Kiitos Weera kookostuotteiden olemassaolon muistutuksesta. Eilen tulleessa Pirkka-lehdessä oli kookomaidosta ja chia-siemenistä tehdyn sörsselin ohje, täytyy ehdottomasti kokeilla. Olisikohan siitä peräti jouluksi riisipuuron korvikkeeksi... Chiaa en ole aiemmin kokeillut, ja nyt jostain kuukletellessa löytyi tietoa, että sisältää vielä enemmän omegakolmosta, kuin lohi. Kalaöljyä en voi käyttää, koska nokka alkanut vuotamaan verta jo parin päivän käytön jälkeen. Onko kellään ollut tätä seuraamusta chiasta?
Toinen kokeiltavan arvoinen ohje samaisessa lehdessä oli taatelipähkinäkonvehdit. Muuten petyin lehteen, aikaisemmin se ollut sellainen joulumielen nostattaja, nyt oli todella mitäänsanomattoman lattea. Mitenkähän tämä liittyy tälle foorumille hmmm... Eilen tuli tännekin viimein ensilumi, ja tänään oli kaunis aurinkoinen päivä, lunta puissa... joten höpisen pehmoisia. Vaikka se ensilumi sulaa juuri nyt vauhdilla vesisateessa
Tuleva joulu kyllä hieman pelottaa, koska haluaisin kuitenkin syödä Lidlin ihania Jouluaitta luomulaatikoita

Tiedän, että olisi mahdollista tehdä itse karpimpia versioita laatikoista, mutta kun nuo ovat niin hyvän makuisia mun suuhun. Onneksi niitä ei saa ympäri vuoden

Enkä muuten ole vielä ostanut yhtään, aikaisempina vuosina ostin heti, kun kauppaan tulivat ja ehdin moooonta tyhjentää ennen joulua! Olen päättänyt, että jos vielä lähempänä joulua tekee kovasti mieli, ostan sen peruna- porkkana- ja lanttulaatikon, yhden kutakin ja se saa riittää. Konvehtejakin meinaan itselleni sallia, ne valitettavasti maistuvat osa vielä hyviltä, vaikka olo ei olekaan hyvä niiden syömisen jälkeen. Mutta sehän vaan helpottaa kummasti paluuta arkiruokailuun juhlien jälkeen. -50% konvehtirasiat täytyy sitten kiertää kaukaa. En todellakaan anna seitsemän vuoden takaisen katastrofin toistua. Pitää oppia elämään juhlat väliaikaisina, ettei jää mössytys päälle! Tähän asti tänä vuonna se on onnistunut, enköhän tämänkin joulun selätä.
Totta Hector, että kroppa tarvinnee tasausaikansa. Eikä tässä enää ihan nuoria olla

Mä olen sen verran pitkä ja läskit on jakautunut tasaisesti, etten ehkä näytä niin valaalle, kuin oikeasti olen. Vissiin timmiä fläsää

Muutamalle ihmiselle, kenelle olen painoni kertonut, ovat olleet epäuskoisia, että voisin painaa niin paljon. Heidän mielestään näytän nyt lähes satakiloisena 80-kiloiselta. Itseäni se hieman huvittaa/kummastuttaa, koska kuvissa olen juuri sen näköinen, miltä musta tuntuukin huonoina päivinä. Eli olen lihavampi, kuin kuvittelen. Mutta onneksi nyt itsekin näkee jo peilissä muutoksen, ja sovituskopissakin on välillä ihan kivaa

.