karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-29 07:49:41

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 9 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2021-11-04 06:43:28 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Iltalehti on tällä kertaa tehnyt "uutisen" lainaamalla Laatikaisen kirjan tekstiä folaatista ja sen puutteesta.

Suomalaisilla on kova puute tärkeästä B-vitamiinista – yhteys masennukseen, muistiin ja sydäntauteihin

Kuten tavallista, Laatikainen on unohtanut parhaat folaatin lähteet maksan ja kananmunan keltuaiset.

Folaatin puutos on virallisterveellistä ruokavaliota noudattavien ongelma. Laatikainenkin tavallaan myöntää sen, sillä hänen kielessään koodisana "terveellinen" tarkoittaa aina "virallisterveellistä".

Lainaa:
Laatikaisen mukaan joku voi syödä periaatteessa hyvinkin terveellisesti, mutta folaatin määrä voi jää silti vähäiseksi.


Ravinteikkaita karppausruokia syövälle folaatin(kaan) saanti ei tuota ongelmia. Maksan ja keltuaisen lisäksi hyviä folaatin lähteitä kun ovat monet karppaajien peruskasvikset kuten Laatikaisenkin mainitsemat pinaatti, lehtikaali, rucola, erilaiset salaattikasvit, kesäkurpitsa, parsakaali, parsa, ruusukaali, kukkakaali, keräkaali, punainen paprika ja punakaali.

Mitä niihin kananmuniin tulee, niin tässä tuore "ultimate guide" niistä:

Are eggs good or bad for metabolic health?

Lainaa:
ARTICLE HIGHLIGHTS
-Eggs are an excellent source of key things our bodies can use, including cholesterol, protein, choline, and micronutrients.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-04 09:32:57 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2009-02-19 14:44:02
Viestit: 4871
Uutta kirjaa puffataan myös Ilta-Sanomissa (jo kolmas juttu Katariina Pimiältä)
Pikaohje: Tämän listan avulla saat tarpeeksi vitamiineja ja kivennäisaineita
Eläinkunnan tuotteet ovat siis niin mitättömiä vitamiini- ja hivenlähteitä, etteivät mahdu listalle???

Kirjan mukaan A-vitamiinin puutetta selittää "porkkanan vähäisyys ruokavaliossa"
https://www.pronutritionist.net/2021/11 ... i-kirjani/

_________________
You Eat What You Are


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-04 10:13:41 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-23 18:02:08
Viestit: 366
Näistä huomioista ja puutteista kannattaa laittaa aina jutun tehneelle toimittajalle asiallinen huomautus sähköpostilla. Laittaa myös ccksi kyseisen lehden toimituksen yleinen sposti niin tieto menee useammalle silmälle.

Jotkut toimittajat (etenkin nuoremmat) kun oikeasti elää tässä Laatikaismaailmassa. Meidän valistuneiden on syytä ainakin pitää huolta, että oikeata tietoa on saatavilla :)

FF


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-04 17:36:22 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2009-02-19 14:44:02
Viestit: 4871
Jotain se Laatsukin tietää
Lainaa:
Runsas folaatin saanti ruuasta on yhdistetty pienentyneeseen masennuksen riskiin ja myös joidenkin syöpien sekä sydän- ja verisuonisairauksien pienentyneeseen riskiin.
Folaatin runsas saanti voi pienentää myös muistisairauden riskiä.

Niinkuin YMK totesi:
Lainaa:
Ravinteikkaita karppausruokia syövälle folaatin(kaan) saanti ei tuota ongelmia.

Laatsu kuitenkin katsoo asiakseen retostella ketogeenistä dieettiä uudessa(kin) kirjassaan.

_________________
You Eat What You Are


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-05 09:00:49 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Hiiritutkimus osoitti kuinka valtavan hyvä folaatin (ja metiotiinin) lähde Laatikaisen hylkimä kananmuna on:

viewtopic.php?p=2422914&sid=27280ef5fa1872df39f423399e582233#p2422914


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-06 19:58:02 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Maksa, kananmuna, liha.

Lainaa:
KOLIINIPITOISUUS 100 GRAMMASSA RUOKA-AINETTA
Naudanmaksa, kypsä: 431 milligrammaa
Kananmuna, kovaksi keitetty: 226 milligrammaa
Äidinmaito: 130 milligrammaa
Naudanpihvi, kypsä: 104 milligrammaa
Lohi, kypsä: 90,4 milligrammaa
Porsaanleike, kypsä: 78,2 milligrammaa
Broilerinrinta, kypsä: 61,8 milligrammaa
Pähkinät ja mantelit: 52,5 milligrammaa
Parsakaali, kypsä: 40,1 milligrammaa
Purkkipavut: 31,1 milligrammaa
Maito (2 % rasvaa): 16,5 milligrammaa


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-07 02:45:46 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1196
Mistä nuo luvut ovat? (Finelin mukaan kananmunan luku olisi 58 mikrogrammaa.)

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2021-11-07 08:50:04 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29217
Luvut ovat peräisin BMJ:ssä julkaistua brittitutkija Derbyshiren artikkelia esitelleestä Iltalehden jutusta, jossa lehden vakiintuneeseen tapaan yritetään vesittää agendaa vastaan puhuva tutkittu tieto täkäläisten aasintuntijoiden ulkoaopetelluilla mantroilla.

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset ... 79ad59acd5

Siteerasin taulukkoa vain osoittaakseni, että Laatikaisen lähestymiskulma koliinin lähteisiin on biased. Että monet Laatikaisen ”unohtamat” eläinperäiset ruoka-aineet ovat erinomaisia koliinin lähteitä.

Arvaukseni tämän jutun ja Finelin suuren eron syystä kananmunan osalta on että jutun taulukossa on koliinin määrä per 100 grammaa keltuaisia (vaikka puhutaankin vain kananmunasta) ja Finelissä per 100 grammaa kokomunaa.

Kananmuna on joka tapauksessa Finelinkin mukaan erinomainen koliinin lähde, jonka Laatikainen ”unohtaa ”kuten muutkin eläinperäiset lähteet.

Vaikka Derbyshire kannattaa EAT-Lancetia, hän onLaatikaista rehellisempi ja tuo esille huolensa sen vaikutuksista koliinin saantiin:

Lainaa:
– Ensimmäinen terveellisyyden ja kestävän kehityksen yhdistävä ruokavaliosuositus ansaitsee kiitoksensa, mutta täysmaidon, munien ja eläinproteiinin rajoitettu saanti voi vaikuttaa koliinin saantiin ja tilaan, Derbyshire kirjoittaa.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-01-07 09:35:27 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2009-02-19 14:44:02
Viestit: 4871
Ilta-Sanomissa Pihlajalinnan laillistettu ravitsemusterapeutti Eija Orreveteläinen kopioi Laatikaisen huuhaa-ohjeet.
Monelta puuttuu ruoasta oleellisia ravintoaineita ja olo voi olla väsynyt – tärkeimmät asiat, joilla jaksamista voi parantaa
Lainaa:
– Ruokapäiväkirjojen perusteella lähes kaikki saavat liian vähän folaattia. Varsinkin, jos on jätetty vilja pois. Folaatilla on suora vaikutus väsymykseen.
Folaattia saadaan eniten täysjyväviljasta, kasviksista ja marjoista.

Muutoin artikkeli keskittyy hiilihydraattien ylistykseen.

MUOKSIS: Ja IL laittoi tuon aloitusjutun alkuillasta taas framille
Lukijakommenteissa asiaa!

_________________
You Eat What You Are


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 9 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)