karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-29 14:21:41

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 10 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Karppaus ja rasvakone
ViestiLähetetty: 2005-11-25 20:33:26 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2005-08-10 23:40:08
Viestit: 145
Kävinpä tuossa puolivahingossa jokin aika sitten "aamuaerobisella", eli join pari kuppia kahvia mustana ja sen jälkeen 2h15min hidasta juoksua.

Olisin odottanut, että tuolla tavalla saan energiat vajenemaan ja fiilikset samanlaisiksi kuin joskus ennen vhh:ta, kun (yli)pitkillä suorituksilla ei saanut sokeria tarpeeksi imeytettyä suorituksen aikana. Yllätyksekseni tuo lenkki sujui ilman mitään fiilareita kropassa, jotka ilmoittavat energian vähyydestä. Palautuminen sujui normaalisti, kun söin runsaasti kaikenlaista alakarppia päivän mittaan tuon jälkeen.

Päätin toistaa tuon kokeen viikon päästä siten, että viivytän pitkän lenkin iltapäivälle, enkä syö aamulla mitään. Eli, lähdinpä sitten puoli neljän maissa iltapäivällä pitkälle aamupäivän syömisinä pala kotijuustoa ja kuppi mustaa kahvia. Tällä kertaa 2h30min pitkää lenkkiä ja GPS kertoi tasaisesta suoritusvauhdista, eikä kroppa valittanut mistään mitään. Ja taas palautuminen melko normaalia, kun tankkasi runsaasti lenkin jälkeen.

Jossain vaiheessa ajattelin kokeilla, että miten kroppa reagoi, jos sille antaa korkeaoktaanista hiilaria lenkin aikana.

Toisaalta VK:sta ja punttitreenistä palautuminen on hidastunut ja olen siirtynyt suht runsaaseen määrään treenin jälkeen (p+h noin 50g+50), koska palautuminen ei vaan tunnu toimivan vähemmällä.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-25 21:31:08 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2004-05-19 20:41:53
Viestit: 899
Paikkakunta: Oulu
Tuosta on useammallakin palstalaisella samansuuntaisia kokemuksia. Minulla on toiminut kaikkein parhaiten kun lähden treenaamaan tyhjällä mahalla tai mahdollisimman myöhään aterian jälkeen.
Salille on tultu mentyä aamulla n. 6.30 ilman aamupalaa ja palariksi suunnilleen 50g Fast HT-R vedessä ja hyvin on palautunut.
Nyt ei ole tullut jalkavamman takia juostua 5 viikkoon mutta normaalisti viikon lyhyemmät lenkit on tehty viiden jälkeen lounaan voimalla. Sunnuntain pitkä taas myöhään iltapäivällä pekoni-muna aamiaisen jälkeen.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-25 22:18:33 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2005-08-10 23:40:08
Viestit: 145
Pratt kirjoitti:
Tuosta on useammallakin palstalaisella samansuuntaisia kokemuksia.


Tulipa tuossa luettua bodaus-lehdestä 8) Janne Kankaasyrjästä, joka treenaa "korkeaproteiinisella ja vähähiilihydraattisella" dieetillä. Voitti juuri Ranskan halkijuoksun (+1000km).


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-26 00:27:49 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2005-08-10 23:40:08
Viestit: 145
tenori kirjoitti:
Kerro vähän lisää mitä Janne syö. Nuo ultrajuoksijat on kyllä hullua porukkaa


Sanatarkasti lainaus menee näin:

"Valmistautuminen parin viikon taivallukseen aloitettiin proteiinidieetillä. Janne vähensi selvästi hiilihydraattien saantiaan ja lisäsi proteiinipitoisen ruuan määrää"

"Ennen kilpailua Janne viimeisteli hyvin onnistuneen proteiinidieettinsä kevyellä hiilihydraattitankkauksella."

Kisasta: "150g proteiineja, 600g hiilihydraatteja ja rasvaa 100g"

Joten eipä paljoa tuosta aiheesta. Muita lainauksia kyseisestä numerosta:

Seppo 'Nitti' Nuuttila:
"Syömällä ei palaudu"
"Ammattivalmentaja Seppo Nitti Nuuttila on ollut mukana kehittämässä Bioremix-palautusjuomaa"
"Lamput sammuu ilman hiilihydraatteja"
"Hiilihydraateista maksa muodostaa energiaa aivoille, joilei ole mistä valmistaa, lamput sammuvat äkkiä yläkerrassa."

Joku tohtori ja kyseessä oli tosiaan Bodaus-lehti:
"Ylimääräinen energia kertyy tavallisesti pakaroihin ja vatsan seudulle"
"Mitä suurempi painoindeksi on, sitä suurempaan ylipainoon se viittaa"
"Rasvan palamista voi kiihdyttää myös lisäämällä liikuntaa"

Treeniruokavalio laadittu n. 100kg kuntoilijalle:
"hh 58%, pr 33%, r 9%"
"Rachel on teroittanut rasvaisten juustojen syönnin haitallisuudesta"


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-26 10:11:23 
Poissa
laihdutusketokarppi
laihdutusketokarppi

Liittynyt: 2004-08-22 10:41:55
Viestit: 11181
Paikkakunta: P.R.C. /<>/ FIN
pahak kirjoitti:
"Lamput sammuu ilman hiilihydraatteja"
"Hiilihydraateista maksa muodostaa energiaa aivoille, joilei ole mistä valmistaa, lamput sammuvat äkkiä yläkerrassa."



Pitäisiköhän tuolle nyt itkeä vai nauraa.

(mitä muuten maksa valmistaa hiilihydraateista aivoille... he..he)

Siis ihan nyt oikeasti, millä hel...tin asiantuntemuksella nuo höpöttävät.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-26 10:26:36 
Poissa
Vastarannan karppi
Vastarannan karppi
Avatar

Liittynyt: 2004-08-19 09:11:38
Viestit: 7550
Paikkakunta: Ulvila
pahak kirjoitti:
Tulipa tuossa luettua bodaus-lehdestä 8) Janne Kankaasyrjästä, joka treenaa "korkeaproteiinisella ja vähähiilihydraattisella" dieetillä. Voitti juuri Ranskan halkijuoksun (+1000km).

Onko sama juttu ollut Bodaus-lehdessäkin? Itse luin tuon K&F-lehdestä salilla. Vai tarkoititko bodauslehteä yleisnimenä? :)

Mutta itse juoksusta (1166 km) ja juoksijasta sen verran, että on kyllä jäätäviä nuo ultrajuoksijat. Onhan noita maratoonareita, jotka juoksevat useita maratoneja vuoden sisällä, mutta taitaisi aika moni heistä hyytyä kun pitäisi juosta kahdeksantoista maratonia peräkkäisinä päivinä ilman lepopäiviä, kuten Janne Trance Gaule Racessa teki. Paitsi, että hänen keskimääräinen päivämatkansa oli 66 kilometriä "pelkän" maratonin sijaan. :)

Eikä tuo koko kisan keskinopeuskaan hänellä ihan hirvittävän huono hänellä ollut (11,82 km/h) vaikka toki huippumaratonnopeuksille tietysti jääkin. Itse en tuolla nopeudella juoksisi takuuvarmasti edes kilometriä. :lol:

_________________
// Einomies - karppi, jo vuodesta 2004 -


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-26 10:35:30 
Poissa
punttisikakarppi
punttisikakarppi

Liittynyt: 2004-11-17 11:21:52
Viestit: 3322
Paikkakunta: Espoo
Olen aina ollut sitä mieltä, että kun panostaa ampumataitoon niin ei tarvitse olla niin kova juoksemaan...

_________________
Roheiinia ja rasvaa, sillä se liha kasvaa.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-26 10:36:30 
Poissa
Vastarannan karppi
Vastarannan karppi
Avatar

Liittynyt: 2004-08-19 09:11:38
Viestit: 7550
Paikkakunta: Ulvila
pahak kirjoitti:
tenori kirjoitti:
Kerro vähän lisää mitä Janne syö. Nuo ultrajuoksijat on kyllä hullua porukkaa

Sanatarkasti lainaus menee näin:

"Valmistautuminen parin viikon taivallukseen aloitettiin proteiinidieetillä. Janne vähensi selvästi hiilihydraattien saantiaan ja lisäsi proteiinipitoisen ruuan määrää"

"Ennen kilpailua Janne viimeisteli hyvin onnistuneen proteiinidieettinsä kevyellä hiilihydraattitankkauksella."

Kisasta: "150g proteiineja, 600g hiilihydraatteja ja rasvaa 100g"

Outoa, minun lehdessäni lukee, että hiilareita 700 grammaa. :-k

Noista hänelle kertyi päivässä n. 4300 kcal, josta kuulemma jäi päivittäiseksi energiavajeeksi 1100 kcal.

Kisan aikana hän ei jutun mukaan paljoakaan nauti normaalia ruokaa, luonnollisesti, joten juoksun aikana Janne käytti Maximin energiageelejä ja hypotonista urheilujuomaa. Energiageelejä kului 7-8 kpl 25 gramman pussillista päivän aikana ja urheilujuomaa kuuden tunnin kisan aikana 6-10 litraa. Lisäravinteina hän kertoo käyttäneensä myös C- ja B-vitamiineja sekä magnesium-sinkki-valmistetta ja 15-30 grammaa glutamiinia.

Kisan jälkeen välittömästi useita Maxim Recovery -palautumispatukoita ja pari tuntia kisan jälkeen kunnollinen ateria. Myöhemmin iltapäivällä ja illalla vielä proteeinipatukoita ja energiapatukoita.

Näin siis K&F-lehdestä vapaasti lainaten.

_________________
// Einomies - karppi, jo vuodesta 2004 -


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-26 19:34:34 
Poissa
karppi
karppi
Avatar

Liittynyt: 2004-10-07 21:46:10
Viestit: 3285
Paikkakunta: Helsinki
Cockton kirjoitti:
Olen aina ollut sitä mieltä, että kun panostaa ampumataitoon niin ei tarvitse olla niin kova juoksemaan...


:mrgreen:

Ja jos on tyttö, niin riittää, että osaa hymyillä nätisti...


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2005-11-26 20:44:12 
Poissa
laihdutusketokarppi
laihdutusketokarppi

Liittynyt: 2004-08-22 10:41:55
Viestit: 11181
Paikkakunta: P.R.C. /<>/ FIN
*vihreänä*


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 10 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)