karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-04-18 20:00:37

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 56 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 Seuraava
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2009-08-29 10:46:55 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Tästä se lähtee. Minun matkani minuksi. Taustasta sen verran, että olen jojolaihduttaja. Olen laihduttanut muutamaan kertaan lähinnä Painonvartijoiden ohjeilla, onnistuneesti. Parhaimmillaan 83kg muuttui 63kg:ksi. Aina ovat kuitenkin tulleet takaisin, ja ajatukset ovat ahdistavuuteen saakka pyörineet syömisen ympärillä.

Olen sairastanut ortoreksian. Kokeilin jotain karppauksen suuntaista muutama vuosi sitten, paino ei pudonnut mutta olo oli hyvä. Psykologi käski lopettamaan sen, jotta lopettaisin syömisen ajattelemisen. Siinä vaiheessa ihan hyvä neuvo, nyt kuitenkin koen että tilanne on hyvä ja lähtökohdat järkevät.

Niin sekaisin tuolla jojottelulla sain elimistöni, että enää en sitten laihtunutkaan, vaikka urheilin viidestä seitsemään kertaan viikossa ja olin tosi tarkka syömisistäni. Paino vain nousi. Kävin ravitsemusterapeutilla, jolle täytin pari viikkoa ruokapäiväkirjaa. Tulos oli "outoa, näillä kaloreilla sinun kyllä pitäisi laihtua, jos vaikka jättäisit yhden kevytjuustoviipaleen päivässä pois". Jep jep.

Tulin raskaaksi, paino nousi 20kg, nyt lapsonen on melkein 10 kk ja paino siinä kun oli raskautuessani. Olen siis 163 cm pitkä 28-vuotias nainen, lähtöpainoni oli 90kg. Perjantaiaamut olkoon puntaripäiviäni. Eilen vaaka näytti lukemaa 87,9, eli jo viikossa on pudonnut reippaasti.

Olen luottavaisella mielellä. En aio laskea mitään määriä ja grammoja ja suhteita, koska se muistuttaisi liikaa Painonvartijoita. Yritän nyt mututuntumalla, ihan jos omaa kehoani oppisin kuuntelemaan. Jätin ensalkuun kaikki viljat ja sokerit pois, ainoastaan smoothieen ripautan vehnä- ja kauraleseitä, vehnänalkioita sekä pellavansiemeniä. Marjoja syön, ja maitotuotteita. Imetän edelleen n. kolmesti vuorokaudessa. Hedelmiä saatan myös syödä. Myöhemmin ajattelin mahduttaa (tunnustellen) ruokavaliooni myös satunnaisesti ruisleivän tai täysjyväpastan, katsotaan nyt.

Ensisijaisesti tahdon että jos tämä sopii minulle, ja toimii, ettei kyseessä olisi kuuri vaan elämäntapa. Siksi en tahdo olla liian jyrkkä. Tsemppaaminen ja kommentoiminen ovat enemmän kuin tervetulleita!

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-29 10:57:29 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-06-02 06:28:57
Viestit: 4876
Mimis kirjoitti:
Olen luottavaisella mielellä. En aio laskea mitään määriä ja grammoja ja suhteita, koska se muistuttaisi liikaa Painonvartijoita.

Huomenta Mimis
hyvä on hyvillä mielin alkaa.
joo ei tarvitse laskea ja helppoa on jatkaa.
tämä on oikeastaan uusi elämän tapa, joten kiirettä ei ole.
eikä noin ison painon pudotus mikään yhden vuoden juttu ole, mutta aikaahan sinulla on (olet nuori).
foorumilla on paljon lisätietoa ja tukea.
ja Tervetuloa mukaan.
tv AP

_________________
Mukana yli 18 vuotta.
Minun ennen ja jälkeen kuvat.
HH on aika vähissä, keltuaista, lihaa, kalaa ja lampaan juustoa. Olen öljytön ja en syö viljaa, pähkinöitä, hedelmiä ja vihanneksia. C:tä otan vielä purkista.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-29 10:59:27 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Takautuvasti tämän viikon ruokapäiväkirjaa:

tiistai 25.8.

a) 2 voissa paistettua munaa, kaaliraastetta, 4 viipaletta metwurstia, muutama paistettu sieni, kahvia kermamaidolla (molempia loraus)

l) jauheliha-kaali.kukkakaalivuoka (kermalla ja juustolla), 60g mozzarellaa, tomaattia, 1/2 dl partista.

p) kookoskanakeitto (kasviksia ja pähkinöitä joukossa)

keskiviikko 26.8.

a) smoothie (pari dl partista, vissyä, 1 dl mustikkaa, avokado, leseet), tomaattia ja briejuustoa, kahvia kermamaidolla

l) jauhelihakaalipaistos, kaalisalaatti, raejuustoa, hiukan partista

p) karppipizzaa (oli muuten herkkua!) 4 palaa eli 1/3 pellillistä, kurkkua, pari lasia punaviiniä

torstai 27.8.

a) smoothie (pari dl partista, desi viinimarjoja, puolikas avokado, vissyä), pala brietä, kahvia kermamaidolla

l) kookoskanakeitto, 3x rulla jossa kussakin 2 viip. juustoa, 2 viip. metwurstia, pala kurkkua, pala brietä, pari palaa tummaa suklaata

p) kukkakaalimuussi (kermalla ja voilla), 1 bratwursti (tarkoitus oli syödä 2, mutta en yksinkertaisesti jaksanut!), paistettuja sieniä ja kaalisalaattia

perjantai 28.8 PUNNITUS 87,9 eli -2,1kg

a) smoothie (2 dl partista, viinimarjoja ja hiukan tyrniä, vissyä, leseet), kermakaffe

l) kukkismuussi, bratwursti, kaalia, tomaatti, raejuustoa

p) salaatti jossa kaalia, tonnikalaprk, 2 viip. pekonia, puolikas avokado, muutama fetakuutio, oliiviöljyä.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-29 11:00:51 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Kiitos Ari! Voi miten ihanaa että heti toivotetaan tervetulleeksi joukkoon!

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-29 15:28:36 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Lauantai 29.8.

a) 2,5 kananmunaa paistettuna, 2 viip. pekonia, kaaliraastetta, tomaatti, suolakurkkua ja kermakaffetta.

l) kukkismuussia, 2,5 juustonakkia, kaaliraastetta, sinappia hiukan.

Päivällisestä en tiedä. Olen koko päivän leiponut siskon synttäreille, suklaakakkua ja suklaakeksejä. En maistanut yhtään keksiä. Jos tekee kovasti mieli, syön pienen palan kakkua, jätän vaikka pohjan syömättä, päällisessä on kiellettyä vain sokeri. Punaviinipullo matkaan. Lounas meni aika myöhäiseksi, kello oli jo neljä ja nyt on kyllä aika ähky. En kyllä stressaakaan.

Tänään en ehtinyt lenkillekään, sen kanssa tsempataan taas alkavalla viikolla. Ja vesijuoksun.

Ai niin, vettä ja vissyä juon, ja välillä äidin sokeritonta marjamehua laimennan ihan tosi tosi laimeaksi, niin että vain maustaa veden, joka pelkiltään uhkaa nykyään tökkiä.

Pitäisikö syödä jotain vitamiineja?

MUOKS! Eilisestä selvitty. Kakut ja keksit ja sipsit jäivät minun osaltani koskemattomiksi, muille maistui kyllä. Käsilaukussani ollut 81% suklaapatukkakin on edelleen avaamattomassa kääreessä. Söin muutaman kukkakaalinpalasen dipattuna kermaviiliin, muutaman koktailtikun jossa kurkkua, nakkia, lihapullaa, juustoa ja viinirypäle.

Ennen kotiin menoa poikkesin vielä syömässä kebabin salaatilla. Se siis ajoi päivällisen asemaa, vaikka myöhään eli pikkutunneilla tulikin nautiskeltua.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-29 15:40:32 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-06-02 06:28:57
Viestit: 4876
Mimis kirjoitti:
Lauantai 29.8.
Pitäisikö syödä jotain vitamiineja?

lyhyellä tähtäimellä ei, mutta C-vitamiini ei ole ainakaan pahasta, koska hedelmiä eikä C-vit. mehuja ole.

_________________
Mukana yli 18 vuotta.
Minun ennen ja jälkeen kuvat.
HH on aika vähissä, keltuaista, lihaa, kalaa ja lampaan juustoa. Olen öljytön ja en syö viljaa, pähkinöitä, hedelmiä ja vihanneksia. C:tä otan vielä purkista.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-30 15:38:11 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Sunnuntai 30.8.

a) partista kermalla notkistettuna, mustikoita n. 1 dl, pellavarouhetta. kahvikupillinen.

l) munakas (2,5 munaa, hiukan kermaa, puolikas juustonakki, 4 viip.metwurstia, puolikas tomaatti, hiukan briejuustoa, vari viip. edamia, aurinkotom. ja pesto -eli kaikkea mitä jääkaapista löytyy...) kera paistetun kaaliraasteen jossa 1,5 pekoniviip.

Yllätyksekseni huomasin, että krapula-aamuna rasva ei maistu. Ennen muinoin teki tuolloin heti aamulla mieli rasvaa, joka oli tietenkin kiellettyä ja aiheutti myös kauhean moraalisen krapulan. Nyt, kun sen syöminen olisi sallittua, ei tehnyt mitään mieli. Partista sitten sain alas jäisillä mustikoilla. Päivälliseksi tekis mieli vaikka mozzarellasalaattia tms, mutta en taida jaksaa kauppaan.

p) 2 palaa (1/6 pellillinen) karppipitsaa, suolakurkkuviipaleita, appelsiini, 3 palaa suklaata.

Pakastimesta otin kaksi palaa karppipitsaa, samalla menivät uuniin kun miehen pakastepizza. Tuli muuten hyvää, pohjasta tuli entistä rapsakampi. Täytteenä jauhelihaa, metwurstia, pekonia, sipulia, tomaattia, paprikaa. Seuraavaksi ajattelin kanaa ja Aurajuustoa, sipulia, tomaattia ja valkosipulia. Ihanaa kun on pakastin, helpottaa niin paljon kun saa tuollaista nopeata herkkua sinne, ihan samoin kun vaikka just tavallinen pakastepizza.

Punaviiniä tulee varmaankin juotua pari kertaa tulevalla viikolla, sosiaalisissa merkeissä, sen jälkeen voisin taas hiukan himmailla sitäkin. Samalla vois sitä tupakkia jättää taas. Se kun liittyy niin tiiviisti tuohon viiniin. Olen kyllä todella kohtuukäyttäjä, en juo itseäni koskaan humalaan, ja nyt vasta kun typy lähenee 10 kuukautta olen muutaman kerran juonut parisen lasillista. Eli ei tässä mitään ongelmaa ole, mutta lähinnä painonpudotusta ajattelin.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-31 09:02:16 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Maanantai 31.8.

a) partista, joukossa ihan pikkupikku loraus kermaa (olisin laittanut hiukan enemmän mutta loppui), leseitä, pellavansiemeniä, tiraus sitruunamehua, n. 1 dl mustikoita. maitokahvi.

Nyt tuli vastaan tilanne, ettei tekisi oikein mitään mieli. En tiedä mitä tekisin lounaaksi, aamiaisella ajatus pekonista tai munista ei houkuttanut yhtään. Olen kaiketi niin tottunut rasvattomaan ruokavalioon, että olen alkanut pitää rasvattomasta ruoasta. Noin niinkun pidemmän päälle. Viime viikko meni tosi hyvin, nyt pitäisi ehkä miettiä, miten niitä omia tavallisia ruokia voisi tuunailla. Syön paljon salaatteja, jostain syystä viime viikolla vetelin vain kaaliraastetta. Ostoslistaan siis salaattiainekset. Jotain lasagnen tyylistä ajattelin kokeilla niin, että pastalevyjen tilalle vaikka kesäkurpitsaa. Sienikeiton voisin myös tehdä piakkoin, kerrankin voisi kunnolla pehmentää makua kermalla!! Suurustamiseen pitää kysellä vinkkejä. Ja noita reseptiarkiston karppileipäsiä, erilaisia, aion kokeilla.

l) todella runsas, eli kokonaiset kaksi viipaletta metwurstia ja viipale edamia. Jep jep.

p) tai oikeastaan illallinen mmmmm... lihafondueta, salaattia, paria erilaista juustoa sekä punaviiniä. Ai niin, valkosipuli-yrttimaustevoita ja bearnaisekastiketta. Tulee varmaan syötyä lounaankin edestä.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-31 10:31:23 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi
Avatar

Liittynyt: 2005-04-07 12:50:53
Viestit: 443
Paikkakunta: Varsinais-Suomi
Heippa!

Kaalilaatikoita on myös erilaisia, ne on vähän kevyempää pupeltamista (tai no sekin riippuu).
Itse teen broilerikeittoa kun alkaa rasvat ahistaa. Broileria suikaleina, suikalejuureksia, tomaattimurskaa ja ranskankermaa tai smetanaa joukkoon.
Suikalejuureksissa nyt on hiilareita jonkun verran, mutta ei se ole ainakaan mun painonlaskua pysäyttänyt, eikä aiheuta mitään vatsakipuiluja.

Reseptiosio on kyllä täynnä vaikka mitä vaihtoehtoja aamiaisellekin.

_________________
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-31 10:43:24 
Poissa
Hullukarppi
Hullukarppi

Liittynyt: 2007-11-07 05:54:49
Viestit: 5522
Paikkakunta: Kirkkonummi
Lainaa:
Suurustamiseen pitää kysellä vinkkejä


Ihan vaan annat sen kerman eli keiton kiehua kasaan. Siinä se sakenee eikä mitään suuruksia tarvita :mrgreen:

_________________
Hullu se o, ei sen kaa voi olla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-08-31 20:37:59 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Kiitos vastauksista. Suikalejuures-broilerikeittoa voisin tehdä jo tällä viikolla, ranskankerma ja smetana molemmat kuulostavat herkuilta. Jotenkaan ei tule tuollaiset edes mieleen, kun niin tarkkaan on aiemmin pitänyt vältellä, jos nyt desin jotain kevytkermaa on uskaltanut keiton joukkoon lirauttaa. Ja sienikeiton siis keitän kasaan. Jepu jee!

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-01 10:28:49 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Tiistai 1.9.

Se on sitten syyskuu, syksy. Aamulla kun herättyäni katsoin ikkunasta ulos, sää näytti jotenkin ihan kauhean syksyiseltä. Harmaata ja tuulista, muutama sadepisara. Linnottauduin sohvalle tutkiskelemaan karppisivuston reseptiarkistoa. Tänään tehdään lounaaaksi kanakeittoa ja päivälliseksi kesäkurpitsalasagnea, sovellettua Lassakaa. Mieskin oikein innostui vertailemaan reseptejä.

Aion myös leipoa juustoleipäsiä, eilisen kaltainen lounaan väliin jääminen ei saa tulla tavaksi. Tuollainen leipänen kuulostaa juuri sopivalta lounaalta pakastimesta napattuna sellaisissa tilanteissa, kun ei keksi mitään, ehdi mitään tai jaksa mitään. Pienen lapsen kanssa touhutessa sellaisia tilanteita on yllättävän usein, ja yllättävän usein on jäänyt oma syöminen vallan väliin. Kun mies tulee illalla töistä, tajuan syöneeni vain aamupalan, ja joskus senkin on korvannut mukillinen kahvia. Säästöliekillä ollaan varmaan porskuteltu pidemmän aikaa.

a) partista kermalla notkistettuna kera leseiden, pellavarouheen ja punaisten viinimarjojen. kahvi.

l) herkullista keittoa, jossa kanaa, aurinkokasviksia, tomaattimurskaa, kermaa, korianteria sekä rosmariinia.

Muutaman palan juustoa olen napostellut. Leivoin juustoleipäsiä, ai vitsit kun olikin herkkua! Söin kaksi lämpimänä voilla ja juustolla, oli hiukan nälkä, eli ei tainnut keitossa olla ihan tarpeeksi rasvaa ja proteiinia. Nyt pakastimessa on neljä juustoleipästä ja huomisaamulle kaapissa kaksi. Mies valmistaa juuri päivällistä, ihanaa kun se on niin innostunut tukemaan minua tässä!

p) Lassakaa reseptiarkistosta hiukan soveltaen, eli kesäkurpitsaa, jauhelihaa, sipulia, tomaattikastiketta, porkkanaa, kerma-juustokastike. Salaattia kylkeen.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-02 08:53:23 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Keskiviikko 2.9.

Ja täysin maanantaiolo. Kummallista. Eilinen päivällinen oli NIIIIN herkkua. Heitettiin pinnalle vielä siemensekoitusta, jossa kurpitsan, pinjan ja auringonkukan siemeniä. Mmmmm.

a) kaksi juustoleipästä kera voin, juuston, metwurstin sekä kurkun. Kahvikupponen. Tulin ihan täyteen.

l) eilistä kanakeittoa sekä yksi juustoleipänen kera voin ja juuston.

Kastuin vaunuttelulenkillä litimäräksi.

p) eilistä kesäkurpitsalasagnea. Maku vain parani lämmitettäessä, oli kyllä herkullista! Jälkkäriksi appelsiini ja muutama pähkinä Rainbow-pähkinäsekoituksesta, ehkä viistoista. Ja siis lounas n. kello 13, päivällinen klo 19.30, koska ajateltiin että pitäis varmaan syödä. Nälkä ei kyllä juuri ollut.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-02 19:15:13 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Vielä hiukan mietteitä kuluneen viikon varrelta.

Musta tuntuu, että kehotukset jatkuvaan naposteluun, eli useisiin välipaloihin ja ateriavälien pitämiseen max kolmessa tunnissa on vaan tehnyt jatkuvan nälän, tai oikeastaan saanut aikaiseksi sen, etten mä osaa kuunnella mun kehoa yhtään. Siihen lisäksi se painon jojottelu, niin mulle on oikeastaan ihan vieras tunne oikea nälkä. Tuossa aiemmin tarkoitin nälällä mielitekoa, joskus ihan pakkomielteistäkin. Mulle on myös vieras tunne kylläisyys, ähkyn kyllä tunnen.

Tämän parin viikon aikana olen myös ymmärtänyt, etten ollut aiemmin tajunnut itselläni olevaa jatkuvaa huonoa oloa. Että mulla ei ole tavallaan mitään hajua, mitkä ruoka-aineet sopivat mulle, mitkä tuntuvat mun kehossa hyvältä ja mitkä pahalta. Olen vaimentanut myös paljon muita fyysisiä tuntemuksia, ja nyt onkin mielenkiintoista seurata, mitä tapahtuu. Muutoksia vireystilassa? Olen koko aikuisikäni nukkunut joka päivä ainakin yhdet päikkärit. Tentteihin lukeminen on jotain ihan järkyttävää, kun uni ihan konkreettisesti on tullut puolen tunnin kuluessa lukemisen aloittamisesta.

Kun tuohon päiväkirjan alkuun kirjoitin, että tämä on minun matkani minuksi, en tarkoittanut vain laihtumista, ulkonäön kohenemista. Laihtumista myös terveyssyistä, esimerkiksi suvussani olevan kakkostyypin diabeteksen takia. Mutta myös itseni tuntemista, kehoni kuuntelemista, itseni arvostamista, kehoni arvostamista. Toivon siirtäväni pienelle tytölleni terveen kuvan naisvartalosta, terveen suhtautumisen mallin itseeni. En pakkomielteistä syömistä, syömisen tarkkailua, laihduttamista, itseinhoa, omien viestien tukahduttamista. Siitä kaikesta tässä on kyse.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-03 09:11:53 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Torstai 3.9. on toivoa täynnä.

a) puolikas munakkaasta (kokonaisessa 4 munaa, puolisen desiä kermaa, juustojen loppuja, yksi tomaatti, pinnalla auringonkukan siemeniä), 2,5 viipaletta pekonia, kahvi kermalla.

Jännittää huominen punnitus. Jos paino ei ole noussut seitsemää kiloa viikossa tällä rasvansyönnillä, ei tämä ihan huuhaata voi olla. Vanhasta tottumuksesta punnitusta edeltävä päivä ollaan syömättä juuri mitään, illalla ei juoda edes vettä jotta vatsa on mahdollisimman tyhjä ja vaaka näyttäisi vähemmän... jep jep. Itseään voi siis huijata ihan kauhean monella eri tavalla :^o

Tunnin lenkki, josta puolet kävelyä ja puolet juoksua. Mies lupasi ostaa minulle lahjaksi hyvät juoksukengät, nykyisissä sattuu jalat, varpaita pitää koukistaa eivätkä muutenkaan ole kauhean hyvät.

l) edelleen kesäkurpitsalasagnea. Tavallisesta lasagnevuoasta tuli siis kuusi annosta, ei pastalasagne vain ole riittänyt! Jälkkäriksi noin desin verran partista notkistettuna tilkkasella kermaa, parikymmentä mustikkaa ja hiukan pellavarouhetta. Iso kupillinen vihreää teetä.

Muina päivinä tuo lasagne on tehnyt heti kylläiseksi, tänään ei, olisiko sitten johtunut tuosta lenkistä. Ajattelin, että on varmaan fiksumpaa syödä heti perään jälkkäri, kuin jäädä hiukan nälkäisenä odottelemaan päivällistä? Aion sitä paitsi mennä puol seiskalta jumppaan, päivällinen on vasta sen jälkeen.

Ai niin, päätin vaihtaa päiväkahvin teehen. Näin jää maitokin hiukan vähemmälle, kun teessä sitä en käytä, mutta kahvikupposeen menee reilusti.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-03 19:59:43 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
p) aimo annos salaattia, joka koostui roomansalaatista, kukkakaalista, kiinankaalista, kurkusta, suolakurkusta, punaisesta ja keltaisesta paprikasta, tonnikalasta sekä oliiviöljyssä, yrteissä ja valkosipulissa marinoimistani katkaravuista. Katkaravut tosin olivat imeneet kaiken öljyn marinadista, joten vaikka en koko lautasellista jaksanutkaan syödä, luulen vedelleeni lähes desin öljyä. On muuten aika täys olo.

Olin jumpassa, reidet on ihan puhki. Täytynee venytellä vielä ennen nukkumaanmenoa, jotta huomenna pääsisin sängystä ylös...

Huomenna aamulla vaa'alle. Jännittää hiukan. Vaikka ajattelenkin tämän olevan pitkän tähtäimen juttu, myönnän olleeni aina kärsimätön. Tahtoisin että vaaka näyttää huomenna jotain 12 kiloa vähemmän kuin viime viikolla. En jaksaisi odottaa. Mitähän tapahtuu sitten kun paukahtaa ensimmäinen jumitus painon suhteen. No, viikko sitten 87,9, jos on hiukankaan vähemmän tai edes sama, kaikki hyvin. Jos on noussut, alan kyselemään teiltä mielipiteitä ruokavaliostani.

Saa niitä mielipiteitä muuten nytkin esittää, miltä näyttäisi nuo rasvojen ja proteiinin keskinäiset suhteet, entä saanko jostain sellaisia hiilareita, joita en tajua rajoittaa? Siis salaatteja ja kasviksia miinus peruna syön ihan surutta, porkkanaa en ihan surutta, hedelmiä olen nyt vältellyt muutamaa appelsiinia (yksi päivässä silloin tällöin) lukuun ottamatta, ja marjoja olen syönyt ehkä keskimäärin joka toinen päivä. Maitoa laitan kahviin paljon, siksi koetan nyt jättää yhteen kuppiin aamulla ja päivällä teetä ilman mitään. Suklaata en montaa palaa ole syönyt, koetan vieroittautua napostelusta. Vettä koetan juoda noin litran päivässä, toinen mokoma menee vissyä. Syönkö liikaa? Kun olen muiden päiväkirjoja katsellut, ja etenkin aloittelevien ketjuja lukenut, tuntuu että syön jotenkin kauhean paljon. Kiitos vaan jos jaksat kommentoida!

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-04 07:04:34 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Perjantai 4.9.

Punnitus -0,8kg! Eli paino 87,1kg. Aloitus 90kg, eli yhteensä pudonnut 2,9kg. :D

a) sellainen minuuttimöttönen, tuolta resepteistä mikrossa tehty sämpylä leseistä ja mantelijauhoista. Välissä voita, juustoa, metwurstia ja punaista paprikaa. Kupponen kermakaffetta.

l) tonnikalasalaattia, sama setti kuin eilen ilman katkarapuja ja hiukan vähemmällä öljyllä.

väliruokailu) miehen isän luona oli ruoka, en kehdannut sanoa etten syö :oops: . Oli pasta-kanalaatikkoa. Lapoin lautaselle salaattia, kaadoin öljyä päälle, kävin ottamassa ruokaa ronkkien kanapaloja lautaselle, ja rehellisesti ehkä viis pastan palasta. No, enpä ajatellut ikuisesti kiristellä näin, mutta nyt näin alussa olis kiva olla hiukan aikaa tiukalla. Mutta olkoon. En jää harmittelemaan. Kahvin kanssa en kyllä sitten ottanut mitään.

p) tulee olemaan salaattia kera vuohenjuuston. Punaviiniä. Tänään lähdetään ulos pitkästä aikaa! Typy jäi vaarin luo yökylään ihan ensimmäistä kertaa. Rakas ystävä tupsahtaa meille hetkenä minä hyvänsä.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-05 11:15:12 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Lauantai 5.9.

Eilenpäs tuli sitten juotua ööö, seuraavan kolmen vuoden alkoholimäärät. Olo on sen mukainen.

a) yksi juustoleipänen, toisen puolen päällä juustoa ja metwurstia, toisen juustoa ja kananmuna. Lisäksi ylimääräinen kananmuna. 2 viipaletta pekonia. Reilu desi partista kermatilkalla ja mustikoilla. Kauhia satsi. Nyt on ähky.

Ai niin, baarissa join muutaman kuivan siiderin. Tuollaisissa paikoissa punaviinivalikoimat tuppaavat olemaan sellaiset, että minä jätän väliin.

l) kebab salaatilla. Kaikkea en jaksanut.

p) mozzarella-tomaattisalaattia, jälkkäriksi appelsiinirahkaa, pari suklaanpalaa ja muutama (5?) mantelia.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-06 09:36:27 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Sunnuntai 6.9.

a) kaksi juustoleipästä, toisen välissä juustoa, metwurstia ja tomaattia, toisen välissä juustoa ja kananmunaa. Maitokahvi.

l) ei sellaista oikeastaan ollut. Ei tullut nälkä. Äiti kävi kylässä, join pari kupposta teetä, laitoin tarjolle tummaa suklaata (söin itse kaksi palaa), pähkinäsekoitusta (söin n.8kpl) sekä toffeita (jätin väliin).

p) karppipizzaa. N. kolmannes pellillisestä. Kaksi tein, huomenna syödään kans ja pakastimeen osa. Kanaa, jauhelihaa, hiukan pekonia, kahdessa pellillisessä yhteensä yksi ananasprk, paprikaa, sipulia, valkosipulia, tomaattia, toisessa oliivia, aurinkotomaattia ja fetaa, toisessa aurajuustoa. Molemmissa emmentalia ja mozzarellaa raasteena. Nam.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2009-09-07 08:57:24 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-28 22:56:57
Viestit: 82
Maanantai 7.9.

Ei mennytkään eilen kolmannes vaan neljännes pellillistä. Enpäs tiedä miksi ei ollut niin nälkä, ehkä podin jotenkin huonoa omatuntoa niistä juoduista siidereistä ja kävin salaa vaa'allakin, vaikkei pitäisi kuin perjantaiaamuisin, ja se näytti hiukan enemmän, ja varmaan sitten loogisesti ajattelin että pitää syödä vähemmän. Äh.

Toisaalta tuntuu, että pitäisiköhän laskea noita makroja ja kaloreita, kun niin moni muukin tekee niin, ja menestyksekkäästi paino putoaa. Sitten toisaalta en tahtoisi! En jaksaisi perehtyä, en tahtoisi tämän muistuttavan Painonvartijoiden laskeskeluja, en tahtoisi syömisen tulevan niin suunnitelluksi.

Vaikka ensisijaisesti, kuten varmaan olen jo kirjoittanutkin, tavoitteeni on elämäntapa, hyvinvointi, terveys, niin valehtelisin jos väittäisin etten ihan kauhean paljon toivoisi laihtuvani. Olen niin kyllästynyt olemaan lihava, pukeutumaan sellaisiin vaatteisiin, joita onnistun löytämään (siis jotka yhtään sopivat minulle), inhoamaan valokuvia itsestäni.

Nyt on ehkä joku hetkellinen uskonpuute. Miten minä ikinä voisin laihtua. Äh, alkuinnostus on varmaan nyt vaihtumassa pitkäjänteisempään noudattamiseen. Kyllä minulla motivaatiota on, hetkellinen uskonpuute vain.

a) yksi juustoleipänen (leivoin eilen samalla uuninlämmityksellä pizzan kanssa, tein kolminkertaisen satsin, josta tuli 18 leipästä. Puolet juustosta laitoin Asmontea, joka on parmesantyyppinen kova juusto, tosi hyvää. Lisäksi puoleen taikinasta laitoin hiukan auringonkukansiemeniä joukkoon. Nyt on taas pakastimessa aamujen pelastuksia!) voilla, Aurajuustolla ja juustolla. Ai, ja metwurstilla. Kahvi kermalla.

l) 4 palaa karppipizzaa (eli neljännespellillinen).

p) 1 juustoleipänen kera voin, juuston, metwurstin ja paprikan, partista kermalla, pellavansiemenillä ja mustikoilla.

Kävin keskivartalojumpassa.

_________________
Mimiksen matka.

[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wQ9oSaw/]
Kuva
[/url]

Ruokapäiväkirjani, jossa mukana valokuvia sekä pohdiskelua muustakin kuin syömisistä.
Syysmyräkkäni


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 56 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 3 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 29 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)