karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2019-06-18 18:13:59

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 16 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2019-03-24 14:24:26 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Otsikossa tavoitteeni. Aloittaessani vuoden alussa (koska uuden vuoden lupaus! :D ) painoindeksini oli 33.4. Pituuteni 166 cm ja paino 92 kg. Lähestyn viittäkymppiä ja ensimmäiset vaihdevuosioireetkin ovat kolkuttelemassa ovelle.

Alkutilanne ei siis ollut kummoinen. Enkä oikeastaan ollut ollenkaan varma, onnistuisinko tälläkään kertaa painonpudotuksessa. Useita yrityksiä on tähän ikään mennessä takana, niin kuin varmaan monella muullakin ikäiselläni jojolla. Muutaman kerran olen hienosti onnistunutkin, mutta jälkihoito on poikkeuksetta epäonnistunut. Olen täällä karppisivustollakin ollut jo ennenkin ainakin kertaalleen (ellen kahdesti). Tahja-nimimerkillä olin ainakin, ja voi olla että myös nimimerkillä Salkin? Mutta vanhat tavat ovat pitäneet pintansa ja olen palannut niihin.

Tällä kertaa aloitukseni oli kuitenkin erilainen. Päätin aluksi ainoastaan, että en syö liikaa enkä syö lisättyä sokeria. Sokeri on ollut paheeni ja pelkään diabeteksen vaanivan nurkan takana. Kun tammi-helmikuun aikana huomasin, että tällä päätöksellä paino putosi melkein vahingossa kuusi kiloa, päätin jatkaa paskojen hiilihydraattien karsimista ja jätin vaalean leivän pois ja pienensin perunan/riisin/pastan määrää annoksissani ja lisäsin rasvan määrää. Paino on tässä maaliskuussa pudonnut vielä kaksi kiloa lisää. Olen enää vajaan kahden kilon päässä lievästä ylipainosta, mikä on ensimmäinen välitavoitteeni.

Se, mikä tässä laihduttamisessa on erilaista kuin koskaan ennen, on tunne siitä, että en oikeasti enää kaipaa sokeria hallitsemaan elämääni. Aiemmin en ole ajatuksen tasolla pystynyt päästämään siitä irti enkä varsinkaan ole kyennyt ajattelemaan loppuelämää sokerittomana. En ole täysin ehdoton, mutta en myöskään aio sallia esim. viikoittaista herkutteluhetkeä sokerilla niin kuin joskus ennen. Kohta kolme kuukautta ilman sokeria on todistanut, että en sitä tarvitse eikä enää tee edes mieli. Jos töissä on tarjolla keksiä tai karkkia, kysyn ensin mielikuvaharjoitteluna itseltäni, haluanko diabeteksen. Naistenpäivän pientä kakkupalaa lukuun ottamatta vastaus on ollut ei.

Pyrin kirjaamaan tähän painolukemiani ja kokemuksiani viikon välein, lähinnä muistutukseksi itselleni. Postauksiani saa myös kommentoida. Alkupaino 1.1. siis 92,0. Paino 22.3. 84,1.

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-24 15:14:32 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 62761
Hyvinhän sulla menee! Lykkyä jatkoon!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-29 18:18:08 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Paria päivää vaille kolme kuukautta (lähes) ilman lisättyä sokeria. Olo on mitä parhain. Painoa on pudonnut tänä aamuna tasan 8,0 kg. Viikon saldo vain -100 g, mutta suunta kuitenkin oikea. Jopa työreissu meni suunnitelmanmukaisesti, eikä tarvinnut turhautua huoltoasemien suklaapatukoihin.

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-30 12:05:27 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 7656
Paikkakunta: Torrevieja/Tuusula
Tulin tsempittämään…
Tosi hyvä ja järkevä alku.
Kuva
Itte olen roikkunut täällä vuodesta 2007...ja nyt jo 74v. akkaihminen.
Kuitenkin veehoohoota takana liki 20 vuotta.

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Nykymenoinen (15.4.2019 alkaen) liki karnivoori Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-03-31 17:54:16 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Kyllä mä Tuulimumma sinut muistankin. Aika pitkä pätkä vhh:ta sulla kyllä takana. Hatunnosto sulle ja haluan itsekin seitsemänkymppisenä sanoa samalla tavalla! =D>

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-04-05 16:51:41 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Tämän aamun paino 83,7. -300 g tällä viikolla, kokonaispudotus 8,3 kg vuoden alusta. Fiilis on ok, työmatkapyöräilykausi avattu. Toivottavasti edistää laihtumista ja kunto taas kohoaa, kun pyöräilee 12 km työmatkoja päivässä. Olen muuten laiska liikkumaan, mutta tämäntapaisen hyötyliikunnan pystyn helposti perustelemaan itselleni. Ja rahaankin säästyy, kun ei tarvitse bensaa tai bussilippuja ostella.

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-04-12 12:31:31 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Paino tänään 82,9. Viikon saldo on hämmästyttävät -800 g ja kokonaispudotus 9,1 kg vuoden alusta. Lisäksi olen enää 200 gramman päässä lievästä ylipainosta, nyt siis vielä merkittävä ylipaino. Takapakkia painonpudotukselle on varmaankin parilla seuraavalla viikolla tulossa, kun lähdetään pääsiäistelemään Espanjaan, mutta palaan kirjaamaan tunnelmani tänne loman jälkeen. :)

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-04-12 12:58:34 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 62761
Hauskaa lomaa! Hienosti on pudonnut!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-04-12 13:01:16 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 12849
Paikkakunta: Jämtland
Espanjassa on kyllä hyvä ja helppo herkutella karpisti! Mutta jos ei malta, niin kotiin palattua sitten taas kun on noin hienot tulokset!

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Don’t worry too much about old age; it doesn’t last that long.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-04-27 18:23:06 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Espanjasta ja yhdeltä työreissulta palattu. Paino tänä aamuna -100 g tuosta kahden viikon takaisesta: 82,8 kg. Ei siis tullut painoa lisää, vaikka kaljaa tuli kyllä juotua joka päivä. :D Syömiset Espanjassa eivät olleet erityisen karppia, mutta sokeritonta linjaa vedin kuitenkin. Liikuttua tuli enemmän kuin kuvittelinkaan. Meidän majoitus oli ihan hullun jyrkässä vuoren rinteessä ja fillarilla tuli kiidettyä ympäri ämpäri. (Meinattiin ensin vuokrata auto, mutta päätettiinkin mennä fillareilla). Lisäksi vieressä oli hieno luonnonpuisto, joka myös veti parina päivänä puoleensa. Tästä on hyvä jatkaa taas! :)

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-05-06 15:05:34 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Tuorein painolukema viikonlopulta 82,4. Nyt on pudotus hidasta ja karppia syömistä haittaavat työreissut, joiden syömisiin en oikein ole erityisesti jaksanut panostaa. Toki järjestetyissä ruokailuissa voi tehdä vähän enemmän tai vähemmän järkeviä valintoja, mutta ei se silti ole sama kuin että kotona voisi rauhassa miettiä valintojaan. No, jospa nämä reissut tästä kesää kohti vähenisivät. Kaksi enää ennen juhannusta.

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-05-25 10:10:05 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Hutilointi jatkuu. Paino junnaa 82,5-83 välissä ja ote vähän lipsuu. Tulin tänne etsimään hyviä karppireseptejä, ettei elämä menisi taas kerran pelkäksi leivän puputtamiseksi. Meillä oli töissä yhteinen brunssi, joka oli tietysti kovin hillaripainotteinen. En sitten voinut hillitä itseäni ja söin kaikenlaista. Yäk, mikä olo oli koko illan ja vielä seuraavana aamunakin. Järki sanoo, että ei kannata, mutta miten mä kerron sen mun käsille, jotka lappaa suuhun huonoa ruokaa ja suulle, joka sitä ahnaasti vetää eteenpäin? :D

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-05-25 15:47:18 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 7656
Paikkakunta: Torrevieja/Tuusula
Onko sulla haudurtuspataa :)
Se on mainio apu hyvien karppipöperöjen teossa...ohjeitakin vaikka kuinka paljon.
Mullon ajastimellinen 4.7- litran crockpot =D>

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Nykymenoinen (15.4.2019 alkaen) liki karnivoori Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-05-25 15:55:52 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-04-12 19:42:26
Viestit: 706
Tervehdys! Tutulta kuulostaa meno. Oma paino on nyt jumittanut 83-84:n välillä jo aika kauan. Näitä kehon mielestä "hyvän olon painoja" tuntuu tulevan 10 kg välein. Tsemppiä ja piiiitkiä hermoja sulle, ja vakava puhuttelu sun käsillesi :D.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-05-25 18:10:08 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2019-03-14 08:28:40
Viestit: 11
Tuulimumma: Ei ole kyllä haudutuspataa, mutta tänään tein ihanan sapuskan uunissa: sekalaisia kasviksia pohjalle, jauhelihaa ja pekonia päälle ja viimeiseksi chili-koskenlaskijaa ja juustoraastekuorrutus. Lisäksi tein karppileipää (en muista, millä nimellä se oli tuolla resepteissä, mutta sellaista yksinkertaista, jossa on vain munaa, juustoa ja mantelijauhoa). Kyllä tämä tästä taas.

Renisa: käsille on pidetty puhuttelu. Ne lupasivat olla kiltimmin jatkossa. :D

_________________
Epä-ääriajattelija, myös karppauksessa kohtuullisuus riittää.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2019-05-25 18:11:51 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 62761
https://karppaus.info/resepti/ :D


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 16 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)