Monet kirjasta kirjoittavat verkkosivut kertovat maitoproteiinien historiasta, mikä saattaa kiinnostaa nimenomaan karppaajia, joskin oletan heidän jo tienneen tämän kaiken.
Asia on nostattanut kohua Uudessa Seelannissa, jossa meijeriteollisuus tietysti näkee kauhukuvia, jos julkisuuteen nousee että ne ovat tienneet asian ja siitä huolimatta tuottaneet A1-maitoa.
press.co.nz kertoo maitoproteiinin historiasta, että noin 10 000 vuotta sitten, kun ihmislaji ryhtyi harjoittamaan maanviljelystä ja karjanhoitoa, uudenlaisia proteiineja ilmaantui ruokavalioon niin nopeasti, että sisuskalumme eivät ehtineet oppia sulattamaan niitä täydellisesti.
Vuotava suoli –syndroomaa sairastaville tästä tuli ongelma, kun roistopeptidit pääsivät ohutsuolesta verenkiertoon. 1990-luvun lopulla viimein löydettiin kaikkein roistomaisin roistopeptidi BMC-7, jota on nimenomaan A1-maidossa.
Devil in the Milk –kirjan kirjoittaja Woodward sanoo (edelleen press.co.nz:n mukaan), että tuhansia vuosia sitten tapahtui naudoilla geenimuunnos, jonka seurauksena syntyi kaksi variaatiota beta-kaseiini-proteiinista. Alkuperäinen oli A2 ja uusi oli A1. Lehmillä tai niiden maidolla ei ole mitään ulkoista eroa, ja niinpä A1-muunnoksen leviäminen karjassa on ollut sattumanvaraista. Noin neljännes uusiseelantilaisista lehmistä on puhdasta A1-tyyppiä eli niillä on sekä isältä että emältä saatu geeni. Toinen neljännes on puhdasta A2-tyyppiä. Puolella karjasta on toinen vanhempi A1:tä, toinen A2:ta. Meijeri-ihmiset myöntävät, että genetiikka tässä asiassa on niin yksinkertainen, että jos A1 todettaisiin yleistä terveyttä vaarantavaksi tekijäksi, koko Uuden Seelannin karja voitaisiin vaihtaa A2-tyyppiseksi 6-10 vuodessa, eivätkä kustannuksetkaan olisi kummoiset. Vain noin 40 sonnia tuottaa kaikki Uuden Seelannin lypsylehmät, joten lypsylehmien A-tyypin vaihtaminen olisi helppo nakki. Hiukan investoimalla asia voitaisiin toteuttaa parissa vuodessa, jopa.
Mistä sitten kiikastaa? Miksei sitä ole jo tehty? Koska ei tiedetä onko koko A1-A2-juttu epätieteellistä höpinää (crank science) vai ei – ja koska pelätään, että jos siirryttäisiin A2-maitoon vain varmuuden vuoksi, siitä siirtymästä poikisi massoittain oikeusjuttuja meijereille, jos osoitetaan että ne ovat tienneet asian mutteivät reagoineet!
A1-teorian lanseerasivat 1990-luvun lopulla diabetestutkija Bob Elliott Aucklandin yliopistossa (hän juuri teki HS:n mielipidekirjoituksessa mainitun hiiritestin), vähärasvaisen voin tutkija Corran McLachlan sekä Jeremy Hill Uuden Seelannin Meijeritutkimusinstituutista. Woodford (Devil in the Milkin kirjoittaja) innostui asiasta vasta vuonna 2003, jolloin hän sai käsiinsä arvostamansa tutkijan tutkimusraportin. Tästä sikisi meijereiden rahoittamia jatkotutkimuksia, mutta ne sotkettiin lähtöasetelmiltaan toivottomasti, niin että oli mahdotonta erottaa BCM-7:n roolia. Tämän tutkimuksen epämääräisiä tuloksia käytettiin aseena roistopeptiditeoriaa vastaan.
Tiede- ja akateemiselle yhteisölle kirjoja kustantava australialainen Unirepsin tieto
Devil in the Milk –myynti-ilmoituksessaan erityyppisten maitoproteiinien esiintymisalueista on kiinnostava:
Unireps-kustantamo kirjoitti:
Originally all milk was A2 until a mutation affecting some European cattle occurred some thousands of years ago. Herds in much of Asia, Africa and parts of southern Europe remain naturally high in A2 cows. A2 milk from selected cows is now marketed in much of Australia, and in parts of the USA and New Zealand.
(Alun perin kaikki maito oli A2-maitoa, kunnes muutama tuhat vuotta sitten eurooppalaisessa karjassa tapahtui mutaatio. Suuressa osassa Aasiaa, Afrikkaa ja osissa Etelä-Eurooppaa karja tuottaa edelleen A2-pitoista maitoa. Valikoiduista lehmistä lypsettyä A2-maitoa markkinoidaan laajalti Australiassa ja osissa Yhdysvaltoja ja Uutta Seelantia.)
_________________
Timo Kuuselaa mukaillen:
Epidemiologisten tutkimusten jälkianalyyseille näytään pantavan liikaa totuusodotuksia. Toisaalta - mutta toisaalta.
Shit happens.