Vappumenu!
Ensin hyvin vaatimaton välipala, jonka idea on siis "mustekalanakit". Leikkasin ne ennen keittämistä jotta "lonkerot" kiertyisivät ja näpersin jälkikäteen paprikasta pienet suut. Silmiä en viitsinyt laittaa, ei meillä edes ole lapsia näistä ilostumassa.
Seuraksi lantturanskiksia, kukkismuusia, majoneesisalaattia jne.
Sitten tein ensimmäistä kertaa elämässäni voileipäkakkua. Käytin leipäohjetta n. 6 ja leikkasin pellillisestä 4 samankokoista pohjaa. Pohjilla on vasemmalta oikealle: 1. possunfileleikkelettä, siitaketta, valkosipulituorejuustoa ja paprikaa. 2. Maksapasteijaa ja ruohosipulia. 3. Naudanfileleikkelettä ja kuullotettua sipulia ja tuorejuustoa. Kerrokset pinoon ja päälle tuorejuustoa ja koristelu. Koko kakussa on vain reilut 20 hh grammaa!
Jälkkäriksi kokeilin tehdä tuttuja tryffeleitä sekoittaen taikinaan pähkinämurskaa tai kookoslastuja. Maistuvat siltä miltä luulisikin, tryffeleiltä joissa on pähkinää tai kookosta.
Parempi jälkkäri oli keksittävä, ja tässä minun mielestäni _ihana_ paahtovanukas.
3 dl kermamaitoa
3 munaa
makeutusainetta (n. desi sokeria)
3 tippaa vanilijaesannsia
Kiehauta nesteet ja sotke munat joukkoon. Sitten litku annosvuokiin ja folio päälle ja uunissa 175C kunnes kiinteitä, voi mennä jopa tunti. Tarjoile (sokerittoman) siirapin, kermavaahdon ja/tai pähkinöiden kanssa. N. 2 hh grammaa/vanukas, ohjeesta tulee 6 kpl.