50 lähestyy minullakin kohta puoliin. En ole huomannut iällä olevan vaikutusta karppaamiseen, olen karpannut nyt n. 3 vuotta. Painon laskusta tai sen hidastumisesta en osaa sanoa, sillä oma painoni oli jo aloittaessani normaalirajojen sisällä ja se on laskenut n. 3 kg. Kiinteytynyt toki olen ja voin muuten paljon paremmin; siksi oikeastaan karppaamisen aloitinkin. Mutta voishan se olla, että jos en olisi aloittanut, painaisin nyt paljon enemmän.

Lihavuuteen taipuvaisena himosyöjänä nimittäin pudotin ennen karppaamista painoani yli 30 kg. Nyt saan kuitenkin herkutella hyvällä ruualla ja silti paino ei nouse eli siksikin ihana tapa elää.
Arkeeni karppaaminen ei vaikuta juuri mitenkään. Kotona asuu kolmesta lapsesta kaksi (kolmas käy opiskeluasunnosta silloin tällöin) ja mies, joista kukaan ei käännytystyöstä huolimatta karppaa. Kaikki pitävät kasviksista raakana sekä kypsänä, joten niitä on meillä syöty aina eri muodoissaan. Kesällä grillaamme ja kalaa syömme paljon vuoden ajasta riippumatta. Yleensä teen sen yhden ruuan ja jätän itse pastan, perunat, riisin jne syömättä. Omaa annostani saatan "rasvata" lisää. Samoin munat ja pekoni maistuvat muillekin, silloin kun niitä aamiaiseksi teen. Teen toki perheelleni myös esim. makaroonilaatikkoa, mutta minulle yleensä löytyy edellisen päivän jämiä, joita syön sen enempää mainitsematta. Jos joku kysyy, sanon että ne pitää syödä pois vanhenemasta. Perheeni ei kyllä enää edes kiinnitä huomiota syömisiini.
Ainoat vaikutukset arkeeni lienevät, että koska makeanhimoni on vähentynyt, ei meillä juurikaan ole pullaa tai karkkeja tarjolla. Leivon kyllä muille aika ajoin ja muistaessani ostan keksipaketinkin. Samoin leipä saatta joskus vahingossa loppua, kun en muista erikseen tarkistaa tilannetta. Mutta pakkasesta löytyy usein itse tehtyjä sämpylöitä muiden syötäväksi. En koe muille leipomista mitenkään vaikeana; ei minulla tee niitä mieli syödä.
Vierailuilla en tee syömisistäni numeroa; syön mitä voin ja jos mitään karppiruokaa ei löydy, syön sitä mitä on tarjolla, mutta vähemmän. Lisäksi otan aina kaiken varalta mukaani manteleita, pähkinöitä jne.
Kaupassa olen jo oppinut tuteselostuksia lukemattakin ostamaan "oikeaa" ruokaa, joten sekään ei vie aikaa. Uutuuksiahan taas tutkivat kaikki muutkin. En ole edes huomannut, että ostoksiani joku ihmettelisi. Johtunee siitä, että en itse pidä niitä mitenkään erikoisina, joten miksi siis muutkaan.
Eli tervetuloa karpiksi; ei arki siitä ainakaan huonommaksi mene!