karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-29 07:53:45

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 308 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 110 11 12 13 1416 Seuraava
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2019-02-27 12:59:54 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2011-08-19 11:42:22
Viestit: 683
T2D, NAFLD, sepelvaltimotauti, dyslipidemia jopa Alzheimerin dementia ja liuta muita häiriöitä ovat saman pitkäaikaisesti vaikuttaneen (vuosia, vuosikymmeniä) häiriintyneen aineenvaihdunnan tulosta. T2D ja sepelvaltimotauti ovat yleisyytensä vuoksi näkyviä ”jäävuoren huippuja”. Metaboliahäiriö tunnetaan nimellä metabolinen oireyhtymä (MetS), josta aiemmin käytettiin sen ”salaperäisyyden” vuoksi nimeä SyndromaX.

Edellyttää tosiasioiden tunnustamista, että edetään elintapasairauksien paremmassa hallinnassa. Sitä kuitenkin vastustaa koko ”poliittisen lääketieteen” ja ravitsemus”tutkimuksen” eliitti kaikin käytettävissä olevin harhautuksin erilaisten virallisten elinten tuella. Keskeinen vaikuttaja on VRN = Valtion Ravitsemusneuvottelukunta.

Että päästään amerikkalaisen WirtaHealth’n kaltaisiin ilahduttaviin hoitotuloksiin (n. 60%) muutoksen on oltava perusteellinen nykysuosituksiin ja -hoitoihin verrattuna. Onneksi ”suuri kansa” alkaa ymmärtää, kuinka suuren luokan huijauksesta onkaan ollut kyse. Jotain paljastui YLE:n tuoreesta artikkelista Nurmeksen ja Kontiolahden koululaisten vastustuksesta vallitsevien levitesuositusten noudattamisessa. Kommenteissa näkyy enemmän kuin viitteellisesti muutosvaatimus.

Toivottavasti lisääntynyt tietoisuus näkyy myös uuden parlamentin asenteissa ideologisen ravitsemushömpän ja autoritaarisen määräilyn oikomisessa.
Samaa toivoisi ikääntyneiden loppuelämän helpottamisessa vaikkei muuten niin kunnioituksena nyt jo rikkaaksi toipuneen Suomen jaloilleen nostamisessa.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-27 19:13:32 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 7160
Nykypäivänä maksa on kyllä kovilla. Einekset, kemikaalit, lisä-aineet, muovit, lääkkeet jne. Kuormittavat maksaa, niin toki alkoholi on yksi suuri kuormittaja.
Aika hurjaa, että jo lapsilla voi olla rasvamaksa.

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-27 19:27:33 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 93462
Eipä siinä erikoisen hurjaa ole, jos katsoo mitä syövät. Aamiaismuroja, sokerijugurtteja ja sensellaista. Ja karkin märssääminen ei monelta jää vain karkkipäivään ja limukin maistuu, jopa urheilujuomat.

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 04:12:42 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 7160
Jep juurikin tuommoista puputetaan pitkin päivää... aika hurjaahan se on että jo lapsilla on rasvamaksa, kun se ei kehity ihan päivässä tai parissa...
Siihen vielä aikuisikä, kemikaalit, alkoholi ja muut... sitten maksa vasta onkin hyvässä kunnossa.

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 04:41:33 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 93462
Joo, maksa on lujilla nykyaikaisen elämäntyylin kanssa. Lääkkeitä unohtamatta. Esim. särkylääkkeet tekevät melkoista tuhoa. Mitenkä sitten ne glukoosi/fruktoosisiirapit, paholaisen sokerit, niitä kun halppiksina tungetaan joka ppaikkaan viis terveydestä.

Sitten kehdataan sanoa että Lääkkeetön elämä on vaarallinen kirja. Ehkä kirjan nimi onkin turhan provosoiva, kun kuitenkin realistisin vaihtoehto on syödä mahdollisimman vähän lääkkeitä? Jotain aina joskus tarvitsee.

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 05:02:18 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 7160
Oman lisänsä soppaan tuo myös liikkumattomuus. Leikkiminen on vähentynyt, vanhemmat notkuvat fb tai muussa somessa ja lapset saadaan hiljaiseksi upottamalla ne tvn eteen. Ehkä tuo on ääripää mutta toisaaltaan juurikin nykyaikaa. Liikkuminen auttaa maksaa ja muutakin kroppaa, tvn, tietokoneen tai muun mobiilialustan kanssa kykkiminen vain pahentaa rasvamaksaa ja sisäelinten rasvoittumista.
siihen vähän energia juomaa ja hyvin menee..

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 10:44:38 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47600
Paikkakunta: HomeSweetHome
Enpä tiedä. Liikunta on aika pienessä merkityksessä ruokaan verrattuna.
Suomalaiset lapsetkin liikkuvat kuin hullut moneen eurooppalaiseen kanssavekaraan verrattuna,
mutta tilastojen mukaan meillä, briteissä ja jenkeissä löytyy näitä pikkumetaboolikkoja enemmän
... ja näiden kolmen maan yhdistävä tekijä (muuhun Eurooppaan verrattuna) on juurikin se jalo* ruoka, ei liikunta

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 11:57:51 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Shaminie Athinarayananin ja Stephen Phinneyn artikkeli Virran uraa-uurtavasta tutkimuksesta:


The Virta Clinical Trial Outcomes at 1 Year Demonstrate Improved Non-alcoholic Fatty Liver Disease in Patients with Type 2 Diabetes


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 16:54:57 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 7160
els kirjoitti:
Enpä tiedä. Liikunta on aika pienessä merkityksessä ruokaan verrattuna.
Suomalaiset lapsetkin liikkuvat kuin hullut moneen eurooppalaiseen kanssavekaraan verrattuna,
mutta tilastojen mukaan meillä, briteissä ja jenkeissä löytyy näitä pikkumetaboolikkoja enemmän
... ja näiden kolmen maan yhdistävä tekijä (muuhun Eurooppaan verrattuna) on juurikin se jalo* ruoka, ei liikunta


Kyllä sillä liikunnallakin on oma osuutensa.
Jos on kaksi ihmistä ja molemmat syövät samallalailla ja ovat samassa kunnossa, niin se kumpi liikkuu polttaa edes kaloreita paremmin kuin koomakulutuksella oleva-
Sitä paitsi liikunta on muutenkin hyvästä, varsinkin lapselle.

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 17:07:04 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47600
Paikkakunta: HomeSweetHome
Ei se varmaan pahaksikaan ole, mutta vaikutuksen suuruudesta voidaan olla montaa mieltä.
Tutkimuksia ei näy olevan vertailuista... mutta jo katsoo eri kansoja, niin liikunta ei näytä järin isolta tekijältä.
Siis ei ruokaan verrattuna

Eikä edes se sama lapsonen todennäköisesti syö samaa määrää jos liikkuu/eiliiku... kuten ei muuten aikuinenkaan.
Paitsi ehkä kitukuurilla, jollaisia lapsille ei pitäisi missään eikä koskaan edes ehdottaa.

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-02-28 19:10:06 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 7160
Voi kyllä olla hyvinkin noin.
Saa nähdä missä kunnossa noi nykyajan lapset on vanhempana, kun heti pennusta totutetaan lisä-aineisiin, energia- ja kuihin juomiin ym...

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-02 12:09:01 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Vaikka Virran tutkimus onkin uraa-uurtava, kannattaa muistaa, että jo viime vuonna tämä tutkimus, jossa oli mukana suomalaisiakin tutkijoita, osoitti hiilareiden rajoittamisen purevan ei-alkoholiperäiseen rasvamaksasairauteen:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... sequence=1

Miten tämä tutkittu tieto on huomioitu ravitsemus- tai käypähoitosuosituksissa? Ei tietenkään mitenkään.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-05 09:26:02 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Sami Inkinen tekee aiheellisen kysymyksen. Jos keksittäisiin lääke, joka hoitaisi rasvamaksasairautta yhtä tehokkaasti ja ilman sivuvaikutuksia kuin ketoruokavalio, niin mikähän sen markkina-arvo mahtaisi olla?

https://twitter.com/samiinkinen/status/ ... 5450662912

Kannattaa vilkaista taulukkoa linkin takana. CCI = The Virta Treatment (Continuous Care Intervention), UC = Traditional Diabetes Care (Usual Care).


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-05 09:32:02 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2011-05-12 11:15:38
Viestit: 5346
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu
Liikunta tai sen puute ei todellakaan ole se avainjuttu:
https://www.telegraph.co.uk/news/health ... erers.html

Lainaa:
Researchers found that western men and women used strikingly similar amounts of energy each day compared with peers from a traditional community from the open savannah of Tanzania.


Eli tutkijat havaitsivat, että länsimaiset miehet ja naiset käyttävät huomattavan samansuuruisen määrän energiaa päivittäin vertailtuna perinteisten yhteisöjen jäseniin Tansanian savannilla. :lol: =D> :D

Liikunta ON terveellistä, kroppa tykkää että sitä käytetään ja vielä monipuolisesti, mutta lihomis/laihtumis -asiassa se on lähes merkityksentön.

_________________
Lipidaari, laktovoori, lähiruoka

Jos kerron tekeväni jotain itse, se ei tarkoita että suosittelen muita tekemään samoin.
Kaikki sanottava sanottu tismalleen kuten tarkoitan, tulkinnat & rivienväliinluvut täysin omalla vastuulla.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-05 10:02:08 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2018-09-11 12:55:53
Viestit: 262
Eräs tutkimus osoitti, että ihmiset osasivat vähentää ruoankulutusta 1900-1960 lineaarisesti, joka korreloi fyysisten töiden vähenemisellä ja energiankulutuksen vähenemisellä. Kuitenkin jokin meni 70-luvulla pieleen ja ruoankulutus alkoi lineaarisesti kasvamaan. Eli tuolloin jokin muu kuin liikunnan vähyys sotki ihmisten kyvyn ylläpitää homeostaasia ja säätelemään ruoankulutusta.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-05 10:06:49 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47600
Paikkakunta: HomeSweetHome
Väittävät uusissa tutkimuksissa ihan vakavissaan, että ultraprosessoitu ruoka ultramakuineen sotkee nälänhallinnan.
Niin hiirillä kuin ilmeisesti myös ihmisillä.
Maailmanlaajuinen epidemiologia näyttäisi viittaavan ihan samaan suuntaan...

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-05 10:24:37 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Niin, näitä ultraprosessoituja ruokia syötiin vielä 1960-luvulla eli ennen lihavuusepidemian alkua sangen vähän.

Lainaa:
Examples of typical ultra-processed products are: carbonated drinks; sweet or savoury packaged snacks; ice-cream, chocolate, candies (confectionery); mass-produced packaged breads and buns; margarines and spreads; cookies (biscuits), pastries, cakes, and cake mixes; breakfast ‘cereals’, ‘cereal’ and ‘energy’ bars; ‘energy’ drinks; milk drinks, ‘fruit’ yoghurts and ‘fruit’ drinks; cocoa drinks; meat and chicken extracts and ‘instant’ sauces; infant formulas, follow-on milks, other baby products; ‘health’ and ‘slimming’ products such as powdered or ‘fortified’ meal and dish substitutes; and many ready to heat products including pre-prepared pies and pasta and pizza dishes; poultry and fish ‘nuggets’ and ‘sticks’, sausages, burgers, hot dogs, and other reconstituted meat products, and powdered and packaged ‘instant’ soups, noodles and desserts.

NOVA-luokitus: http://archive.wphna.org/wp-content/upl ... l-NOVA.pdf

Karppaajathan eivät näitä syö. Saattaa olla osaselitys paremmalle nälänhallinnalle.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-05 16:58:59 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 93462
Clog my arteries kirjoitti:
Eräs tutkimus osoitti, että ihmiset osasivat vähentää ruoankulutusta 1900-1960 lineaarisesti, joka korreloi fyysisten töiden vähenemisellä ja energiankulutuksen vähenemisellä. Kuitenkin jokin meni 70-luvulla pieleen ja ruoankulutus alkoi lineaarisesti kasvamaan. Eli tuolloin jokin muu kuin liikunnan vähyys sotki ihmisten kyvyn ylläpitää homeostaasia ja säätelemään ruoankulutusta.


No minun naismuistini mukaan sokerijugurtit esimerkiksi tulivat, samoin aamiaismurojen käyttö yleistyi ja lisöksi kaikenmaailman weetabiksit. Rasvattoman maidon ja margariinin terveellisyyttä alettiin toitottaa ja koskas ne jääkaappimargariinit sitten tulivat? Kasviöljyjä ei aiemmin juurikaan käytetty, nekin rynnivät silloin paistoöljyiksi. Samoin tuoremehujen käyttö yleistyi ja sitäkin pidettiin terveellisenä silloin.

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-29 11:38:44 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Tutkimus: Ketoruokavalio korjaa ei-alkoholiperäisen rasvamaksasairauden tyypin 2 diabeetikoilla:

https://www.healio.com/hepatology/steat ... 2-diabetes


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-04-02 14:28:42 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva- ... n-alkoholi

Me Naiset varoittaa kontraproduktiivisesti tyydyttyneestä rasvasta ja sanoo sormi pystyssä, että

Lainaa:
Ihmedieetit eivät puhdista maksaa tai vähennä sen rasvoittumista.


Ketoruokavalio kuitenkin ehkäisee maksan rasvoittumisen ja tarvittaessa poistaa rasvat siitä.

Ei ihme, että rasvamaksa jatkaa yleistymistään, kun neuvot ovat näin surkeita. Sokeri ihme kyllä sentään mainittiin.


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 308 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 110 11 12 13 1416 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)