^^ Tuohon on useampiakin syitä, joista silti suurin lienee se, etten pidä valkuaisesta yhtään. Se johtuu joko huonoista muistoista (olin munalle todella pahasti allerginen ensimmäiset 12 vuotta) tai ehkä jopa siitä, ettei se ehkä oikein sovi minulle, vieläkään?
Ennen karppia en syönyt munia kuin kerran vuodessa eli pääsiäisenä. Ja käytinkin niitä vain leipomisessa ja karjalanpiirakoiden munavoissa eli harvoin. Karppauksen aikaan yritin opetella niiden syöntiä vuosikaudet, mutta lopputulos oli aina se, että valkuaisen kera niitä tuli syötyä pari hassua viikossa ja sitten alkoi tökkimään.
Toisaalta keltuaista täydellisempää hivenainepommia saa hakea; sieltä löytyy sopivia rasvaliukoisia eläinperäisiä (eli ihmiselle kasvikuntaa sopivampia) vitamiineja, valmiiksi hyvin imeytyvässä muodossa olevia kivennäisiä, tuoretta hyvää kolesterolia, DHA'ta ja kaikkea muutakin kivaa. Ja toisin kuin valkuaiset, keltuaiset maistuvat oikein hyviltä, IMO. Joten keltuaiset ilman sen suurempia tunnonvaivoja hukkaan heitetystä ruoasta oli yksi parhaista Kwasniewski-löydöistäni. Keltuaisten, luulienten ja voin&kerman yhdistelmällä tämmöisen harrastelijan ja aika vähän lihasta tykkäävän kokin jokapäiväinen ruoka alkoi pelittää ihan toisella tavalla.
Talon selvästikin karpiksi syntynyt miesväki syö munansa kokonaisena ja sen lisäksi vielä ainakin tuplaten sen verran lihaa kuin mitä minä saan kulutettua, ja selviää hienosti niin. Itselleni se 2-4 keltuaisen verran ravinteita ei nyt vaan onnistu muuten kuin jättämällä suurin osa valkuaisista pois, joten minä teen sen sitten näin

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä.
Tyyli täällä, kliksEi eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)