karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2019-11-22 02:57:06

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 10 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Rasva- vai hiilaripolttoinen
ViestiLähetetty: 2018-05-22 08:04:17 
Hei!
Olen karppaillut jo useamman vuoden. Repsuilen välillä, mutta aina tekee mieli palata hyvältä tuntuvaan ruokavalioon. Viljaa en ole syönyt aikoihin. Sokerin käyttö on vähentynyt todella paljon. Ongelmani on kuitenkin hiilihydraattimäärä. Olen joskus laskenut ruokani tarkkaan ja saanut selville, että hyvä päivittäinen hh-määrä on minulle noin 50 g. Nyt kun en jaksa laskea syömisiäni, määrä tahtoo laskea ja tulee kaikenlaista harmia, joista pahin on unettomuus. Vaikka pitäisinkin hh-määrän n. 50 grammassa ja olo olisi hyvä, tunnen että elimistö alkaa jotenkin kuin tyhjentyä hiilihydraateista. Täällä on puhuttu rasvapolttoisuudesta ja hiilihydraattipolttoisuudesta. Onko kysymys siitä, että elimistö ei vaihda rasvapolttoiseksi, koska aina jossain välissä käy niin, että tankkaan hiilihydraatteja. Sitten on elämä ja elimistö vähän aikaa sekaisin, kunnes saan taas ruokavalion kuntoon. Odotan aina sitä hyvää oloa, mikä tulee kun ruokavalio on vähähiilihydraattinen.

Nyt olin viikon kuumeessa ja elimistö meni ketoosiin jo varmasti siksikin, että en paljon syönyt. Sitten kun ruoka alkoi maistua, himotti ostaa hedelmiä. Ostinkin ja söin. Taas piti tankata hiilarivarastot täyteen. Pääsenköhän koskaan rasvapolttoiseksi vai tankkaanko aina? Onko kellään tällaista kokemusta? Voin siis olla useamman viikon itselleni sopivalla ruokavaliolla ja sen jälkeen jostain syystä on tankattava.

Mielestäni alkuaikojen repsuilut ovat vähentyneet ja ruokavalio korjaantuu repsun jälkeen helposti ja nopeasti, mutta vähähiilihydraattiseen en mielestäni pääse näiden tankkausten takia. En kyllä pyrikään alle 50 g päivässä. Suolavesi ja juominen ovat olleet käytössä, ettei mahdollisen ketoosin huono olo katkaise ruokavaliota. Myös paprikaa ja marjoja otan, jos tuntuu tarpeelliselta. Pitäisikö minun pyrkiä vielä nostamaan päivittäistä hh-määrää? Mistä sen tietää, toimiiko elimistö rasvalla vain hiilihydraateilla? Mikä tässä mättää, kun on pakko tankata varastot täyteen? Painoa en voi ajatella ennen kuin tämä asia tasoittuu. Se ei ole tässä muuttunut enkä halua siitä ylimääräistä stressiä.

Jotenkin on vaikea saada ajatustani selkeästi esille. Toivottavasti joku osaa vastata minulle tähän sekavaan sepustukseen.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-22 19:23:25 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 3361
Paikkakunta: Raw by nature
1) mitä sitten syöt? ja 2) syötkö tarpeeksi (kylläiseksi) kerralla

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.
Karnivorikaavio 1.0: https://drive.google.com/file/d/1_6AOoG ... sp=sharing
Karppauskaavio 3.0: https://drive.google.com/file/d/1K3RpIa ... sp=sharing


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-22 19:42:02 
Syön tarpeeksi tavallista ruokaa ja lisään voita, jos tuntuu olevan liian vähän. En laihdu enkä liho, paitsi jos useana päivänä syön enemmän hiilihydraatteja. Yleensä syön kolme kertaa päivässä. Joskus tarvitsen pienen iltapalan lisäksi, joka voi olla pala juustoa. Tämä tuntuu sopivalta, mutta silti käy pikkuhiljaa niin, että muutaman viikon päästä alkaa tulla sokerisemman himoja, kuten hedelmät tai jäätelö. Olen yrittänyt pitkittää sitä syömällä enemmän kasviksia ja marjoja. Se ei vain jossain vaiheessa riitä. Pitäisikö sittenkin siinä vaiheessa vähentää väliaikaisesti hiilihydraatteja ja huolehtia nesteestä ja suolasta? Nimenomaan minulla on olo, että varastot häviää ja ne pitää täyttää. Vaikka kuinka ei ole nälkä. Jonain päivänä, vaikka minulla on ruoka valmiina, valitsenkin jotain, jota minun ei pidä syödä enkä siitä edes nauti. Sokeri vääntää mahaa ja vetää sekaisin. Silti. Olenko vain addikti? Itsekseni elellessäni on myös helppo korjata ruokavalio taas oikeaksi. En vain haluaisi noita repsuja.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-22 20:18:12 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-05 17:08:09
Viestit: 13373
Mitä se tankkaus tarkoittaa, kestääkö se päivätolkulla vai onko vain yhdellä aterialla isoa tankkausta? Ja kuinka usein teet sitä, kerran viikossa, kerta kuussa?

_________________
Paluu Luontoon! Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-22 22:19:46 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 41185
Paikkakunta: AlwaysComingHome
Olen suurimman osan karppina ollessani syönyt hiilareita tuon 50 grammaa +- jotain, koska sen nyt vaan sopii meikäläiselle.
Osin tämä johtuu siitä, ettei tämä kroppa kestä valkuaisia erityisen hyvin (ehkä allergiataipumusten takia?),
joten syömistäni valkuaisista ei juuri kerry poltettavaa, vaan ne kuluvat pääasiassa kropan rakennus- ja ylläpitohommiin.

Noh. 50g hiilareita ja noin 50g valkuaista on vasta 400 kaloria, eikä tästä mene lihaksille juuri mitään.
Loput 80 prosenttia kaloreista on sitä lihasten polttoainetta, jokamikä meikäläisellä on enimmäkseen rasvaa.
Hiilarit ja valkuaiset menevät aivoille ja rakennustarvikkeiksi, mutta olen ja pysyn rasvapolttoisena.
Mistä sen näkee/tietää?
Muun muassa siitä ettei nälkä vaivaa pitkinäkään syömättöminä kausina, koska sekä aivoille että lihaksille riittää polttoainetta.

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-23 10:41:17 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 7960
Paikkakunta: Torrevieja/Tuusula
els: "50g hiilareita ja noin 50g valkuaista on vasta 400 kaloria, eikä tästä mene lihaksille juuri mitään.
Loput 80 prosenttia kaloreista on sitä lihasten polttoainetta, jokamikä meikäläisellä on enimmäkseen rasvaa.
Hiilarit ja valkuaiset menevät aivoille ja rakennustarvikkeiksi, mutta olen ja pysyn rasvapolttoisena.
Mistä sen näkee/tietää?
Muun muassa siitä ettei nälkä vaivaa pitkinäkään syömättöminä kausina, koska sekä aivoille että lihaksille riittää polttoainetta"


Samat on systeemit :lol:

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Nykymenoinen optimaali, karnivooriin kallellaan...


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-24 08:14:29 
Elikkä tarkkailen, milloin tulee nälkä. Syön aamupalan noin 6:00 - 7:30 ja nälkä käy ilmoittamassa noin klo 11:30 ja menee vielä ohi. Menen ruokatauolle noin klo 12:30. Joskus ei ole vielä silloinkaan nälkä ilmoittautunut, mutta kun se tauko pitää pitää. Sitten minulla onkin joko nälkä tai muuten vain syömähimo jo noin 16:30. Lukiessani vastauksianne tuli mieleen, että olisiko parempi syödä välipalatyyppisempi ruoka töissä ruokatauolla ja syödä sitten se kunnollinen ruoka vasta kotona ja keskittyä siihen paremmin. Se estäisi varmaan lipsumisia.

Nälkähän sinänsä ei enää tunnu samalta kuin kymmenen vuotta sitten. Tervehtymistä on tapahtunut. Silloin söin leipää ja kahvia aamupalaksi. Töissä nakertelin jo hapankorppuja aamutauolla yhdeksän aikaan. Pyörryttävä nälkä iski yleensä jo ennen yhtätoista. Koko elämä oli yhtä nälän välttelyä ja huonoa oloa. Koin ihmeparannuksen, kun vaihdoin leivättömään pöytään. Olisi tehnyt mieli saarnata kaikille. Iän myötä on tullut uusia vaivoja. Kuitenkin lääkkeettömänä tässä vielä mennään.

Näin siitepölyaikana ei oikein voi puhua jaksamisesta, kun elämä on selviytymistä, mutta katsotaan, miten elämä taas vie.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-24 10:26:13 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 3361
Paikkakunta: Raw by nature
Kuvailit melko tarkasti diabeteksen oireita menneisyydestä... Mielestäni voit kyllä syödä riittävän rasvaista ja proteiinipitoista jo lounaalla ja sitten päivällisen vähän myöhemmin. Jos aamulla ei vielä ole nälkä, niin skippaa koko aamiainen parilla kupillisella kahvia. Liian kevyt lounas ruokkii näläntunnetta ja vie askeleet helposti jääkaapille.

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.
Karnivorikaavio 1.0: https://drive.google.com/file/d/1_6AOoG ... sp=sharing
Karppauskaavio 3.0: https://drive.google.com/file/d/1K3RpIa ... sp=sharing


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-05-31 10:51:49 
Ei hätää aloittajalla ruumis pysyy rasvapolttoisena syöt sitten 10g tai 50 g hiilihydraattia.Tai no ensiksi tietenkin pitäisi selvittää mitä rasvapolttoisella tarkoitetaan.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-10-03 07:31:31 
Kesä meni ja minulta tippui kilo rasvaa pois kesälomalla.

Maitotuotteet olen pitänyt minimissä ja yrittänyt syödä laktoosittomia, jos olen muistanut. En tiedä, miksi on niin vaikea muistaa. Mahani on pienentynyt eikä ole enää kipeä. Onneksi en ole niin herkkä, että joku satunnainen laktoosillinen juttu heti vaikuttaisi liikaa. Olo on paljon parempi.

Syöminen ei tahdo asettua. Onkohan minulla vähän syömishäiriöisen vikaa. Työviikot ovat parhaita syömisen kannalta. Lisäksi nukun paremmin noin niin kuin kokonaisuutena. Huonojakin öitä on ja se nostaa heti painoa. Jätin kuitenkin liian huolehtimisen pois. En laske syömisiä, vaan syön mahan ilmoituksen mukaan. Katson kyllä kelloon ja mietin vähän aikaa, onko nälkä vai jano. Pyrin syömään kunnolla silloin kun syön. Vähensin kasviksia ja lisäsin rasvaista lihaa. Olen keittänyt luusoppaa ja iho on tykännyt siitä.

Yritän ottaa rennosti. En ole tavoitellut laihtumista, koska se vie rentouden ja stressaa. Joku väitti, että näytän pirteämmältä ja olen laihtunut. Ehkä mahakipujen häviäminen on vaikuttanut siihen. Ehkä tarpeelliset ainekset imeytyvät nyt paremmin. Olen huomannut itsessäni niitä asioita, joista täällä on moni kertonut, kun on saanut ruokavaliota muutettua itselleen paremmin sopivaksi.

Kiitos teille kaikille kirjoittajille siitä.


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 10 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Voit kirjoittaa uusia viestejä
Voit vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)