pössi-arska kirjoitti:
Joskus aikanaan juoksu vitutti.
Mutta mitä pidempään sitä tekee, sen mukavammalta se tuntuu. Siinä on muutamia kynnyksiä matkan varrella; kun niitä pääsee ylittelemään niin asiat kirkastuvat. Näin se taitaa olla monen muunkin asian kohdalla. Punttisalin kanssa mulla oli vähän sama juttu - siinäkin kestää oman aikansa että nivelet tottuu, mutta sitten se alkaa sujua koko ajan paremmin ja tekniikkakin kehittyy.
Juoksun osalta tämä voisi olla omista näppiksista niiltä kausilta, kun juoksu on sujunut. Itsellä suurin oivallus oli juuri noiden kynnysten yli pääseminen, oli hauska huomata, että ei siihen lenkkipolulle kuolekaan, vaikka tulee niitä hetkiä, jolloin tuntuu, että happi loppuisi. Pitää vaan tasata sitä hengitystään ja korjata juoksuasentoa ja olo helpottuu taas. Parhaimmillaan lenkkeily on mukavan meditatiivista touhua, jossa voi vetäytyä itseensä, antaa musiikin pauhata korvissa ja maisemien vaihtua.
Nyt lenkkeilyn kanssa pitää vielä elokuisen nilkkaleikkauksen takia ottaa vähän hissukseen, ponnistusvoima jalassa on vielä melko kehno, niin pohje menee aika helposti kramppiin, jos liikaa tulee jolkoteltua. Onneksi on sauvat, niin saa kävelylenkkeihinkin lisätehoja.
Salin ja voimailun osalta olen noviisi, mutta pikkuhiljaa. Hyvä fiilis treeneistä on kuitenkin aina jäänyt, joten tuskin ihan vääriä juttuja on tultu tehtyä.
_________________
"Experience is not what happens to you; it's what you do with what happens to you." - Aldous Huxley
Pölinöitä vol. 4 ja palstaunelmiaOulaliina jolkottelee kohti puolikasta