karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-29 11:01:42

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 25 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 1 2
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Re: Miinus kakskyt
ViestiLähetetty: 2016-12-21 07:39:51 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2015-11-19 23:40:16
Viestit: 20
Nyt vasta olen saanut pudotettua kaikki kilot, jotka 4 päivän sortumisesta tuli. Tämä kertoo kyllä hyvin paljon, paino nousi nopeasti neljässä kilossa, lasku olikin heti jo paljon hitaampaa ja vei kaksi ja puoli viikkoa. Muutamana päivänä olen syönyt vähemmän karpisti (tämä selittää omalta osaltaan hitaan pudotuksen), mutta pääsääntöisesti olen karpannut. Olen päättänytkin, että se ei haittaa, jos nyt joulun aikaan tulee syötyä vähän niin ja näin, mutta heti 26.päivä palaan täysillä ruotuun. Silloin vaihdan myös salia sellaiseen, jossa on myös ryhmäliikuntatunteja. Aionkin keskittyä aerobiseen treeniin ainakin seuraavan puolen vuoden ajan, jotta saisin mahdollisimman paljon poltettua rasvaa. Uskon vakaasti, että aerobisella treenillä ja karppauksella pääsen tavoitteeseeni jo ensi vuoden aikana.

On muuten outoa. Painoni oli korkeimmillaan 73,6 kiloa, ja koska olen painan nyt 65,6 kiloa, olen tasan kahden kilon päässä 10 kilon pudotuksesta. Totuus on, etten huomaa ulkonäössäni oikeastaan mitään muutosta. Tiedän, että tuosta viime juhannuksen painostani olen laihtunut numeraalisesti sekä mittanauhalla mitattuna (vatsa -5 cm, lantio -5 cm, vyötärö -4 cm), mutta paljaalla silmällä sitä en näe. Enkä vaatteistakaan juurikaan. Tuntuu oudolta ja ehkä hiukan turhauttavaltakin, että 8 kilon painon pudotusta ei paljaalla silmällä näe. Tai siis itse en ainakaan näe, ja ainoa, jolta olen kuullut näyttäväni selkeästi hoikemmalta on äitini. Katsotaan sitten 2 kilon päästä, alanko itsekin jo nähdä muutoksen :D


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Miinus kakskyt
ViestiLähetetty: 2016-12-21 08:34:17 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-06-02 06:28:57
Viestit: 4876
Huomenta
kyllä 8 kg on pakko näkyä ja näkyy, noin pienessä painossa. =D>
pidä vaan itsesi kurissa joulunajan, siitä on PALJON helpompi jatkaa. :idea:
ite vedän joulun todella tiukalla kalorivajeella.
ps. katohan sitten miten minulle kävi tuolta minun painonseuranta topikista.
tv Ari

_________________
Mukana yli 18 vuotta.
Minun ennen ja jälkeen kuvat.
HH on aika vähissä, keltuaista, lihaa, kalaa ja lampaan juustoa. Olen öljytön ja en syö viljaa, pähkinöitä, hedelmiä ja vihanneksia. C:tä otan vielä purkista.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Miinus kakskyt
ViestiLähetetty: 2016-12-28 07:21:11 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2015-11-19 23:40:16
Viestit: 20
Ei sitä tullut joulua pysyttyä ruodussa, kuten arvelinkin :D
Tuli syötyä kaikkea mahdollista, ja eilen se näkyi puntarilla. 68,6 kg, eli painoa oli tullut lisää tasan kolme kiloa. Eilinen meni taas karppilinjalla, ja pudotusta tuli vaivainen 300g. Tämä oli pienoinen pettymys.
Mietinkin tässä, että aloittaisin nyt hiukan jyrkemmän linjan hiilareihin, ja pysyisin ihan täysin mahdollisimman alhaisissa hiilihydraattimäärissä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että aamupalaksi munia + pekonia, lounaaksi lihaa tai munia, päivälliseksi lihaa ja salaattia. Välipaloina tarvittaessa lihaa jossain muodossa. Kahvia vain yksi kuppi päivässä, kahvi kahvikermalla. Tämän lisäksi 5-6 päivänä viikossa liikuntaa. Eiköhän nämä joulunajan turvotukset saa nopeasti kyytiä!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Miinus kakskyt
ViestiLähetetty: 2016-12-31 04:41:46 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-06-02 06:28:57
Viestit: 4876
Harls kirjoitti:
aloittaisin nyt hiukan jyrkemmän linjan hiilareihin, ja pysyisin ihan täysin mahdollisimman alhaisissa hiilihydraattimäärissä .. aamupalaksi munia + pekonia, lounaaksi lihaa tai munia, päivälliseksi lihaa ja salaattia. Välipaloina tarvittaessa lihaa jossain muodossa.

Huomenta
kuullostaa ihan tutulta ja aika pahalta #-o
tuo liika proteiini, ainakin pitkän päälle... kokemusta on.
tv Ari

_________________
Mukana yli 18 vuotta.
Minun ennen ja jälkeen kuvat.
HH on aika vähissä, keltuaista, lihaa, kalaa ja lampaan juustoa. Olen öljytön ja en syö viljaa, pähkinöitä, hedelmiä ja vihanneksia. C:tä otan vielä purkista.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Miinus kakskyt
ViestiLähetetty: 2016-12-31 11:33:03 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 4153
Paikkakunta: Raw by nature
Korvaa puolet sen lihan (ainakin energia-) määrästä voilla ja olet jo paremmalla tiellä.

Lisävihjeet allekirjoitukseni karppauskaaviossa...

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 25 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 1 2

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)