karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-28 13:59:43

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 220 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 17 8 9 10 11 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-24 22:05:58 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2011-09-13 09:50:14
Viestit: 484
Lainaa:
Meidän korvissamme tämä voi kuulostaa ihmeelliseltä. Kuitenkin vauvojen kyky vessaviestintään ja kuivaksi oppimiseen jopa ensimmäisenä elinvuotenaan tunnettiin meilläkin vielä muutama sukupolvi sitten. Arvo Ylppö kuvasi 40-luvulla julkaistussa tutkimuksessaan käytäntöä, jossa äidit pissauttivat ja kakkauttivat vauvaa säännöllisesti sanomalehden päälle.

60-luvun kuluessa modernit äidit jättivät vanhan tavan unholaan. Yleistyi käsitys, jonka mukaan varhainen siisteyskasvatus olisi tuhoisaa lapsen psyykkiselle ja fysiologiselle kehitykselle.


Kysykääpä isovanhemmiltanne, voitte vaikka yllättyä! On Suomessakin pienet lapset kesäisin juosseet mekko päällä ja joissakin paikoissa on jopa ollut niitä maalattioita.

Meillä alkoi vessaan vaatiminen jo synnärillä. Hoitajat auttoivat minut pakottamaan päivän vanhaa huutavaa vauvaa tissille (sori kämppis). Kenestäkään vastasyntyneen muutamat rintaraivarit eivät tuntuneet oudoilta, mikä minusta oli tosi outoa jo silloin. Mulla on poikkeuksellisen ilmaisukykyinen jälkikasvu ja olen tottunut lukemaan (eläinten) eleitä muutenkin, joten osasin laittaa yks yhteen aika nopeasti. Kysyin asiasta joka neuvolaihmiseltä ja kaikkien mielestä lapsi oli omituinen. Vaikka todellisuudessa kaikki vauvat tekevät sitä, toiset enemmän, toiset vähemmän voimallisesti. En kylläkään usko, että useimmat lapset itkisivät ja useimmiten meilläkin viestittiin muilla tavoin. Huutaminen liittyi siihen, ettei viestintää kuunneltu. Olisi ollut todella suuri helpotus, jos alusta asti mukana olisi ollut joku, joka olisi voinut neuvoa välttämään isoimmat karikot tai edes sanonut, että juuri noinhan sen kuuluukin tehdä ja muut äidit ei vaan tosiaan tajuu.

Mulle VVV:ssä on olennaisinta se, että lapsen pidätyskyky säilyy. Siihen riittää osa-aikainen VVV. Väännän myös pottailusta mielummin 1v kuin uhmaikäisen kanssa. VVV oli aluksi tosi hankalaa, koska en osannut, sitten se oli helppoa varsinkin, kun ei tarvinnut pestä kakkavaippoja, ja sitten se oli taas hankalaa, kun lapsella oli parempaa tekemistä.

Lukemassani VVV-kirjassa oltiin sitä mieltä, että vauvat syntyvät pidätyskykyisinä ja osaavat halutessaan rentouttaa rakkonsa tyhjäksi. Suhiseminen tai muut merkit vain auttavat lapsen ja vanhemman yhteistyötä, ne eivät ole mitenkään keskiössä. Vaipatettu lapsi taas unohtaa viimeistään puolivuotiaana, miten rakon sulkijalihaksia hallitaan. Pidätyskyky täytyy opetella sitten vanhempana uudestaan. Näillä faktoilla sitten selitetään sitä, miksi länsimaissa yökastelu ja pidätysvaikeudet muutenkin ovat niin suuri ongelma. Terveelle lapselle tällä ei varmaankaan ole suurta merkitystä ja vanhemmat voivat arkeaan helpottaakseen vaipattaa. Mutta jos lapsella on jokin synnynäinen ongelma, joka altistaa pidätysvaikeuksille, niin tällaisten lasten vanhempien pitäisi olla erityisen tietoisia VVV:stä, koska sillä voitaneen estää koko ongelman syntyminen.

Ronja-Aliisan kannattaa vaan nauttia siitä vaipatuksesta eikä miettiä tällaisia asioita (nyt kun on jo ns. "kakat housuissa"). Kun arki on muutenkin haastavaa niin kannattaa repiä ilo irti niistä pienistäkin asioista eli tässä tapauksessa ihanista villiksistä!

Tästä aiheesta on muuten olemassa oma ketjunsa.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-25 08:07:52 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-06-08 15:51:26
Viestit: 11092
Paikkakunta: Liminka
mutta siinä vaiheessa kun lapsi juoksee niin eikö teillä ole jo pottaharjottelua??
eli meillä ollaan oltu täysin kuivia ennen kahta ja ihan siksi kun juoksukykyinen lapsi saa olla ilman vaippaa päivisin ja kannustetaan potalle.
eli on mullakin vvv taaperot ollu, mutta tällasia jokka ei osaa ees istua ei kyllä kiinnosta alkaa juoksuttaa vessassa.
esim jouko pyllyttelee, niin se päästää 10min välein pikku pissoja. rättiä saa siis jatkuvasti vaihtaa
ja vaikka eilenkin kuin tarkkailin, niin se ei keskeyttänyt paperin repimistä millisekunniksikaan vaikka pissaa tuli.
kakan ennakoimisen ymmärrän en pissan

_________________
Kuva



http://karppausjaperhe.blogspot.com/


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-25 17:10:45 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-03-25 09:53:25
Viestit: 1278
Paikkakunta: Korpikuusen kannon alla.
Meillä nyt 6vk vanha poika kotona ja osaan erottaa itkusta ja kitinästä tissin tarpeen ja pissin tarpeen. Masua jos mukristaa on vähän erilainen vielä. Ja semmonen läheisyyskitinäon eri vielä. Nyt vaan niin kylmät ilmat, että paljon lapsella päällä, ei ehtisi riisua. Mutta harsoon ehdin ottaa vaipanvaihdossa pissin vastaan kun erottaa kitinän. Joskus koitan onnistuisko pitää vaipanvaihdossa altaan päällä, mutta en ole onnistunut kuin kerran saamaan pissin siihen.

Ylisyötin ehkä esikoiselle tissiä kaikkeen itkuun ja kitinään. Puklasi paljon. Nyt ehkä olen kokeneempi tai viisaampi ja siksi tajuun että muukin kuin nälkä voi olla hätänä. Ja on varmasti lapsestakin kiinni.

No, luin RAn kestoilleen koko ajan kaksosten kanssa ja pistin isommat kestot nyt tulille, jee, vauva on kasvanut niin että niitä voi käyttää! Vain muutamia harsoja ja muutaman imsevimsen olen nyt 6vk aikana käyttänyt. Olttin kyllä melkein kaksi viikkoa reissussa tuosta ajasta, etten ole jaksanut yhtään innostuakkaan kestoista kun ei ole ollut pesumahdollisuutta. Mutta nyt mennään taas!

_________________
http://www.iherb.com ja alennus ensitilaajalle koodilla: KOT994!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-26 07:59:10 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Lainaa:
Meidän korvissamme tämä voi kuulostaa ihmeelliseltä. Kuitenkin vauvojen kyky vessaviestintään ja kuivaksi oppimiseen jopa ensimmäisenä elinvuotenaan tunnettiin meilläkin vielä muutama sukupolvi sitten. Arvo Ylppö kuvasi 40-luvulla julkaistussa tutkimuksessaan käytäntöä, jossa äidit pissauttivat ja kakkauttivat vauvaa säännöllisesti sanomalehden päälle.

60-luvun kuluessa modernit äidit jättivät vanhan tavan unholaan. Yleistyi käsitys, jonka mukaan varhainen siisteyskasvatus olisi tuhoisaa lapsen psyykkiselle ja fysiologiselle kehitykselle.


Meille on varmaan opiskeltu "fiksuja länsimaisia tapoja" myös Keski-Euroopasta... ah, tuo sivistyksen kehto. Monissa muissakin asioissa.Tai siis jossain siellä oli vissiin tapana sitoa lapset kapaloihin viisvuotiaaksi ennen ja jälkeen keskiajan, ja sitä pidettiin hyvänä. Sitten joskus kun keksittiin vaipat, keksittiin, että voidaan yhdistää sekä liikkuminen että pissojen ja kakkojen sitominen yhteen pakettiin. Emmietiiä.

Oon kuitenkin ihan tyytyväinen, että ollaan keksitty kapalo, imetys, ja sitten nyt uutuutena nuo vaipat, koska minusta ne vaipat vaan on niin yltiösöpöjä ja pidän pyykinpesusta. :lol: Oon kuluttanut hirveästi aikaa selailemalla meille sopivien pyykkikoneiden teknisiä tietoja ja verkkokauppoja ja kierrätyslähteitä... ja olen tulla hulluksi, jos minut päästetää esim. kangaskauppaan tai johonkin kestokirppispaikkaan. :lol: Pidän tosiaan myös sen hahtuvan neulomisesta ihan tosi paljon.

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-28 17:26:26 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Ompelin ekan (tai siis viiden vuoden tauon jälkeen ekan) kestovaippani, ja siitä tuli tosi söpö, vaikka se vähän tuntuukin, että voi olla susi. Ei se mitään! :lol: Mulla on hakaneuloja ja snappeja ja kaikkea muutakin.

Sain ompelukonetta lainaan kun omani prakasi.

Ompelin myös sen villapaidan paloista leikatun haalarin, ja siitäkin tuli tosi söpö, vaikka ihan kaikki ompeluratkasut ei ehkä kestäis esim. myynti- tai ompelimotarkastusta. Pääasia on, että se on a) ihanan värinen, b) ihanan pehmonen ja c) todennäkösesti hyvinki käytännöllinen, olkoonkin, että en jaksanut vetoketjuun etsiä ohjetta vaan oikasin mutkat suoriksi. Merinovillaneulos neulepaidasta oli yllättävän helppo ja miellyttävä materiaali ommella, ja välikerroshaalari on ohkanen ja mukava just haalarin alle tai toppapeitteiden sisään. Olen ilonen!

Husband meinas, että vauvaa kyllä kutittaa, mutta mie sanoin, ettei kutita. Että se merinovilla on erityisvillaa, ja jos lanoliinittaa, tulee pehmosempi, ja enivei se tulee ensin jonkun aluspuvun päälle.

(Villa ei ole tosiaan ainut asia, mihin Husband ei ole vielä edellisen 8kk aikana oppinut...)

Yhen villaliinan tein kuivaliinaksi/lisäimuksi myös, saa nähä, toimiiko...

Mieli tekis vähän käydä ompelemassa vielä kaks valmiiksi leikattua sisätäyttisvaippaa. Sekä ne valmiiks leikatut imut ja omat kestositeet, jotka on tuolla kaapissa ootelleet ihan yyyyksiiin...

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-28 18:57:46 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-06-08 15:51:26
Viestit: 11092
Paikkakunta: Liminka
kuulostaa tosi hienolle.
minusta villa ei toimi ite imuna niin hyvin vaan niinku topparina. Että siinä pitää olla se imu ottamassa sen loron vastaan ja villa sitten pitää kuivana, koska se imee kosteutta hyvin ja sitoo sitä itteensä.
Ite loroa se ei ota vastaan vaan päästää läpi, jos tästäkään taas kukaan ymmärtää :lol:

_________________
Kuva



http://karppausjaperhe.blogspot.com/


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-28 21:11:52 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Silleen aattelinkin. Tai siis että Se tulee joko alle toppaamaan, keskelle imemään tai jos se onki vahingossa superwashia, se on kai vähän kuin lämpökerrasto, eli kuivaliina. Jos ei mitään noista, niin onpahan ees hienon värinen. :lol:

tein kaavalla taskuja vauvalle, ja niissä oli mielestäni liian löyhästi kuninauhaa ja liian pitkät ne eturarrat. Onneksi oli reilummin tarranauhaa, niin sain ne etuläpät"ristiin", mutta pitää vähän tarkistaa tuota kaavaa. Mahtui sinne onneks imuja sisään ja mulla on jalkaröyhelöihin kangasta.

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-06-29 09:01:39 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Aamulla päätin olla reipas ja ratkoin kuminauhat pois ja ompelin eri ratkaisulla uudet. Tuli heti parempi. Sekä vaippa että mieli!

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-07-20 07:37:38 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Eilen keskustelin perheenjäsenen kanssa ja sanoin, että vaippojen kuoria ei oo niinkään hankala metsästää, että jos haluaa kirppiksiltä ja tarjouksista ettiä lahjoja, niin niitä sisäimuja. Tuntuvat olevan painonsa arvosta kultaa, ja varsinkin sitten, kun ei oo enää vastasyntynyt.

perheenjäsenen mielestä suurin ongelma kun tuntui olevan se vastasyntyneen aika, että silloin kuulemma tarttee eniten vaippoja ja imua. Ettei sitä oikeastaan enää sen jälkeen niin tarvita. Mie siinä koitin jotenkin selittää sitä etenkin pissan määrän kasvua, johon imukyky on se ainut pelastus, ja sitä, että isona se tuotos on harvempaa mutta nesteen määrä kasvaa, vastasyntyneen annokset on niin pieniä, että vähänenkin imu riittää ottaan sen kiinni.

En tiedä menikö perille, tai ymmärsikö sitä logiikkaa ihan, mutta ees yritin. Hänelle se ongelma on se kakka, mutta eihän kertsikään sitä kakkaa syö? Kertispaketeissa taitaa myös lukea, että se kertiksenkin kakka pitäisi pöntöstä huuhdella ja vaan kuoret laittaa pois... Ja siis kyllähän kävelevän tai ison vauvan kertsi menee ihan jätti-isoksi ja painavaksi siitä pissan määrästä?

nooh... Olen kaikesta huolimatta saanut niitä kestoja lahjaksi niin sinänsä ihan hyvä :lol: mutta enkö nyt sais esittää edes toiveita, että minun kestovaippasysteemit ois sitten jatkossa keskenään yhdisteltävissä? ;)

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-07-20 07:51:48 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-06-08 15:51:26
Viestit: 11092
Paikkakunta: Liminka
Mulla on imut riittäny hyvin tähän asti, vauvat nyt kohta 8kk mutta ei siis enää taho riittää. Pakko alkaa leikellä vanhaa pyyhettä :)

Meillä ainakin nää konttausharjotukset ja pinnistelyt ja helteet jne saa vauvat pissimään, jatkuvasti... Juodaan ja pissitään :)
Että kyllä niitä imuja mun mielestä tarvii ku vauva kasvaa. Esim. yöllä tai reissussa on kahta päällekkäin jne.

Minulla alkaa ekat villikset olla jo pieniä, olen jo 5 saanyt pakata pois, kohta pitää kaivaa isompia esille koska mulla näköjään pitää olla kaksosilla aika monta kierrossa.

Joka kakka tahtoo vähän villistä sotkee ja sitten käsin ne pesasen ja laitan kuivumaan. Riisipapereita ja vaikka mitä olis, vaan jotenki koen tän helpommaksi. Ennemmin pesen vähän sitä lahkeen nurkkaa kuin alan kikkaileen.

_________________
Kuva



http://karppausjaperhe.blogspot.com/


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-07-20 09:40:45 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Siis sitä mie ihmettelin, että miten voisi vastasyntynyt, joka häthätää syö 25ml nestettä kerralla, voittaa pissaamisessa ison lapsen, jonka mahalaukku on paljon sitä vastasyntyneen sormenpäänkokosta isompi. Tai siis isoneehan se virtsarakkokin iän myötä.

Koetin myös avartaa sitä, että niitä kuoria ei oo pakko vaihtaa, mutta sisukset mielellän useita kertoja päivässä, mutta se tais mennä vähän ohi tältä kohdeyleisöltä. Tai siis koitin jotenkin selittää, että se kuori- ja päälyosa sitä vaippaa on vaan osa sitä juttua, kun kuitenkin olennaisempana puutteena sitä imua sitä vauvan kasvaessa eniten tarvii sisälle.

Ei se pyyhkeitten leikkely ole niinkään ongelma, mutta jos on tosi himopissaaja, ja käykin niin, ettei puuvilla ja pyyhe ei riitä ja tarvii jotain hitaasti kypsyvää, niin haluaisin olla valmistautunut siinä vaiheessa. Peflettipellava oli onneksi kaupassa suht edullisen näköstä - mutta toki se, mikä eniten vettä imee, myös hitaiten kuivuu. Mulla on kirppislöytönä jonkun verran noita bambu- ja hamppuimuja ja ostin taannoin bambukangasta, niin siinä tuntuu kestävän nelinkertanen aika kuivua puuvillaan verrattuna. Tarvii siis kaappiin enemmän, kun ei voi suoraan pyykistä pistää päälle, niin sanotusti. ;)

Tosiaan, niitä kuoria nään paljonkin liikkeellä tosi halvalla, ja pul-taskuja, mutta niitä sisäkappaleita ja imubuustereita ei huokeaan hintaan liiku läheskään yhtä paljoa. Reikäsillä ja tahrasillakin on suolaset hinnat välillä. :shock:

Piti oikein hillitä itteänsä, että taittelin bambujämäni kaappiin ootteleen sitä aikaa, kun tiedän, missä koossa sitä alkaa tarvita ja missä muodostelmassa se meidän tulokkaalle on hyvä. Lärpäkkeinä vai tiimaimuina vai taittopaloina vai taittotiimoina. :lol: Siihenhän kuitenkin vielä muutamia kuukausia tulee olemaan... Tai sitten jos tosiaan innostuu harsoista, flanellineliöistä jne. niin niihin on sitten ihan erilaiset lisäimut sitten hyviä.

Mutta siis jos haluaa jotain lahjottaa, niin onko se sitten ihan kamalaa, jos pyytää, että lahjota semmosta jotain, mitä vois sitten monikäyttösemmin käyttää?

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-08-12 09:48:02 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Muutenkin olen väillä vähän ärsyyntyny siitä asenteesta, että kestovaipat ei ois "helppoja" ja että ne tarvii jotain erityistä reippautta. Tai että mie olen vaan jotenkin tyhmä, kun väen vängällä haluan nimenomaan kestovaippoja. Jotku kokee sen jotenkin mielenosotuksellisena, jos haluaa käyttää kestovaippoja. Erikoisuudentavotteluna.

:roll:

En vaan jotenkin jaksa uskoa, että ihmisten on hyvä unohtaa näitä hyviä ja käteviä perinteitä... kun kuitenkin kertsivaipat perustuu siihen, että
1) ostetaan itse kalliilla rahalla
2) muovi- ja geeli-kemikaali-johdannaisia, joihin
3) kotona imeytetään vettä ja viemärikelposta nestettä jotta
4) muovi- ja geelijohdannaiset voivat turvota isoiksi ja haiseviksi jotta
5) ne vois viedä roskikseen josta
6) ne menee kaatopaikalle ja maatuu tuhansia tai miljoonia vuosia.

Että jotenkin kumpi siinä on tyhmä ja kumpi kuulostaa hölmöläisen hommalta... :lol: En usko, että pyykki- ja pyykkipulveriövereilläkään voi millään päästä samoihin lukuihin kuin kertakäyttövaipoilla, koska se pyykki- ja -pulverirumba kuitenkin pitää yhden ja saman tuotteen käyttökelpoisena. Ei niin, että sama määrä kemianteollisuutta on 1h päällä ja heitetään roskiin ja on sitten tuhat vuotta jossain maakuopissa. Ja käyttäsin tähän oravanpyörään vielä tuhottomasti enemmän rahaa kuin noihin pestäviin versioihin... :roll:

Oon liian diplomi-insinöörikoulutettu näkemään oikeen mitään etuja kertakäyttövaipoissa muuta kuin tilapäistilanteissa - toivon siis, että meidän kotona on tarpeeks rauhallista ja mukavaa vauva-arjen alussa, jotta kestoilu onnistuu. Ettei nyt sitten tule jotain ihme kriisejä ja sairauksia sun muita, jotka veis voimat ihan totaalisesti. [-o<

Kun ne kestojutut on niin paljon söpömpiäki!!!! :smt049 :smt050

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-08-12 11:38:14 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-05-07 10:30:15
Viestit: 1583
Niin, eikö se nyt olis sit sama pitää vaatteetkin kertakäyttösinä. Viskais roskiin aina iltasin ja ottais aamulla uudet paketista :lol:

_________________
Pojat 10/12 ja 3/15


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-08-12 12:34:39 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Mie oon muutenkin esim. töissä katellut aika pitkin naamoin sitä, että kun meillä kuitenkin oli keittiö, jossa oli kymmeniä pareja kahvikuppeja, veitsiä, haarukoita, erilaisia lautasia (kaikki Arabian tukevaa ja kallista sarjaa ja eri väreissä) jne.... niin väki käytti kertakäyttölautasia ja -haarukoita ja -veitsiä. :roll:

Miten voi saada niin paljon mielihyvää kertakäyttöhaarukasta, ettei voi sitä sieltä keittiöstä käydä lainaamassa? Nehän kuitenkin on tosi epämiellyttävän tuntosia suussa ne muotoilut verrattuna hackmannilaisiin aterimiin, ja onhan sekin iso vaiva käydä ostaan kertakäyttölautasia, tuoda niitä töihin ja ansaita se raha niiden ostamiseen... Kaks minuuttia syöt ja sitten vaan lautaset ja haarukat roskiin (ei edes lajitteluroskiin). Oon vaan niin pihalla siitä genrestä. :roll:

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-08-12 21:27:36 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-06-08 15:51:26
Viestit: 11092
Paikkakunta: Liminka
Just sain 12 eurolla ihania villavaippoja 5kpl. Ei ollut ees kokeillu niitä.

Iso oli ollu aikomus kun oli kaikki hankkinu jo etukäteen, mutta kuulemma 4,5kg vauva vaan pissi kaikki märäksi ja ohi ja kasteli kaiken.

Elikkäs. mun sanoma :lol: on nyt tällanen.

Kyllä ne pissat pysyy vaipassa kunhan oppii sen kestoilun. Pysyyhän mulla nuilla 8kk ikäisilläkin ja aikoinaan vielä 1v 11kk ikäisellä taaperollakin ja osalla ihmisä kuulemma vielä vanhemmallakin.

Hankalinta on pojalla se pipulin sojotus. Eli se pingahtaa sieltä aina ylös ja sivulle sojottamaan. Eli imuja enemmän ylös pojalle ja kunnolla vasten nivusia ja alavatsaa. Käyttää vaikka kuminauharenksua siinä apuna.

Ja tytöllä enemmän pyllyn alle.

Toisekseen, toistan itseäni, sen imun ja pissivehkeitten väliin EI saa jäähä rakoa. Jos jää niin se pissa vaan lorottaa pintajännityksen voimin housuihin ja läpi.
Eli vaippa tiiviisti ja villikset tai kuori tiiviisti kiinni ihoon. Sillon menee hyvin!!

Ja jos on ihan uutta imua, niin kannattaa jo laitella niitä pyykkiin muutaman kerran vatkautuun, että alkavat imeen kunnolla.

Ja varalta kannattaa olla joku huopalevy siellä missä se vauva nukkuu. Tai joku muu suoja, niin ei sitte ota pannuun jos vahinko tulee. Niitä siis tulee väkisin alussa.
Nyt ei ole tullu kaakausiin, mutta on nuillaki sattunu vahinkoja sänkyyn.
Mun mielestä paras on just huopunu villapeitto tai ihan tarkotukseen tarkotettu, minä olen ite huovuttanu alustan ja pidän sitä lakanan alla tai ne nukkuu sen päällä, sillain ei patja sotkeennu.

_________________
Kuva



http://karppausjaperhe.blogspot.com/


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-08-12 21:29:33 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-06-08 15:51:26
Viestit: 11092
Paikkakunta: Liminka
ja mun kaksosten hoidossa kestottelu on ihan oikeesti se helpoin juttu.
Moni muu asia on paljon hankalampaa ja työläämpää ja ärsyttävämpää, vaikka kuin on väsyttäny, niin ei kertaakaan ole tullu mieleen, että helpotan urakkaani ostamalla kertiksiä?? Ihan muut asiat tullu mieleen. Vaikka, että mies vähän osallistus enemmän!!

_________________
Kuva



http://karppausjaperhe.blogspot.com/


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-10-16 11:17:33 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Olen sammaa mieltä Ronjis. Kestot ei oo sinänsä vaikeita. Kyllä melkein kaikki muut asiat on hankalempia...

Meidän vauva tosiaan syntyi paljon pienempänä kuin arvioinnit antoi ymmärtää, niin mulla ei ihan aluksi ollut ees sopivia kestoja sille. Harsoista tuli kuorien ja villistenkin kanssa ihan järkky pallo, yhden annoin olla mutta vain muutaman tunnin, silloin vuoti myös kuori ja villikset ja vauvakin kitisi epämukavuutta.

Äitiyspakkauksen oranssi vaippa sopi täydellisesti! Äitini oli myös täällä Helsingissä niin kutoi kotona olevasta hahtuvasta pojalle kahet villikset, se oli loistavaa. Äiti myös pesi ja lanoliinitti.

Opin sitten pikkuhiljaa tekeen nauhisvaipat pieniksi ja käytin paljon niitä imsevimsen flanellivaippoja ja villiksiä. Ongelma oli aluksi maitokakan vetisyys, tarvitsin lisää imukykyä sitä vettä vastaan. Maitokakka ei todellakaan ole mikään lörtsy niin kuin mulle on annettu ymmärtää, vaan semmoista ryyniä ja vettä. Nyt poika jo pissaa toista viikkoa tosi paljon, ja ne imset ei riitä mihinkään. Oon laittanu lisää imua, mutta siinäkin tulee fysiikan rajoitukset eli ihan valtavia kerroksia ei vastasyntyneen päälle mahu. Johan sillä menee selkä kieroon siitä määrästä mitä vaikka flanellia tarttis...

Mulla on hamppu- ja bambuhamppuimuja, mutta ne on tönkköjä ja tuntuu pojalle ihan yhtä märältä kuin kaikki muukin. Mulla ois jotain mikrokuituimuja, mutta tarttis kapeampia... Leikkasin kuivaliinaa märkien vaippojen päälliseksi, mutta se toimii vaan toisinaan. Harsoja poika itkee heti kun ne laittaa päälle. Ostin ecover-huuhteluainetta ja pitää koettaa pehmentää...

Kaikki märät vaipat pitää välillä vaihtaa HETI (vaikka me välillä menee ihan tuntikausia ne kestotkin ja jopa yöllä). Siksi en oo sinänsä harmitellut sitäkään, että on ostettu kertisvaippoja muutama paketti. Kuitenkin enimmäkseen olen kotona kestoillut. Yhtä hankalaa se on se kertistelykin, kun mies ei lue sujuvasti suomea eli ite pitäs käydä vaippakaupoilla, ja ongelma on se, etten oo oikeen jaksanu liikkua ovesta ulos. Roskien vieminenkin on hankalaa, kun vauva pitäs ottaa mukaan tai pitäs siis pukea itelle vähintään vaatteet päälle...

Se se oli se vastasyntyneen ongelma kestoissa ja kertiksissä ihan sama, se, ettei jaksa eikä pääse kirkolle ulos niitä ostamaan.

Noooo. Meidän lähellä on Prisma ja sieltä saa niitä Naty-vaippoja, jotka kompostoituis. Roskiinhan ne on kerrostalossa laitettava, mutta ne ei tunnu muovisilta, hengittää ja niitä ei ole kloorovalkaistu ym. Näkyy sopivan paremmin ihollee kuin pamperssit.

Kakan pesut ja kakan esikäsittely ei mielestäni oo niinkään kamalaa tai muuten vaikeaa, mutta tuo pissan määrän selättäminen ja ah kun ois kuivapintasia vaippoja! Niin tosiaan tuo märän vaipan kätinä heti kun pissa tulee on vähän haastavaa.


MUOKS:
Yhteenvetona ja lisäyksenä vielä...
- Mio-puuvillaprefoldit on olleet tosi hyviä etenkin villisten kanssa! Onneks niitä tuli ostettua edes se neljä, mitä on nyt. Halvalla sais lisääki toki.
- jos vaan ne kelpais ne kaikki kestot, mitä on kotona, niin onha se helpompaa pestä kun mennä ostaan kaupasta vaippoja... Just tässä tilassa kun ei jaksais kammeta itteään ees suihkuun. Pestä voi kun huvittaa mutta kauppaan on mentävä jos kertsit loppuu.
- vaippapyykki haisee paljon vähemmän kuin vaipoaroskis

Pakko muuten vielä mainostaa noita kompostivaipoja. Ne haisee roskiksessa ja vauvan päällä paljon vähemmän kuin täysin muoviset kilpailijansa Pampers ja Libero. Mulla oli muutama Libero yhtä aikaa Natyjen kanssa saman kakkavvaiheen aikana, joten kakan koostumus oli sama vaipat vain erit! :)

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-10-17 20:47:33 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2011-09-13 09:50:14
Viestit: 484
^En nyt mitenkään halua maalailla piruja seinille, mutta mitä esim. äitisi tai joku muu kakan koostumuksen muistava sanoo tuosta kakasta? Ryynit+vesi kuulostaa aika ripulimaiselta. Siitä tulee äkkiä rankkaa, jos ruoka ei imeydy kunnolla tai suolisto ei kestä esim. rotavirusrokotetta tai jotain kiinteitä. Kokeilisin läpi kaikki mahdolliset vauvan probiootit: Gefilus, Probiootti Baby, DDS Junior, Biolatte L-Original, Rela, varmuuden vuoksi. Vastasyntyneen kakka on löysää ja ohivuodot "kuuluu" asiaan, mutta ei normaalin maitokakan kyllä pitäisi mun mielestä imeytyä vaippaan.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-10-18 07:32:28 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2008-06-08 15:51:26
Viestit: 11092
Paikkakunta: Liminka
juu suosittelen kans. Minähän ostin vauvoille maitohapoja Jeanin suosituksesta ja ne oli kuin ihmelääke.
Voisin tällä kokemuksella sanoa, että esim. vihree kakka ei todellakaan ole normaalia, koska sitä ei tule jos vauva saa maitobakuja ja ripulit ja kaikki loppuu.
Esim. ummetuskin loppui toisella bakujen ansiosta,..... kunpa olisin tiennyt jo 12v sitten...

_________________
Kuva



http://karppausjaperhe.blogspot.com/


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Kestovaipat Vol II
ViestiLähetetty: 2014-10-18 17:30:18 
Poissa
Rouva Muna
Rouva Muna

Liittynyt: 2008-07-17 22:10:54
Viestit: 5168
Paikkakunta: Helsinki
Täytyy ehkä kokeilla erilaisia maitohappobakuja. Nyt siis kakkamäärät on pienenneet ja harvenneet, enää on vaan pissavaippaa, mutta aika supertiheään niitä pissoja välillä tulee. Välillä on kuitenkin pitempiäkin välejä. Kakasta neuvolassa ainakaan ei meinattu mitään huolestumista ja muutoin ei mitään ripulin merkkejä oo ite vauvassa.

_________________
Älä pilaa ruusunpunaista laalaa-ländiäni, koska se on asennekysymys.


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 220 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 17 8 9 10 11 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)