaisesti.
Sen jälkeisessä tutkimuksessa puolestaan huomattiin miten elaidiinihapon määrä plasmassa korreloi kivasti sikäläisen seutukunnan margariinien transrasvahappotasoihin - kuten toki olettaa sopiikin.
Ja kolmannessa jatkoivat ja totesivat samalla tutkimustyypillä, että maitorasvan käyttö oli puolittanut sydänkohtausten riskin.
Linkit ensimmäiseen ja kolmanteen juttuun:
Teknotranssijuttulinkki täällä:
viewtopic.php?p=1001527#p1001527Ja maitorasva- eli CLA-juttu täällä:
viewtopic.php?p=1001502#p1001502Noiden mukaan maitorasva ei suinkaan näytä olevan vain "neturaalia" vaan melkoisen suojelevaa.
Ainakin Costa Ricassa. Paitsi että ruotsalaiset miesmaanviljelijät näyttävät käyttäytyvän samoin (mutta se on jo toinen juttu)

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä.
Tyyli täällä, kliksEi eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)