Tuohan oli ihan asiallinen esitelmä! Tedx ei julkaissut sitä kuulema siksi, että se "rikkoi heidän sääntöjään", mutta he eivät suostuneet yksilöimään, että millä tavalla.
Minusta se oli aivan asiallinen kertomus siitä, miten pienestä lapsesta asti sairastanut nainen sai vammauttavat autoimmuunisairautensa remissioon tiukalla ketoruokavaliolla (lihaa ja vihanneksia). Oireet palasivat kuitenkin raskauden jälkeen, jolloin Michaela siirtyi menestyksekkäästi karnivoorille (pelkkää naudan- tai lampaanlihaa, suolaa ja vettä). Myös äitinsä parani samalla dieetillä nivelrikosta ja isänsä psoriaksesta.
Mikaelalla oli ollut nivelkipuja jo 2-vuotiaana ja hänen niveliinsä piikitettiin kortisonia jo kouluiässä. Aloitti lopulta immuunivastetta säätelevän pysyvän immuunisupressanttihoidon - joka ei kuitenkaan vienyt kipuja. Sitä seurasi pakko-oireinen häiriö, masennus, bipolaarinen oireyhtymä ja ilmeisesti myös krooninen väsymysoireyhtymä. (Ei muuten ole eka tapaus, joka sai sen remissioon karnivoorilla.)
Hänelle alettiin asentaa tekoniveliä jo alaikäisenä, koska sairaus kulutti nivelet ihan finaaliin.

Yliopisto-opinnot piti keskeyttää uupumuksen vuoksi...
Olisko sitten ihan oikeasti niin, että hänet diskattiin sen vuoksi, ettei esiintymisasunsa ollut riittävän peittävä? (Kotelomekon helma oli aivan vesirajassa ja tisseistäkin näkyi aika paljon.)