karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-28 11:06:18

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2008-10-07 06:31:44 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
Kuva
Jos minä ole sitten ensimmäinen rohkea. Olen 36 vuotias mies joka on jo jonkin aikaa kärsinyt lievästä ylipainosta, tilanne paheni huomattavasti kun lopetin tupakanpolton 2,5 vuotta sitten. Pahimmillaan painoa oli 98kiloa ja jotain kiloja siitä sain pois ihan vaan kituuttamalla, mutta tuskaa se oli. Karppauksen aloitin keväällä 2008 joilloin painoa oli noin 93 kiloa ja vyötärönympärys oli 114cm. Nyt paino on laskenut noin 80 kiloon ja vyötärössä mittaa vähän alle metri. Varsinaista tavoitepainoa en ole itselleni laittanut, mutta vyötärönympärysmitan jos jossain vaiheessa saisi alle 90cm niin olisin melko tyytyväinen.

Karppauksen aloitin kaverilta lainaamieni Heikkilän kirjojen innoittamana ja suuntaukseni on lähinnä ala-/hyväkarppi, eli en ota juurikaan mitään paineita syömisestäni. Välttelen sokeria, perunaa ja leipää.

Niin noista terveysvaikutteista piti laittaa tähän vielä. Eli lievästi koholla ollut verenpaine (140/90) on laskenut normaaliin (125/75), sekä nopeahko leposyke (75-80) on nykyisin alentunut (60-65). Sekä itseni ja läheisiäni suuresti haitanneet ilmavaivat ovat poistuneet. (elämästäni puuttuu nyt yksi huumorin laji..)

Kuva

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2008-10-07 06:34:05 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-08-14 06:51:22
Viestit: 533
Paikkakunta: Espoo
=D> aplodit rohkeudesta - ja mahtavasta tuloksesta :D :D
(ehkäpä mäkin sit rohkenen kun on ensin niitä tuloksia mitä näyttää :wink: )

_________________
**********************************************************************************************
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
-Maria Jotuni
**********************************************************************************************


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2008-10-07 15:03:00 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2005-08-10 16:39:39
Viestit: 105
Paikkakunta: VANTAA
upeaa!! =D>

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wS75EZK/]
Kuva[/url]


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2008-10-07 19:41:57 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
Kiitos.

Koitin tuohon lisätä noista terveysvaikutteista seuraavan tekstin, mutta muokkaus ei ollut mahdollista noiden kuvien takia:

"Niin noista terveysvaikutteista piti laittaa tähän vielä. Eli lievästi koholla ollut verenpaine (140/90) on laskenut normaaliin (125/75), sekä nopeahko leposyke (75-80) on nykyisin alentunut (60-65). Sekä itseni ja läheisiäni suuresti haitanneet ilmavaivat ovat poistuneet. (elämästäni puuttuu nyt yksi huumorin laji..)"

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2008-10-07 19:50:37 
Poissa
ylläpitokarppi
ylläpitokarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-05-19 22:47:51
Viestit: 5732
Paikkakunta: Helsinki
Pitäisi pystyä muokkaamaan ihan normaalisti, kerro mikä oli ongelma.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2008-10-07 19:59:36 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
hoover kirjoitti:
Pitäisi pystyä muokkaamaan ihan normaalisti, kerro mikä oli ongelma.


Ongelma edelleen noin IMG-tagit, eli jos muokkaan tuota niin saan ilmoituksen:
Et voi käyttää kaikkia BBCode-tageja:

Jostain syystä ei tuossa ylävalikossa, missä on noi muokkaus-painikkeet, ei ole kuvan lisäystä..

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2008-10-08 08:58:55 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2005-08-10 16:39:39
Viestit: 105
Paikkakunta: VANTAA
hehe no mutta onneksi elämässä on muutakin huumoria:Dhyvin on sykkeet muuttuneet ja verenpaine,ja tietysti parempaan suuntaan:)Mä en saa kans toimii noita,en saa avatarta laitettua enkä nyt tän hetkistä kuvaa:S noo kuhan kaverini tulee kahveelle niin sit saa näyttää miten homma toimii,mä oon niin huono tos englannissa niin avatar .?sivulla en ymmärtäny mtn:D

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wS75EZK/]
Kuva[/url]


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2009-08-02 14:54:32 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2009-08-02 14:31:38
Viestit: 10
Onnittelut ensin hienoista saavutuksista, kyllä toi leposykekin paljon laskee kun paino putoaa...
Mutta tuosta "huumoripätkästä" kysyisin että voiko siis ilmavaivat johtua ylipainosta!? Nythän tässä olis jotain järkeä jos asia olisi niin... Itelläni ei mitään ilmavaivoja (normaalista poikkeavaa) ollut aiemmin mutta kun painoa alkoi tulla niin alkoi ilmavaivat. Ihan sama mitä syö tai on syömättä niin koko ajan rutisee... En ole osannu sitä yhdistää siihen painonnousuun mutta nyt kun miettii niin viimiset pari vuotta on ollut ylipainoa ja myös ilmavaivoja...

_________________
"Syöminen on aina kivaa!"
-Nea 11v-


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2010-07-04 19:07:13 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2008-10-22 15:53:00
Viestit: 4
Mulla ainakin ne ilmavaivat liittyy aivan suoraan vain hiilareihin...


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2012-06-08 07:11:29 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
Paluu karppimaahan tehty noin kuukausi sitten.. Olen siis tuossa välivuodet syönyt ateriani pääsääntöisesti karpisti (vältellen perunaa, riisiä jne.) mutta muu herkuttelu on sisältänyt turhan paljon hiilihydraatteja (karkit, munkit, pullat, sipsit, jne..) nyt ne on karsittu ruokavaliosta pois ja olo on parantunut huomattavasti. Ensi viikolla olisi tarkoitus julkistaa tilannekatsaus kuvin, missä mennään.. Pidetään porukkaa vielä jännityksessä siihen asti.

ruokailua ja liikkumista voi seurata ruokapäikystäni:
viewtopic.php?f=11&t=62116

Kommentoida saa kumpaan vaan, tänne tai tuohon päiväkirjaan.. (päiväkirjaa tulee itse kirjattua useampi kerta päivässä, joten sieltä kommentit helpommin luettavissa.)

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa
ViestiLähetetty: 2012-06-09 07:14:04 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
Olikin aikaa jo tänään latailla kuvia.

tässä tilanne 13.5:

Kuva

tässä tilanne tänään 9.6:

Kuva

Kai noissa huonoissa kuvissa joku ero näkyy?

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2012-07-03 18:09:33 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
tilanne tänään 3.7.2012

Kuva

unohdin laittaa tähän, että paino kuvan otto hetkellä 86,9kg :shock: :lol:

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2012-08-03 16:02:46 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
Loma takana ja tilanne näyttää nyt tältä:

Kuva

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2012-08-03 16:04:03 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
Loma takana ja tilanne näyttää nyt tältä:

Kuva

Painoa kuvassa olevalla uroksella on kuvanottohetkellä 87,5kg

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2012-09-01 20:08:20 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
Paino ei ole pahemmin muuttunut edelleen 88kg..

Kuva

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2012-09-12 21:40:13 
Poissa
nuivakarppi
nuivakarppi

Liittynyt: 2007-04-12 12:26:35
Viestit: 4406
^jotenkin toi maha olis niinku pienentynnyt vai vedätkö vaan keuhkoja sisään?!?!? siis vaikka paino ei näköjään oo laskenut.
:D

- en oo muuten huomannut että sul olis ollu noin iso maha keväällä. ;)

_________________
iHerb-koodi: PEL872
(karppaus aloitettu 4/2007)
1. päiväkirja: viewtopic.php?f=11&t=26625
2. pvkirja: viewtopic.php?f=11&t=27408


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2012-09-13 20:42:07 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
etanainen kirjoitti:
- en oo muuten huomannut että sul olis ollu noin iso maha keväällä. ;)


Oon aina osannut piilottaa sen hyvin.. Ja onhan tuo vyötärönympärys muuttunut 106cm->94cm, eli pitäisi sen jossain näkyäkin..

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: mejole aloittaa.. alusta
ViestiLähetetty: 2013-04-29 18:21:11 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-03-06 08:45:39
Viestit: 509
paino tänään tasan 90kg

Kuva

_________________
Painon muuttumista voi seurata täältä: Rentunruusu

Syömisiä ja muuta aktiivisuutta taas löytyy täältä: Läskeihinsä kyllästynyt


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 18 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)