Ensimmäinen "jumi" on nyt selätetty. Paino pysyi sitkeästi 91.7kg lukemassa lähes pari viikkoa, mutta minä olin sitkeämpi. Tänä aamuna vaaka nytkähti 91.2kg numeroihin. Olen ollut jatkuvasti noin 1000 kcal miinuksella, osin ihan tarkoituksella mutta osin siksi ettei ruoka ole enempää maittanut. Ja jos ei ole nälkä, miksi syödä kun vararavintoja kropassa riittää? Jos on ollut päivä, että on nälättänyt enemmän, olen syönyt enemmän.
Töissä liikun yleensä paljon, noin 10 - 14.000 askelta, mutta on päiviä jolloin työpiste on lähinnä istumista ja silloin ei askeltavoitteet täyty missään määrin. Tosin nämä päivät olen ajatellut "lepopäivinä" polvelle, se kun on hurjassa kunnossa. Jatkuvasti todella turvoksissa ja viime keskiviikon jäljiltä sen verran pahasti kipeä, että herättää keskellä yötä ja täytyy ottaa lääkettä lisää jotta saa nukuttua. Kipulääkettä siis. Josta tuli mieleen että täytyy uusia resepti jotta saa sitä lisää, täällä Briteissä resepti pitää uusia joka kerta, ei vain kerran vuodessa. Ja ulos saa vain kuukauden annoksen kerralla. Mutta onneksi uusiminen tapahtuu helposti netissä, tai NHS appia käyttämällä.
Ai juu, vaikka tuon parin viikon aikana ei paino liikahtanut, niin pari senttiä katosi sekä vyötäröltä että lantiolta, joten ei alkanut ahistaa ollenkaan. Olen kai sisäistänyt ajatuksen että tämä ei ole sprintti, vaan maratoni. Ja jos kerran olo on muuten hyvä, ei kannata palata runsashiilariseen ruokavalioon. Vaikka paino ei putoa just nyt, voin ihan yhtä hyvin jatkaa tällä ruokavaliolla ja odottaa että se nytkähtää taas alaspäin sen sijaan että syön niin että paino ei putoa tai hiipii ylöspäin ja sitten ollaan taas alkupisteessä. Aivot on ehkä karppiintuneet kanssa?
Ketoosin syvyydestä ja rasva-adaptoitumisesta olen lukenut paljon. Tuntuu tietyllä tavalla pelottavalta että ketoosi katoaa tässä hissukseen kun ketoruokavaliolla olen, mutta jos ajattelen että sen sijaan olen LCHF:llä, se tuntuu vähemmän paradoksaaliselta. Kropalle lienee kuitenkin parempi että on rasva-adaptoitunut, se toimii tehokkaammin niin, ja jättää maksan tuottamat ketonit aivoille sen sijaan että kaikki kudokset kilpailisivat niistä. Olenkin ajatellut, että seuraan stickseillä nyt missä tahdissa rasva-adaptaatio tapahtuu, ja sinä päivänä kun ketoosi katoaa, tavoite on saavutettu.
Töissä on kuitenkin huomattava etu siitä, ettei nälkä tule tietyllä kellonlyömällä kuten hiilareita syödessä, sillä sairaalan arki ei ole kellosta kiinni. Jos avustan toimenpiteessä ja se venyy, lounastauko tulee sitten kuin tulee... toisinaan jopa kolmisen tuntia myöhemmin kuin normaalisti. Siitä huolimatta rasva-adaptoitunut elimistö pärjää huomattavasti paremmin kuin hiilipolttoinen, ja etuja olen huomannut jo nyt, ketoainepolttoisena. Ei tule enää hutera, pökkyräinen olo, vaan jaksaa (s)karppina loppuun asti. Pun intended.

Kaikki keskustelu aiheesta tai sen vierestä on tervetullutta, aina on mukava oppia uutta tai katsoa asioita uudesta näkökulmasta.