Jatkuu...
Huippututkija antaa ohjeet tyypin 2 diabeteksen torjuntaan – jopa puhjenneesta sairaudesta voi joissain tapauksissa päästä eroonLainaa:
Onnistunut elintapojen korjaaminen on lääkkeitäkin tehokkaampi keino ehkäistä sairastuminen.
Elämäntaparemontti on tehokas keino kakkostyypin diabeteksen välttämiseen, ja sen avulla voi joissakin tapauksissa päästä eroon jopa jo puhjenneesta sairaudesta.
– Sekä suomalainen että amerikkalainen tutkimus ovat osoittaneet, että tyypin 2 diabetes voitiin elämäntaparemontilla ehkäistä 58 prosentilla tutkittavista, jotka olivat riskissä sairastua, kertoo Itä-Suomen yliopiston sisätautiopin professori Markku Laakso, joka kuuluu maailman johtaviin tyypin 2 diabeteksen genetiikan tutkijoihin.
Elintapojen korjaamiseen kuului tutkimuksissa ylipainon laihdutus, fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja ruokavalion parantaminen.
Tutkittavien terveydentilan koheneminen ei jäänyt vain väliaikaiseksi.
– Edullinen vaikutus näkyi vielä vuosia intervention jälkeen, Laakso sanoo.
Painonlasku ehkäisyn kulmakivi
Tyypin 2 diabeteksen riskitekijöitä ovat ylipaino – erityisesti keskivartalolihavuus – vähäinen fyysinen aktiivisuus ja epäterveellinen ruokavalio, joka on runsaskalorinen ja sisältää paljon kovaa rasvaa ja vain vähän kuitua.
Lisäksi sairastumisriskiä nostavat tupakointi, ikääntyminen ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys suvussa.
– Riskitekijöistä tärkein on ylipaino, joten painonlasku yhdessä terveellisen ruokavalion ja fyysinen aktiivisuuden kanssa on tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn kulmakiviä, Laakso muistuttaa.
Onnistunut elintapojen korjaaminen on lääkkeitäkin tehokkaampi keino välttää sairastuminen.
– Lääkehoidolla on saatu tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä huomattavasti huonompia tuloksia kuin elämäntaparemontilla.
Elintavat vaikuttavat
Elintapamuutosten edullinen vaikutus tulee esiin nopeasti, jo muutaman viikon jälkeen.
– Näin tapahtuu etenkin silloin, jos muutokset tehdään kaikilla osa-alueilla, eli paino laskee, liikunta lisääntyy ja ruokavalio korjaantuu terveellisemmäksi.
Professori muistuttaa, että kaikki eivät kuitenkaan ole samalla viivalla sairastumisen ehkäisyssä.
Tyypin 2 diabeteksen tärkein häiriö on insuliinierityksen huononeminen, jota säätelevät useat geenit.
– Jos on paljon insuliinin eritystä huonontavia geenimuutoksia, on huomattavasti suurempi riski saada tyypin 2 diabetes kuin niillä, joilla geenimuutoksia on vähän.
– Näillä henkilöillä diabeteksen ehkäisy on haasteellisempaa, mutta joka tapauksessa heilläkin diagnoosia voidaan siirtää vuosilla eteenpäin.
Lääkitys osa hoitoa
Jos sairaus on jo diagnosoitu, myös lääkkeet ovat olennainen osa hoitoa, Laakso korostaa.
– Hoidon perusta on yhä elämäntaparemontti, mutta lääkitys pitää aloittaa kaikkien hoitosuositusten mukaan.
Lääkäri voi kuitenkin päättää lääkityksen lopettamisesta, mikäli verensokeri palautuu normaaliksi.
– Näin voi tapahtua silloin, jos tyypin 2 diabetesta on sairastettu ainoastaan vähän aikaa. Jos on sairastanut pitkään, on epätodennäköistä, että diabetes pystytään enää ”peruuttamaan”.
Motivaation merkitys
Tärkein tekijä onnistuneessa elämäntapamuutoksessa on aina potilaan oma motivaatio.
– Jos se puuttuu, tulos ei ole hyvä. Hoitohenkilökunnan tehtävänä on motivoida diabeetikkoa ja suunnitella hänelle yksilöllinen hoito sekä myös hoitotavoitteet, joita diabeetikon kanssa yhdessä seurataan.
Motivaatiota voi kasvattaa esimerkiksi tieto siitä, miten kokonaisvaltaisesti sokeriarvojen saaminen hallintaan edistää terveyttä.
– Kohonnut verensokeri lisää riskiä saada tyypin 2 diabetekseen liittyviä pitkäaikaissairauksia, joista tärkeimmät ovat sepelvaltimotauti ja aivovaltimotauti, kuten aivoinfarkti.
Lisäksi kakkostyypin diabeetikoilla esiintyy myös muutoksia silmänpohjassa, munuaisissa ja hermostossa.
– Jos verensokeri normalisoituu, riski kaikille näille pitkäaikaissairauksille pienenee.
Ja sitten ne ohjeet
Lainaa:
5 keinoa taudin torjuntaan
Liiku puoli tuntia. Kävele reippaasti puoli tuntia päivässä. Liikunta pienentää diabetesriskiä ruokavaliosta riippumatta.
Pyri normaalipainoon. Normaalipainon raja painoindeksissä on 25. Arvoilla 25–27 sairastumisriski ei vielä kovin paljon lisäänny.
Lisää kuitua ja hitaita hiilareita. Suosi hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, erityisesti kasviksia. Kuitupitoiset tuotteet ovat erittäin hyviä diabeteksen ehkäisyssä.
Vähennä nopeita hiilareita ja kovaa rasvaa. Nopeasti imeytyvät hiilihydraatit eli niin kutsutut höttöhiilarit ja kovat rasvat huonontavat pitkällä aikavälillä insuliinin eritystä.
Älä tupakoi. Tupakka liitetään yleensä keuhkosyöpään, mutta viime vuosien aikana on saatu kiistaton näyttö siitä, että tupakointi on myös itsenäinen tyypin 2 diabeteksen vaaratekijä.