Jiihaa! Uusi osio.
Hejsan alla!
Minäkin kirjoitan eniten Pallokaloissa. Pallokala-statukseni on aktiivinen, jo melkein kahden vuoden ajan. Kahdessa vuodessa on tapahtunut kaikenlaista oppimista ja kehitystä sekä roimaa itsetunnon nousua. Kehitystä erityisesti senttipuolella ja vartalon muokkaantumisessa omenasta tiimalasiksi, mutta myös syömishäiriöiden käsittelyä ja muita syömiseen ja ihan yleisesti elämään liittyviä asioita. Mulla on muutama ketju myös yleisellä puolella, jotka ovat sittemmin hautautuneet arkistoihin... Kenties nostan niitä vielä, sillä aion heilua karppaus.infossa tulevaisuudessakin. Olen parantunut muun muassa korkeasta verenpaineesta, nukahtamisvaikeuksista ja saanut helpotusta muutamiin muihin vaivoihin kuten ruuansulatusongelmiin ja masennustaipumukseen, mutta kilohaaste säilyy edelleen. Enää en tavoittele normaalipainoa, vaan monien pallokalojen/vonkaleiden tavoin voisin tyytyä terveeseen, sopusuhtaiseen, voimakkaaseen vartaloon, vaikka se olisi kymmenenkin kiloa ylipainoinen (78 kg).
Pallokalaksi olen "pienehkö" eli normaalipainon rajalle on noin 25 kiloa matkaa. Mutta koska olen vain 165 cm pitkä ja malliltani tanakka/lihaksikaskin ehkä, painoindeksini huitelee tälläkin hetkellä 34 kieppeillä. Pohjanoteeraukseni 34.9, täysikasvuisena muttei ihan aikuisena alin BMI 20.2. Olen ollut elämäntapajojoilija ja ruokavalio(ide)ni sairastuttama. Karppaus on tuonut tasapainoa mieleen ja fyysiseen puoleen. Jojoilua olen saanut karppauksella hidastettua, mutten aivan lopetettua. Siksi etsinkin sitä systeemiä, jota voin noudattaa aina. Tähänkin pisteeseen tullakseen on täytynyt tervehtyä ja unohtaa haikailu kuurien perään. Nautiskelijana joudun tekemään kompromisseja painonputoamistahdin kanssa. Projektini kestokin (vuosia takana, vuosia edessä, vrt. viikkoja tai kuukausia, kun ylipainoa on vähän) erottaa minut monista muista laihduttelijoista, siksikin tunnen kuuluvani suurin pudottaja-kandidaatteihin

On tullut takapakkiakin painon kanssa, sillä ruokavalion valinta ei ole ollut helppoa vähähiilihydraattistenkaan ruokavalioiden kentässä. Olen kokeillut MONTAA karppaustyyliä, joista osa ei ole toiminut laihdutusmielessä, osaa en ole kyennyt noudattamaan hinnan, hankaluuden tai sopimattomuuden vuoksi. Osasta ei vain ole ollut pysyväksi elämäntavaksi, mikä on ruokkinut jojotaipumusta. Omista sovelluksista typerimpänä jälkeenpäin ajateltuna pidän liian suurta kalorivajetta. Viimein parhaaksi on muodostumassa viljarajoitteinen, mutta muuten hiilareita sallivahko loppuelämäksi räätälöity malli. Vajeen muodostan lähinnä liikunnalla, joka on korkeatehoista ja lihaskuntoa kasvattavaa, tai en pidä sitä lainkaan. Tarkkailen makrosuhteita (nyt suuntaa antavasti 70 % R, 15 % H, 15 % P), hiilarilähteitä (sokerinsieto, viljansieto), ruoka-aikojen jakaantumista (nälänhallintaa), annoskokoa (ahmimistaipumusta)... Ja pohdin kuinka pitää kahvin, alkoholin, pähkinät, jäätelön ja suklaan ruokavaliossa ja silti norjistua
