^^ Oletkos katsonut mitä ne superterveet tärkkelyksenpuputtajakansat oikein syövät?
Niitä todellakin on. Ja ne syövät ihan eri asioita kuin meidän nykyiset suosituksemme kertovat

Kitawan tärkkelyksen puputtajat syövät a) paikallista safkaa ja melkein 20% tyydytettyä rasvaa muuten vähärasvaisessa ruoassaan (ja kalaa jonain muuna kuin lohifileenä ja tonnikalahiutaleina). Jaappanilaiset käyttävät niinikään kalaa - ja paikallinen terveyden huippuyksikkö eli okinawalaiset lisää pottiin vielä paikallista, rasvaista rasvaista sikaansa, levien ja tofujen lisäksi. Ja Intian parempiosaisilla seuduilla riisi pitää paikallisen (aidon) gheen ja taas kerran paikallisen kookoksen kanssa terveempänä kuin mitä riisi pitäisi ilman näitä.
Mikä yhdistää? Ensisijaisesti paikallisuus. Ja sen jälkeen:
- ei hurjasti valkuaista (10-20%), ei kokojyvää, ei vehnää (joka Kiina-tutkimuksenkin mukaan näyttäisi olevan suurin sotkija siinä maassa, muista korrelaatiosta riippumatta), ei sokeria muuten kuin kasvien kantamina, ei pilaantunutta kasvi-Pufaa. Nämä kaikki kaikki lisäisivät hivenaineiden kulutusta, oli kyseessä sitten kropan itse tekemät antioksidantit tai muu.
- Mainitsinhan jo paikallisuuden? Nämä eivät syö kaukaa kuskattua sekametelisoppaa, vaan oman seudun bakteerikantaa vahvistavaa apetta. Hyvällä suolistobakteerikannalla kuiduista ja niihin sitoutuineista fruktooseista saadaan kelvollista lyhytketjuista Safaa, joka auttaa ainakin suoliston itsensä kunnossa pysymiseen... ja suolisto on kallis elin, joten sen kunnollinen ylläpito ja vielä sen ylläpidon ulkoistaminen inehmolta itseltään auttaa jo pitkälle hivenissä ja patogeeneissa ja yleisessä terveydessä. Kun tuohon lisätään vielä Safa, joka tärkkelyksestä tulee maksassa, puhutaankin yllättäen taas runsas-Safaisesta ruokavaliosta, vaikka miten se alunperin näyttikin glukoosivetoiselta.
- ja yllättäen aika usein hormeesista herätellään (vautsivau!) tupakalla... noista terveeksi väitetyistä hiilarikansoista jokaisessa melkein puolet miehistä ketjupolttaa - tai ketjupoltti silloin kun näitä tutkittiin. Meillä se tappaisi heti tai kohta, mutta siellä ei... eikö olekin mielenkiintoista?
- Eikä viinaskaan ole vieras muttei myöskään jokapäiväinen juttu, mutta sen sijaan jokapäiväisinä syötävinä kaikilla noilla on mukana jotain runsashivenistä ja takuuvasrmasti paikallista supersafkaa, malliin kokonaiset tuoeet kalat, merilevä, jokapäiväiset lehtivihreät, omat hapate-erikoisuudet ja/tai kirkastettu voi...
Monella tavalla voi elää ja pysyä terveenä. Se onnistuu jopa hiilaripitoisesti (kwasnieskinkin mukaan) mutta pakan pitää olla kokonainen, tai näivetystaudit ja metaboliset vaivat alkavat nostaa päätään. Ja sama koskee tietysti karppiakin, eipä silti. Vaikeinta terveyden säilyttäminen näyttää tosin tilastojen mukaan olevan nykyisellä virallisterveellisellä ja jatkuvasti saatavilla olevalla teknoruoalla tuonti-ihmeineen, etenkin ajoittaisiin herkutteluihin yhdistettynä? Herkut pitää mainita, koska ne näyttävät olevan eräänlainen pakko likipitäen kaikille, todennäköisesti hivenainepuutosten ja huonon ruoanlaadun aiheuttamien himotusten takia.
**************
Lihanhimolle:
Oletkos löytänyt kulttuuria, jossa on pysytty terveinä ja hyvinvoivina runsaalla, yli 20% valkuaisella?
Jotenkin nikkisi vähän niinkuin velvoittaa vastaamaan, vähän niinkuin vastavuoroisesti

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä.
Tyyli täällä, kliksEi eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)