E - energia
m -massa
c - valon nopeus
Tässä yhteydessä ei tästä yhtälöstä ole nähdäkseni suuremmin iloa.
Muistan miettineeni aikanaan, kun kalorimatematiikkaan tutustuin, että eiväthän nuo pommikalorimetrin reaktiot edes ole samoja, kuin elimistössä tapahtuvat, energiaa vapauttavat reaktiot. No sittemmin kai koko vehkeestä on luovuttu ja koko laskenta perustuu joihinkin kertoimiin, joilla lienee kyllä jonkinlainen empiirinen tausta.
Nuo Ponzerin tutkimukset, jotka aikaisemmin mainitsin tuolla, tulivat siis siihen johtopäätökseen, että ihmiskeho kuluttaa hätkähdyttävän tasaiset kolmisentuhatta kilokaloria päivittäin, riippumatta aktiivisuustasosta. Ja käsittääkseni Ponzer on tutkinut asiaa pelkästään jätösten energia-aineenvaihduntametaboliiteista, jotka minun mielestäni vaikuttavat varsin oikealta tarkastelun kohteelta tässä asiassa, kertovat suoraa dataa siitä, minkä verran solujen mitokondrioissa on ATP-fosfaattisidoksia purettu - ja siten vapautettu energiaa käyttöön.
Tämä on räikeän poikkeava tutkimustulos siitä, miten asiasta puhutaan yleisellä tasolla, niin voimallinen, että sillä on kykyä horjuttaa koko energiatasapainoparadigmaa. "Energiatasapainomalli" kaatuu siis jo siihen, että energian kulutus ei ole mikään erityisen muuttuva suure, vaan lähempänä vakiota. Mutta en siis ole näitä itse ajatuksella lukenut ja pähkäillyt, edes omalla ymmärryksen tasolla en ole sijoittanut näitä palapeliin. Saati sitten nähnyt itseäni fiksumpien ajatuksia tästä.
Joka tapauksessa, enegiatasapainoajattelu johtaa siihen mielikuvaan, että ruokaa ajatellaan ensisijaisesti kehon polttoaineena. Tämä ei kyllä millään muotoa näytä pitävän paikkaansa kun vähänkin tutustuu siihen, kuinka keho oikeasti toimii. Energiametaboliittien primäärisyyttä on vaikea mitenkään nähdä siitä monimutkaisesta kuviosta, jonka ruoan välitön imeytyminen suolistosta elimistöön, eri ravintoaineiden kuljetus ja käsittely sekä jakaminen edelleen kehon eri funktioihin ja rakenteisiin muodostavat. En väitä, että oma kuvani olisi tästä mitenkään kovin selkeä, mutta on se jonkinlainen.
Solutasolla meillä on yksi polttoaine, ATP, ja sen jatkuva saanti ei ole todellakaan jatkuvasta ravinnon saannista riippuvainen. Keho on yksinkertaisesti järjestynyt siten, että ATP:n riittävät lähteet on kutakuinkin kaikissa aineenvaihdunnallisissa tilanteissa taatut. Mikään, mitä aineenvaihdunnasta olen lukenut, ei viittaa siihen, että kehon ensisijainen pyrkimys ravinnon käsittelyn suhteen olisi mahdollisimman nopea ATP-tuotannon varmistaminen, ATP-synteesi on kutakuinkin riippumaton ravinnon saannista, hieman kärjistäen toki näin. Samaa asiaa tässä nyt pyörittelen, tämä on siis ihan oma vaikutelmani asiasta. Tähän liittyy ehkä yleisen tason prioriteettipoikkeuksena glukoosin käsittely, johtuen siitä, että meillä on toisaalta tehokas kyky ottaa ravinnon glukoosia talteen, mutta toisaalta liian korkeat glukoosipitoisuudet verenkierrossa ovat ongelmallisia. Siksi glukoosin oksidointi on elimistössä prioriteettilistalla ATP-tuotannossa. Tähän, inskojen merkitykseen ym. minulla on paljonkin ajatuksia, yleisellä tasolla ja omakin asenne inskateroriaan lihomisessa on vähän varovainen, en oikein hyväksy sitä "juurisyynä" lihomiselle. Katson, jos jaksan kirjoittaa tästä jotain järjellistä.
En tiedä, onko massatasapainokaan ihan oikea sana kuvaamaan kehon koostumuksen, massan ja ruoan massan välistä suhdetta. Eihän keholla ole oikeastaan pyrkimystä massan suhteen mihinkään tasapainoon, vaan massa heijastelee sitä, paljonko rakennusainetta on käytössä, millaista rakennusainetta on käytössä ja vähän myös sitä, kuinka kehoa käytetään. Tässä liikunnalla voi ajatella olevan myös jonkinlaisen roolin, tietyntyyppinen liikunta pyrkii lisäämään kehon lihasmassaa, eli massaahan sekin on, proteiinisynteesi kehossa vilkastuu huomattavasti. Rakennusainetta tarvitaan siis yksinkertaisesti enemmän.
Toki, jos asiasta puhutaan painonhallinnan - ja kehon koostumuksen hallinnan – näkökulmasta, niin tasapaino voi olla oikean suuntainen termi. Mutta siis haen vaan sitä, että tämä "tasapaino" ei ole mikään kehon luontainen, hermeneuttinen pyrkimys, jos nyt osaan ilmaista itseäni jotenkin. Ehkä jos minua pakotettaisiin vääntämään tähän jotain termejä, niin ketogurun (ja myös esim. nämä Ponzerin) tutkimukset painostaisivat paradigman muutosta,
energiaensisijaisesta ajattelusta
massaensisijaiseen ajatteluun.
Siis massatasapaino on siinä mielessä ehkä kuitenkin ok, että se viittaa vähän siihen, että tietyn massainen keho vaatii tietyn massan ravinnosta ylläpitoon, riittävillä hivenillä. Haluaisin nähdä miten käy sellaiselle keholle, joka saa proteiinia, rasvaa ja hiilihydraattia, mutta äärimmäisen niukasti mikroravinteita, erilaisilla "energiamäärillä", siis ehkä kenties massan määrillä
. Muoksis - tarkennus, siis miten tällaiselle keholle käy massan osalta. Kyllähän puutosoireet ovat aika lailla tiedossa per mikroravinne!
Jos ravintoa alkaa ajatella ensisijaisesti rakennusaineena, eikä polttoaineena, ainakin itselläni tämä korostaa aivan selkeästi ravinnon laatuvaatimusta. Olen aika varma, että tämä näkökulma ei ilahduta ravitsemustieteilijöitä, joiden tämänhetkinen agenda vaikuttaa olevan se, että valtappopulaatio (plebeijit) ruokitaan planettaa mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla (ja halvalla, jokainen voi miettiä, mille taholle mikin argumentti on merkityksellinen) ravinnon laadusta ja ihmiseläimelle optimaalisuudesta viis, niin että kapitalismin vaatima jatkuva kasvu saa myös jatkossa jatkuvan väestönkasvun tuottaman turvan.
Minulla olisi paljonkin yleisen tason ajatuksia tästä, en nyt jaksa kirjottaa enempää. No ehkä sanon sen, että oma näkemykseni tuohon hiilari-inska-akseliin on se, että rakenteeltaan optimaalisen (ei siis liikarasvaisen) kehon kannalta hiilarit ja insuliinin toiminta on yksi hankalimmista metabolisista luupeista, ehkä poislukien ne yksilöt, joiden aktiivisuustaso on erittäin korkea. Tässä ei olisi massaensisijaisen ajattelun mukaan kyse suuremmasta kulutuksesta, vaan siitä, että liikunnallisessa kehossa on mahdollista priorisoida hiilariperäisen ravinnon käyttöä energianlähteenä aivan omassa mittakaavassaan. Passiivisessa kehossa näin ei yksinkertaisesti voi käydä, ainoa keino runsaiden hiilarien käsittelyyn on vienti kehon rakenteisiin. En siis tarkoita sitä, että liikunnallinen keho kuluttaisi enemmän, vaan liikunta avaa lihassoluissa priokanavan glukoosin oksidaatiolle JA tyhjentää ajoittain lihasten glukoosivarastoja tilapäissäilytystä ajatellen, nämä molemmat helpottavat kehon näkökulmasta isojen hiilarimäärien käsittelyä. Ja jos nuo ruokien laskennalliset "energiapitoisuudet" pitävät suuntaa antavalla tasolla tilastollisesti paikkansa (siis nuo laskennalliset "energiamäärät" toki vastaavat tässä vaiheessa kehon tarvetta summittaisella tarkkuudella, vaikka tarve ei todellisuudessa perustuisikaan ravinnosta vapautettavissa olevaan energiaan, vaan yksinkertaisesti ravintoaineiden kykyyn toimia ensisisijaisesti kehon rakenteina) , niin ketogurun ajatus siitä, että hiilari tuottavat kehoon aina enemmän massaa kuin rasva, voi hyvinkin pitää paikkansa, eli rasvapohjaisesta ruokavaliosta on painonhallinnassa etua (siihenhän viittaavat tutkimuksetkin). Tuohon ei tosiaan inskaa tarvitse mukaan kuvioon mitenkään, mutta eihän se tietenkään sitä poista, että inskat kehossa vaikuttavat jatkuvasti metabolisiin prosesseihin, sitä kautta kehon koostumukseen ja jopa tuntemuksiin, niistä yhtenä tärkeimpänä mm. ruokahalun säätely.