karppaus.info
http://karppaus.info/forum/

Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=73&t=49885
Sivu 1/1

Julkaisija:  nuenikk [ 2010-11-11 23:19:04 ]
Viestin otsikko:  Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Hellou!
Päätin eilen aloittaa uuden elämän(taas kerran), eli vähentää hiilareiden syöntiä. Minulla kun tuppaa ruokailu menemään siihen, että koulun jälkeen kotona en jaksa tehdä kunnon ruokaa ja puputan pelkkiä hiilareita (eli leipää).
Olen nykyään ollut lähes tyystin juustoa vaille vegaani. Munaa olen syönyt 'näkymättömänä', siis esim. kakuissa, mutta en keitettynä, munakkaana jne. Olen maitovaivainen, eli syön jugurttini soijana, maitoa en ole yksikseen koskaan juonut.
Olen ollut lakto-ovo-vegetaristi rapiat 13 vuotta ja jatkuvasti vähentänyt, ensin lähti kala, sitten muna, juusto on niin ihanaa etten siitä kyllä koskaan varmaan luovu Sitä syönkin sitten kaikissa mahdollisissa muodoissa. Tofua, seitania, soijarouheita ja sen miljoonia muotoja tykkään syödä ja osaan hyvin valmistaa. Lähinnä olen kiireinen ja väsynyt enkä jaksa tehdä ruokaa (asun myös yksin niin se on pelkästään itselle niin tylsää).
Itse koen vaikeana elämässäni sen, että olen töissä usein koulun jälkeen, en siis voi kuljettaa pahemmin eväitä mukanani kun eväiden pitäisi olla kuivia/pitkään hyvänä pysyviä. Eli ainakin jotkut snacksireseptit jossa on paljon protskua kelpaavat mulle :D

Tarkoitukseni ei siis ole ryhtyä mihinkään atkinsin dieetille, enkä myöskään jaksa aina laskea kalorimääriä/hiilari/proteiinisuhteita kalorilaskurillakaan, mutta haluaisin hyväkarppailla niin, että omassa kropassa tuntuu fiksulta. Tykkään niin paljon hedelmistä ja kasviksista, että en halua niiden syömistä ihan liikaa rajoittaa.

Kyselenkin siis, teiltä muilta jotain mukavia ruokaohjeita/neuvoja ynnä muuta jutustelua miten syötte tälläisellä ruokavaliolla. Luin kaikki viestiketjut jo tästä kasvisosiolta ja kaipaan lisää kommentteja ja kokemuksia B)
Henk koht herkuttelin tänään soijarouheella ja paistetulla kaalilla, jossa vain keitin soijarouheen kasvisliemessä ja paistoin sen jälkeen pannulla voissa. Kaalille tein saman jutun, eli keitin ensin ja sitten vaan pannulle voin kanssa paistumaan. Yksinkertaista mutta ah herrajjjjesta et hyvää. Tein myös keksejä leivänhimon hillitsemiseen, ohje meni suurinpiirtein näin:

1 paketti silken tofua
100g juustoraastetta
1 1/2 dl kvinoaa hiutaleina
80g hasselpähkinäjauhoa
1 1/2 dl soijaprotskujauhoa
suolaa
timjamia
pöperö pellille kasoiksi tai kekseiksi ja paisto 225 asteessa jokusen vartin. keksejä tuli n. 25kpl

Julkaisija:  IsoMahaSusi [ 2010-12-25 00:23:54 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Heipähei,
Tarvitsisin vähän samankaltaista apua. Olen karpannut vuosi sitten useamman kuukauden, mutta ulkomaan matkan takia ruokavalio palasi normaaliin enkä ole saanut sen jälkeen enää aloitettua. Mistähän löytyisi ohjeita minulle, jota kananmuna alkoi karpatessa ällöttää ja ällöttää edelleen ja juusto samoin? Haluaisin syödä mahd kasvispainotteisesti ja yhdistää karppaukseen viherpirtelön. Millä korvaan pirtelön banaanin? Ilman banaania pirtelö on pahaa... Kaikki linkit ja vinkit otetaan ilolla vastaan!

Julkaisija:  Hiiri [ 2010-12-27 12:02:47 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

^Tuleeko banaanista nyt niin hirveästi niitä hiilareita. Voithan laittaa vähemmän, vaikka puolet vähemmän.

Julkaisija:  PoohBear [ 2011-01-14 16:06:55 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Itselleni ei sokerit sovi, joten korvaan viherpirtelöiden banaanin avocado+stevia yhdistelmällä.

Julkaisija:  IsoMahaSusi [ 2011-01-14 19:45:02 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Kiitos PoohBear! Kokeilen tuota heti, kun saan steviaa!

Julkaisija:  miaray [ 2011-01-15 12:46:17 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Vinkki lounaseväisiin: salaatti jossa on vaikka paljon pähkinöitä/siemeniä & reilusti oliiviöljyä pysyy sen viitisen tuntia jääkaappikylmänä kun eväsrasian kylkeen pistää 1-2 kylmäkallea ja kääräisee ympärille vaikka folion. Myös erilaiset kasvistahnat karppileipien välissä säilyvät ihan hyvin jos niissä ei ole maitopohjaisia tuotteita. Olen itse aikanaan kantanut eväinä karppileiväkkeitä kasvistahnoilla päällystettyinä, eikä ole tullut mahavaivoja vaikka leiväkkeet olisivat olleet repussa iltapäivään asti kylmäpatruunan kanssa..

(vinkkejä: http://ahmija.blogspot.com/2011/01/karp ... ahnat.html)

Julkaisija:  skvimo [ 2011-01-22 01:25:14 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Lähes mikä tahansa ruoka pysyy huoneenlämmössä hyvänä esim. kymmenen tuntia, poikkeuksena raaka kala tms. mutta siis kypsennetty ruoka tai ruoka-aines, jota ei tarvitse kypsentää. Mä olen kaikenlaisia eväitä ottanut töihin/kouluun/matkoille eikä ole tullut mieleenkään, ettei ne säilyis lounaaseen tai muuten seuraavaan ruokailukertaan asti. Salaatti toki vetistyy helposti mutta niin se tekee jääkaapissakin.

Samoin kotikotona tavattiin aina jättää päivälliseltä yli jäänyt ruoka yöksi huoneenlämpöön ja syödä seuraavana aamupäivänä. Ei mitään ongelmia ikinä.

Julkaisija:  Kirrimirri [ 2011-01-22 09:31:22 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Mikrobit lisäytyy kyllä jo hurjasti jos ruoka on 10h huoneenlämmössä tai yön yli. Ruokamyrkytyksen riski kasvaa. En kyllä söis.

Julkaisija:  skvimo [ 2011-01-22 10:05:36 ]
Viestin otsikko:  Re: juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Toki mikrobien määrä lisääntyy, mutta olen monesti miettinyt, että onko siitä mitään haittaa JOS ei saa ruokamyrkytystä eikä mitään muitakaan oireita. Meillä on aina tehty noin kuten sanoin eikä ikinä ole tullut mitään oireita. Ehkä vastustuskyky on kasvanut sen ansiosta?

Julkaisija:  Eleison [ 2011-02-26 00:15:34 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Outs, onko se vain 10h. Mä teen monesti ruokaa iltaisin (kalaa, lihaa, vihanneksia, kermaa, mitä vain) ja jätän sen liedelle jäähtymään. Usein unohtuu aamuun asti. Syön seuraavan päivän iltana. Ruuan ikinä käymättä kylmässä. Koskaan en ole kuitenkaan saanut ruokamyrkytystä. Onkohan mulla rautamaha? Tuntuu että mautkin vain jalostuvat "kypsyessään" :mrgreen: Pahin/paras oli jauhelihakastike kermaan tehtynä 50h kaapin päällä keitetyn punajuuren kanssa. Olin unohtanut ruuan, ja kun sen löysin, söin. Sen kummempia miettimättä tai uudelleen lämmittämättä. Hieman oli kuivunut, mutta maku ei ollut paha.

Taidan olla outo.

Julkaisija:  els [ 2011-02-26 06:45:19 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Eleison, noin meilläkin tehdään eikä talossa ole vielä koskiaanollut ongelmia ruokamyrkytysten kanssa.
Kypsennetty ruoka kestää kyllä pitkään... ja hyväkuntoinen maha selättää suurimmat ongelmat helposti.

Millaista ruokaa luulette ihmisten syöneen ennen jääkaappeja (siis vajaa 100v sitten)? :mrgreen:

Julkaisija:  skvimo [ 2011-02-26 12:32:06 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

els kirjoitti:
Millaista ruokaa luulette ihmisten syöneen ennen jääkaappeja (siis vajaa 100v sitten)? :mrgreen:

Ihmiset on nykyään ihan hysteerisiä noiden mikrobiensa ja bakteereidensa kanssa. Kun ollaan ylihygienisiä niin sitten vatsa menee heti sekaisin kun joskus syö jotain vähän vähemmän ylihygienistä.

Lieneekö sattumaa vai liittyneekö mahan totuttamiseen rautaisemmaksi, mutta en ole sairastanut vatsatautia ikiaikoihin, vaikka täälläkin on riehunut melkoisia epidemioita.

Olen myös syönyt ulkomailla kaikkea mitä tekee mieli, vaikka usein varoitellaan esim. tuoreiden vihannesten syömisestä. Olen myös juonut raanavetta vaikka on sanottu, ettei sitä kannattaisi juoda erilaisen bakteerikannan takia. Yhden kerran olen saanut vatsataudin, vaikka reissuja on ollut kymmeniä eri mantereilla.

Julkaisija:  els [ 2011-02-26 13:06:18 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Olen ihan samaa mieltä, ja ihan samanlaisia ovat kokemuksetkin ;)

Julkaisija:  moi [ 2011-02-26 13:36:56 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Voi olla pikkasen lähtökohdista riippuvainen tuo sairastuminen? Kaveri joskus joutui Kalkutassa (Kolkatassa!) teho-osastolle vatsataudin saatuaan. Onneksi oli matkavakuutus, pääsi länkkärisairaalaan. No, se on semmonen rimpula pätkä muutenkin! :D

Olikohan jossain mielipideosiossa lehdessä just vai missä, 'meillä ainakin penskat saa pelata koirien ja elukoiden kanssa, eipähän tule allergioita ja infektioista selvitään vähemmällä', ja heti joku komppaamassa.

Tää ko. kaveri on ehkä aina ollut pikkasen ylihygieeninen. (ot?)

lis. Nyt muistui, taisivat kaverit jutella, että söivät katukeittiöissä huoletta, omalla tutkallaan zoomaillen että kannaattaako tässä vai seuraavassa aterioida...

Julkaisija:  skvimo [ 2011-02-26 14:16:21 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Juuri laskin, että viimeisestä vatsataudista on aikaa lähemmäs 20 vuotta :) Ja viimeksi tänä aamuna söin ruokaa, jonka tein eilen ilallla ja jätin yöksi hellalle, koska se ei nukkumaan mennessä ollut vielä viilentynyt huoneenlämpöiseksi.

Julkaisija:  Eleison [ 2011-02-28 03:53:19 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Tämän ketjun rohkaisemana jatkan huonoa ruokahygieniaa :wink: Vielä en ole mitään joutunut heittämään roskiin siksi että se olisi liian vanhaa, tai liian pitkään lämpimässä ollutta.

Julkaisija:  Kasvissyöjä [ 2011-03-31 18:57:06 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Hei!Tiistaina maaliskuun 22. päivä laitoin tällaisen pikku viestini 2011 aloittaneiden keskustelupalstalle:

""Täällä yksi karppaamisesta kiinnostunut kasvissyöjä. Kysyin Karppilammikon kokeneemmilta neuvoa, miten pääsisin karppaamisen alkuun. Dzinni laittoi ystävällisesti linkin moneen kiinnostavaan keskusteluketjuun. Suurkiitokset Dzinnille! Karppilammikko on melkoinen valtameri, kun lähtee itsekseen etsiskelemään tietoa.

Mymmelin kysymys oli kuin omani:
"Kysyn teiltä kokeneilta karpeilta, olisiko kellään kokemuksia miten (lakto-ovo)kasvissyöjältä onnistuu alakarppaaminen?
En siis syö edes kalaa (kananmunatkaan sellaisenaan eivät ole suurinta herkkua), joten onko yhtälö mahdoton toteuttaa? … … Vai olisiko minun parempi jättää vain jauhot ja sokeri jne. huonot hiilarit pois?"

Bonnier taas kirjoitti:
"Olen ollut kasvissyöjä pian 20 vuotta ja ruokavalio oli periaatteessa ok. Söin paljon kasviksia ja vihanneksia, marjoja, hedelmiä, maitotuotteita, soijaa, viljatuotteita, kanamunia, jne ihan perusruokaa.
Kokonaisuus oli kuitenkin hyvin hiilaripainoitteinen ja paino nousi ajan kanssa noin 10 kiloa ja pysyi siinä."

(Huomasitte varmaan, että en osaa vielä lainata teksteistä...)

Bonnierin kuvaus sopii melko lailla meikäläiseen; sillä erotuksella että olen ollut kasvissyöjä yli 30 vuotta.
Myös Tofun, roosaroon, Mymmelin, ump:n ja monen muun kysymykset sopivat omaan tilanteeseeni.
Vastauksista sain paljon hyviä neuvoja. Joten kiitokset teille, kokeneet karpit, Pappa, els, Ahma ja monet muut!

Nyt suunnistan kohti vähähiilihydraattisempaa arkea. Kotioloissa se on varmaan melko helppoa; pulmia tulee todennäköisemmin töissä. Se on sitä laitosruokailua.

Dzinnin linkkejä lueskeltuani olen jo muutaman päivän tehnyt vähän säätöä. Tervetuloa vihannesmunakkaat ja leipäjuustot uunissa!
Hassua kyllä, en ole tullut nälkäiseksi lainkaan niin nopeasti kuin aikaisemmin. Sattumaa?
Tässä mennään päivä kerrallaan ja opetellaan uutta. Tosin tuo ”laskentatoimi” vaikuttaa vielä hieman hankalalta…""


Nyt yhdeksän päivää myöhemmin olen iloisesti yllättynyt.
Hassu juttu; ennen oli aamiaisen jälkeen heti nälkä aamupäivävälipalaa. Sitten lounaan jälkeen tietysti iltapäivävälipala ennen ateriaa. Iltatee ja leivät...

Nyt on tasaisen kylläinen olo. Havaitsen syöväni kolme kertaa päivässä. Enpä olisi uskonut! Ja kyllä, painokin on lähtenyt liikkeelle. Alaspäin. Mikä on mukavaa. (Opettelen joskus myöhemmin tekemään hauskan tickerin…)
Kyllä rohkaisee jatkamaan!

Julkaisija:  naatu [ 2011-04-02 10:15:52 ]
Viestin otsikko:  Re: Juustoa vaille vegaanikarpinpoikanen

Vielä tuosta ruokahygieniasta: Mulla oli opiskeluaikoina vietnamilaissyntyinen tyttö kämppiksenä. Hän teki paljon liharuokia ja jätti ne poikkeuksetta yön yli huoneenlämpöön. Poikaystäväni kanssa katsottiin aina vähän kauhuissamme sen touhuja, mutta ei se kyllä koskaan näyttänyt sairastuvan. Eiköhän tuo ole tosiaan tottumuskysymys. Itse en taida uskaltaa, kun varmaan syönyt "puhdasta" ruokaa lapsesta lähtien. Voi äiti, minkä teit! #-o

Sivu 1/1 Kaikki ajat ovat UTC+02:00
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Limited
https://www.phpbb.com/