|
Hiiohoi ja moi fellow-ekspatriootit.
Tindella siis asuu nyt toista vuotta Otepäällä, Etelä-Virossa, ja tykkää elostaan kovasti. Minulla on täällä pieni perhehotelli, Villa Ottilia, joka aukesi vuodenvaihteessa.
Miten tänne jouduttiin? Siihen kysymykseen olen saanut vastata uudelleen ja uudelleen. Asiakkaista -- yhtä lailla suomalaisista kuin virolaisista -- se on huisan jännää, ja kun itse asiaa ajattelen, niin onhan se.
Taustaa: nuorena likkana asuin pari vuotta Englannissa, sitten taas Suomessa, välissä meni vuosi Jenkkilässä, Los Angelesissa ja Washingtonissa, ja sitten taas Lontooseen ja Suomeen.
Suomeen palattuani aloin sitten tehdä "uraa". Oh boy, mikä ura. Ei ollut niin kaksinen. Tai työt olivat ihan ok, mutta työpaikka aika nihkeä, kauniisti sanottuna. Yli 13 vuotta siellä kuitenkin jaksoin, mutta jossain vaiheessa oli loppunut kaikki tekemisen into. Tuntui että 40 täytettyäni, muututtuani "tytöstä" "ämmäksi" (lue: en suostunut enää kaikkiin hullutuksiin vaan sanoin oman mielipiteeni, jolle katsoin olevan monen vuoden ammatillisen taustan) kaikki kävi vain nihkeämmäksi.
Alkoi työt tökkiä. Alkoi ruoka maistua. Tässä selvä syy-seuraussuhde.
Elin myös sinkkuna pitkään. Eka avioliitto oli lyhyt ja tyrskyisä. Kuten britit sanovat: Once bitten, twice shy -- en edes etsinyt mitään kylkiäistä yksinäisiä öitäni lämmittämään.
Kunnes sitten Mr K saapui elämääni. Kahdenkymmenviiden vuoden takaa. Eli nuoruuteni ihastus, mies jonka kanssa olin viettänyt yhden kesän 18-vuotiaana, otti yhteyttä, 25 vuoden hiljaiselon jälkeen. K oli itsekin eronnut. Ehdotti tapaamista. Tavattiin. Rakastuttiin. Muutettiin yhteen. Mentiin naimisiin.
Nyt oli Tindellan sielunasiat kunnossa, mutta töissä mätti yhä ja aina vaan. Ja ruoka maistui.
Jossain vaiheessa viime vuoden alkupuolella K sanoi, että nyt sun on lähdettävä töistäsi, alat olla aivan raato henkisesti. Olin kireä kuin viulunkieli, ärisin kotonakin, mussutuksen välissä. Tiesin, että K oli oikeassa. Olin tullut oman "urani" päätökseen. Jos jatkaisin, sairastuisin.
Alettiin miettiä pakosuunnitelmia. Mitä tehdä, minne lähteä. Miten mullistaa koko elämänsä. Alettiin unelmoida hotellista Virossa.
Ja siitä se lähti. Alettiin etsiä sopivaa kiinteistöä, sopivaa paikkaa. Nopeasti kävi selväksi että Otepää on se meidän juttu! Tämä on uskomattoman kaunis paikka, täällä on kaksi sesonkia, talvi ja kesä, ja Tartto on aivan kivenheiton päässä, eli Tartosta löytyy sitten kaikki kaupunkilainen huba joka pienestä kaupungista puuttuu.
Sitten tuli mukaan vielä sattumaa ja onnea. Löydettiin juuri sopiva talo, ja sopuhintaan. Saatiin lainat etc ja muutettiin tänne.
Sitä riemun päivää kun sanoin itseni entisestä työpaikasta irti ja kerroin ryhtyväni hotellinomistajaksi ja -vetäjäksi.
Tänne tultiin viime vuoden heinäkuun alussa, muuttokuorman kanssa. Ja sitten alettiin remppaamaan. Uutena vuotena saatiin ovet auki.
Arvatkaa jännittikö? Tuleeko asiakkaita, vai meneekö Tindellan pisnekset heti kumoon. Tuli! Ja on tullut. Paremminkin voisi mennä, mutta hei, me ollaan vasta ihan alussa.
Juttua myös helpottaa että tuo K eli siippa tekee sellaista duunia, jota voi tehdä mistä vaan, tietokoneen äärestä. Eli tämän työt jatkuvat, ja hotelli ylläpitää sitten meitsin, jos ja kun pitää.
Tällainen tarina. Taisi tulla kamala määrä infoa ihan sikinsokin sekaisin.
Palaillaan asiaan. Ja kiitos että sain tulla ryhmäänne.
Mistäs kaikkialta täällä on porukkaa? Hauska ryhmä!!!! Tuskin maltan odottaa teidän muiden tarinoita. Montakos meitä expatteja on?
_________________
Elämä ON ihmisen parasta aikaa!
|
Rekisteröidy
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
2006: 80kg 
