Nyt olen melkein kaksi viikkoa elänyt hieman suuremmalla määrällä hiilihydraattia ja olo on edelleen pirteä. Olen lisännyt ruokavaliooni partajugua, marjoja, maitoa, enemmän avokadoa ja snadisti pähkinöitä. Lisäksi tilasin atkins välipalapatukoita (mainoksen uhriko?) joita olen syönyt yhden päivässä töissä kahvitunnilla. Ovat muuten aikas ihanan suklaisia

Harmillisesti paino on tasapainoillut samoissa lukemissa koko tän ajan. Ennen epätoivoa päätin kuitenkin mittailla ensin itseni, kuin vähentää hiilihydraatit alkulähteille. Onnekkaasti olen silti kutistunut kasaan

, vaikka puntarin lukemista sitä ei olekkaan voinut havaita. Tosin tänään (viimeinkin!) vaaka oli notkahtanut alaspäin

, toivon että sama meno vaan jatkuu.. no niinpä tietysti, kukapa ei sitä toivoisi?
Kiitokset Ronja-Aliisa tsempistä, mukava kun rohkenit 'tunnustaa' atkins kokeilun

Vieläkö mahdat samoilla linjoilla olla, vaiko suuntaa vaihtanut?
Siitä olen kyllä ollut ihmeissäni, että olen päässyt 'eroon' hedelmistä. En nyt osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia, mutta aikaisemmin olin oikea hedelmien suurkuluttaja. Mahtoikohan painoni isona pysymiseen olla yhtenä oleellisena syynä juurikin hedelmäsokerin liikasaanti? No, vitamiinit saan nyt kuitenkin laajalti purkista. Innolla eteenpäin, katson mihin mittoihin tässä vielä pääseekään. Niin ja positiivisena uutiskevennyksenä: anoppini vihdoin ymmärsi, että en syö sitä täyskäriä synttäreillä ja otti ja leipoi karpin mustikkamuffinseja minulle tarjottavaksi

!