Olen pohtinut jo jonkin aikaa että jaanko kokemuksiani foorumille vai väsäänkö blogin vai annanko vain olla. Noh päädyin lopulta tänne.
Olen (olin) siis BMI 58 jotain eli lähtöpaino oli yli 200kg. Huh tuntuipas vapauttavalta ja vähän pelottavalta kirjoittaa se
Karppailua on tullut opiskeltua tässä elämän varrella useita kertoja pidempiä ja vähemmän pitkiä jaksoja ja ruokavalion muutosta on tullut tehtyä jo pidemmän aikaa. Olen ihan anonyymisti selaillut foorumianne jo pidemmän aikaa ja keräillyt tietoa sekä ajatuksia. Antti Heikkilää on tullut seurattua jo vuosia.
Viime syksynä alkoi taas perinteinen syksyn haikeus. Olin töissä jossa uuvuin lähes totaalisesti. Söin lähes vegaanisti, noh ainakin aikaisempaan nähden. Työkin oli itsessään uuvuttavaa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Kun pätkäsoppari loppui marraskuussa huokaisin helpotuksesta ja vetäydyin kotiin murjottamaan, no ehkei ihan. Kaverin kanssa saatiin päähämme että tammikuussa aloitetaan vuoden kestävä karkkilakko. Yritettiin jotain rajoja tähän säätää, mutta se ei ehkä onnistunut niinkuin olisi voinut. Sain onneksi puolisoni puhuttua mukaan lakkoon, sekä useita muita tuttuja ja ystäviä, osa lähti osa ei. Avataan sortumisia siten että tietoisesti olen ostanut muutaman leaderin 80% tummansuklaan levyn ja pari riviä sinistä.
Joulukuun lähestyessä loppua sain jostain masentavan kipinän että en tule elämään tätä tukevaa elämää kovin montaa vuotta jos en saa painoani pois. Olin jo monta kertaa aikaisemmin koettanut milloin milläkin ihme dieetillä pelastaa kehoni turmiolta, ei turhaan, sillä kartutin paljon kokemusta. Kävin elämässäni paljon asioita läpi pään sisällä viimeisen 3vuoden aikana. Työstin menneisyyden tapahtumia, lapsuutta ja kaikkea mahdollista, josta johtuen olin valmis tähän loppuelämän pituiseen muutokseen.
Nyt oli oikea aika.
Tammikuusta alkoi. Tein pelisäännöt selväksi itseni kanssa. Voin nauttia syntymäpäivillä hiilaripitoisia herkkuja kohtuudella. Perinteiset perjantai kebabit/pizzat on myös sallittuja, jokseenkin ei suotavia ja jos vain mieli antaa myöten niin otetaan salaatti vaihtoehto. Ja kaikista tärkein, ilman mitään sairasta syyllisyydentunteilua, jottei BED iske takaisin. Okei sitä ei ole virallisesti diagnosoitu, mutta itse olen tehnyt google diagnoosit. Vaikka päänsisäiset ongelmat on tiedostettu, vaatii se kuitenkin ponnisteluja irtaantua ruumiista ja todella ymmärtää että mistä tämä ahmimistunne, litran jäätelökippo kourassa, juontaa.
Kävi hauskasti että tammikuusa (jouduin) pääsin töihin, jossa ei onneksi ole ihan samanlaista fyysistä kuormitusta kuin viimeisimmässä. Olen iso, mutta en voisi sanoa työkavereille todellista painoani. Itseasiassa en ole sanonut sitä, puolisoani lukuunottamatta, kuin kahdelle hyvälle ystävälleni vasta ihan viimeaikoina. Ystävät ovat sanoneet että eivät uskoisi vaa'an lukemaa vaikka näkisivät sillä en äkkiseltään näytä kuin ehkä 150kiloiselta... Lohduttavaa? nooooh

Tästä intaantuneena sain, vasta reipas kuukausi sitten, hankittua viimein 200kg vaa-an. Ja maksimit paukahti ruutuun

Voi veljet! Mitähän on mahtanut olla lähtöpaino? Ken tietää, mutta aloitin aamupainojen kirjaamiseen 200:sta ja nesteiden(kö) heittäessä alin paino oli tätä kirjoittaessa tämän viikon alussa 194.6kg. Jos lähtöä ei tiedetä niin voisin sanoa että reipas 5kg on ainakin saatu alas.
Joissakin vaatteissa tämä tuntuu, joissakin ei. Vaa'an lukemia en stressaa, lähinnä ihmettelen. Nesteitä? läskiä? näh, ihan sama, lukemaa vihkoon ja possua pannulle. Olen saanut innostettua puolisonkin tähän touhuun jokseenkin mukaan, sillä hän on alkanut vaihtamaan jääkaapin tuotteita parempiin ja siitä olen oikein ylpeä

Lopulliset tavoitteeni on tuolla jossain, ensitavoite kuitenkin on pysyä 200-klubista poissa ja jossain vaiheessa poistua täältä vonkale osastolta
