Tympeä ei ole hassumpi sana kuvaamaan ensimmäisten ydinluuliemikokeilujen hajua, eivätkä valmiit liemipurkit (laitoin siivilöidyn liemen lasiaistioihin) olleet kutsuvan näköisiä... mutta siinä vaiheessa tämä entinen nirppanokka oli jo uskaltautunut maistamaan muitakin outoja juttua, ja oppinut että kalpea eläinrasva maistuu yllättävän hyvältä sapuskassa käytettynä. Ensimmäinen kipollinen kermakeltuaisilla suurustettua luulientä maistui - noh, ei pahalta... ja toista kertaa kokeillessa siihen jäi jo koukkuun. Morkkiksen tapaan olin jo helpommilla liemillä (broilerinjämät, possunluut ribseistä ja kinkusta) oppinut että kaikki sapuska maistui näillä piilorasvoilla paremmalta kuin ennen. Nykyisin pyrin keittämään kaikki luut liemeksi, jos kohta parasta IMO tulee ydinluista. Omiin luuliemiin loppuivat kaikki kaupan liemikuutiot, fondit ja uutteet - ja ikävä kyllä ykkösravintoloita lukuun ottamatta ulkoruokintasapuska alkoi maistua ikävän yhdentekevältä.
Nykyisin vanhanaikaisen lihakeiton perushaju (sen tuntee sipulin ja pippurin takaa nyt kun tietää mitä hakee) tuntuu nenään täyteläiseltä tai täyttävältä eikä tympeältä. Se leijuu talossa tänään kun eilen näkyi kaupassa keittolihaksi nimettyä suomalaista luullista luomu-herefordia tarjouksella. Tosin söin jo kuormasta aamiaisliemeni
Taidankin lähteä niitä hakemaan tämän päivän päivälliselle, alkoi ihan vesi herahtaa kielelle kun tästä puhuin.