Ralf Sundbergin kirjojen
Forskningsfusket! ja
Forskningsfusket bara fortsätter pitäisi olla pakollista luettavaa kaikessa terveydenhoitoalan ammattilaisten koulutuksessa. Myös jokaisen terveydestään kiinnostuneen olisi suositeltavaa lukea ne.
Forskningsfusket! -kirjasta kirjasta on juttua kirjallisuusalueella:
viewtopic.php?f=9&t=58380&hilit=forskningsfusketLisäksi siitä on käyty keskustelua VHH-terveysravinto -sivustolla. Muuten nämä ruotsalaisen elinsiirtokirurgin ja dosentin kirjat on Suomessa vaiettu kuoliaiksi. Ruotsissa ne herättivät paljonkin keskustelua.
Ohessa pikakäännettynä ja lyhennettynä Ingemar Lundqvistin juttu Forskningsfusket! -kirjasta
2000-Talets Vetenskap -lehdessä:Lainaa:
Niin se ilmestyi. Ainutlaatuinen kirja ruoka- ja lääkehistoriasta, jossa esitellään ensimmäistä kertaa ruotsiksi sekä biokemia että tutkijamaailman toimijoiden väliset henkilökemiat. Kirjoittaja on Ralf Sundberg, malmölainen dosentti, joka parhain tieteen asein hakee lainalaisuuksia ja syy-yhteyksiä luonnosta ja yhteiskunnasta.
Ensimmäinen ase on logiikka ja Sundberg onnistuu todellakin vakuuttamaan lukijansa. Kokonaiskuva tutkijoiden riippuvuussuhteista rahoittajiinsa on ainutlaatuinen. Sundberg paljastaa sen sosiaalisen verkoston sisäiset mekanismit, jossa tutkijat, lääkärit, ravitsemusterapeutit ja suurpääoma toimivat. Tämä auttaa meitä lukijoina ymmärtämään, miksi tiede on sellaista kuin se on.
Seuraa rahan jälkiä
Ralf Sundberg on salapoliisin työssään noudattanut ohjetta: -Seuraa rahan jälkiä. Lähtökohtana on selvittää, miten erilaiset viranomaissuositukset ovat syntyneet, ne "hyvät neuvot", joita Sosiaalihallitus ja Elintarvikevirasto markkinoivat alamaisilleen. Kuten esimerkiksi lautasmalli, avaimenreikämerkit ja lääkesuositukset.
Kun Ralf Sundberg ja eräät hänen kollegansa tiedustelivat ravitsemussuositusten tieteellistä pohjaa, heräsi epäilys, etteivät ohjeet ensisijaisesti tähdänneet kansanterveyden edistämiseen. Kun Sundberg kumppaneineen tarkasti kaikki 72 tutkimusraporttia, joilla Elintarvikevirasto perusteli ohjeitaan, he havaitsivat, että vain harvat näistä tutkimuksista kestivät päivänvaloa. Monien tulokset olivat sitä paitsi ristiriidassa niiden suositusten kanssa, joita niillä perusteltiin. Forskninsfusket!-kirja kertoo miksi ja miten tähän on tultu.
Rockefeller-dynastian rooli
Ralf Sundberg käy perusteellisesti läpi Rockefeller-dynastian vaiheet ja tämä on itse asiassa ensimmäinen ruotsinkielinen esitys heidän tarinastaan, vaikka heillä on ollut ratkaiseva osa lääketieteen kehityksessä.
Kaikki alkoi 1859, jolloin William Avery Rockefeller aloitti öljynporauksen Yhdysvaltain Titusvillessa. Oli keksittävä, mihin öljyä voitaisiin käyttää. Ensimmäinen Rockefeller markkinoi sitä enimmäkseen lamppuöljyksi, mutta yritti myös kehittää siitä ihmelääkkeitä mm. syöpään. Yksityisautoilun tultua kuvaan hänen poikansa John D. Rockefeller loi öljyllä omaisuuden monopoliyhtiö Standard Oilissa, josta sittemmin tuli Esso ja joka tunnetaan nykyisin Exxonina.
Vaikka John D. Rockefeller itse käytti homeopaattisia valmisteita, hän sijoitti öljymiljooniaan erilaisiin lääketieteellisiin tutkimussäätiöihin. Hän ymmäsi patentoitujen synteettisten lääkkeiden tarjoamat monopolistiset ansaintamahdollisuudet. Lääkäreiden koulutukseen kaukokatseinen mies panosti rahoittamalla yliopistoja.
Rockefeller ja Saksa
Rockefellereiden suuri läpimurto tuli toisen maailmadodan myötä. Saksalaiset olivat Rockefellereiden rahoitustuella kehittäneet nykyaikaisen kemianteollisuuden, joka valmisti mm. synteettista kumia. Saksalainen kemianteollisuus oli koottu IG Farben-yhtymään.
Sodan päättyessä saksalaiset olivat tuntuvasti muita maita edellä orgaanisessa kemiassa. IG Farben oli kehittänyt useita synteettisiä aineita, joiden vaikutuksia ihmisiin oli testattu keskitysleireillä. Saksalaisten patentit siirrettiin sodan jälkeen amerikkalaiseen omistukseen.
Saksalaiset tutkijat, jotka olivat työskennelleet IG Farbenissa, saivat lyhyet rangaistukset, joiden jälkeen heidät pestattiin kasvussa olleisiin amerikkalaisiin ja brittiläisiin biokemian yrityksiin.
Synteettisiä lääkkeitä
Saksalainen kemianteollisuus oli kehittänyt mm. syntettisiä aineita, joilla voitiin alentaa verenpainetta, veren kolesteroliarvoja ja verensokeria. Mutta mitä käyttöä näille keksinnöille olisi? Aivan, niitä oli ryhdyttävä myymään ei ainoastaa sairaiden ihmisten hoitamiseen, vaan myös ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa tiettyjen riskitekijöiden perusteella. Mutta olivatko korkeat kolesteroliarvot varallisia? Tätä kysymystä Sundberg käsittelee kirjassaan hyvin perusteellisesti.
Siirtyminen sairauksien hoidosta ennaltaehkäisyyn mahdollisten varhaisten varoitussignaalien perusteella edellytti paradigman muutosta. Sellaista ei loihdittu yhdessä yössä.
Manipulaatioita myytin rakentamiseksi
Oli löydettävä tutkijoita, jotka tuottaisivat uskottavia argumentteja sen puolesta, että korkeat kolesteroliarvot, kohonnut verenpaine ja koholla oleva verensokeri olivat merkkejä elimistön epätasapainotilasta, joka voisi johtaa vakaviin sairauksiin. (Ja että diabetesta tuli hoitaa lääkkeillä ruokavalion asemasta - kääntäjän huomautus)
Avokätisellä tutkimusrahoituksella Rockefellereiden lääkeyhtiöt onnistuivat saamaan joukon tutkijoita kiinnostumaan mahdollisista yhteyksistä.
Suunnittelemalla tutkimusasetelmat tarkoituksenmukaisesti ja sulkemalla pois häiritsevät tosiasiat pystyttiin osoittamaan, että nämä poikkeamat olivat sairauksien ennusmerkkejä. Sundberg on ansiokkaasti paljastanut kaikki ne tutkimusmanipulaatiot, joilla tulokset saatiin näyttämään toivotun kaltaisilta.
Ralf Sundberg rajaa lääketieteen ja lääkkeiden kehityksen tarkastelunsa tauteihin, jotka ovat yhteydessä ruokavalioon.
Sota synnytti ravitsemustieteen
Liittoutuneet myös perustivat ravitsemus- tai elintarviketieteen uutena akateemisena tieteenalana toisen maaimansodan aikana. Siinä ei lähtökohtana ollut voittojen tekeminen sairaiden ihmisten kustannuksella, vaan pyrkimys varmistaa omien maiden väestöjen riittävä ravinnonsaanti.
Tämä oli erityisen tärkeää Englannille, jonka elintarvikkeista yli puolet tuli siirtomaista. Miten välttää nälänhätä, kun kauppalaivasto oli alttiina saksalaisten tulitukselle? Amerikkalaisille kansan ruokkiminen ei ollut ongelma, heitä kiinnosti enemmän joukkojen ruokahuolto, sotilaiden ruoka-annosten ravitsevuus ja säilyvyys.
Ancel Keysin tärkeänä tehtävänä oli suunnitella sotilaiden ruoka-annokset. Ravitsemistieteen lapsuudessa keskityttiin lähinnä siihen, että sotilaat saisivat riittävästi energiaa voidakseen selviytyä tehtävistään rintamalla. Tämä taattiin helpoimmin jakamalla heille riittävästi rasvaa, koska siinä on enemmän energiaa painoyksikköä kohden kuin hiilihydraateissa. Mutta tuon ajan luonnolliset rasvat - voi ja kylmäpuristetut öljyt - olivat heikosti säilyviä. Tämä vauhditti teollisesti raffinoidun margariinin tuotantoa. Se täytti vaatimukset korkeasta energiatiheydestä ja säilyvyydestä. Sotilaiden K-annoksiin - K niinkuin Keys - sisältyi myös 12 piristävää savuketta päivää kohden.
Ancel Keys nosti sittemmin tutkimushuijauksen jalon taiteen aivan uudelle tasolle, mistä palkkioksi hän sai johdettavakseen YK:n elintarvikejärjestön FAO:n perustamisen.
Elintarviketeollisuus ja mainonta
Sotaponnistuksilla ja samanaikaisesti tapahtuneella mineraaliöljyn läpimurrolla oli suuria vaikutuksia Yhdysvaltain maatalouteen. Aikaisemmin oli suuria peltopinta-aloja käytetty öljykasvien tuottamiseen teollisuuden raaka-aineeksi. Nyt samat aineet pystyttiin syntetisoimaan mineraaliöljystä. Maatalouden piti suuntautua uusille urille, jotka sanelivat elintarviketeollisuuden jätit. Itsestään selvää oli, että nämä yhtiöt sijoittivat tutkijoitaan strategisiin asemiin amerikkalaisissa hallintoelimissä.
Samanaikaisesti oli suuri yleisö vakuutettava laajoilla kampanjoilla varhaisten riskitekijöiden merkityksestä. Tämän tehtävän tuli suurelta osin hoitamaan aviopari Laskerien johtama "mainostoimisto". He olivat aikaisemmin auttaneet Kellogg Companya tekemään sianrehusta, maissista, tuottavia aamiaismuroja. Mainoskampanja tuotti valtavat kassavirrat molemmille yrityksille.
Laskerit tiesivät, miten saada uudet "totuudet" menemään läpi tekemällä tietyistä hankkeelleen suopeista tutkijoista massamedian suosikkeja. Nämä saivat parhaat esiintymisajat suuntaa-antavissa konferensseissa. Tutkimusraportit oli myös paketoitava niin, että ne puhuivat yhä hallitsevammiksi käyneiden elintarvike- ja lääketeollisuujättien puolesta. Myös Yhdysvaltain ylin johto ylipuhutiin panostamaan toden teolla tutkimukseen. Niinpä esimerkiksi National Institute od Healthin, NIH:n, määrärahat moninkertaistettiin. Sinne sijoitettiin myös omia työntekijöitä johtaviin asemiin.
Jos kaikesta huolimatta jostain pääsi lipsahtamaan ulos tutkimusraportti, jonka viesti poikkesi toivotusta, pidettiin huoli sen vaikenemisesta kuoliaaksi. Tämän mahdollistivat hyvät suhteet myös siihen osaan mediasta, joka ei vielä kuulunut Rockefellereiden talousimperiumiin.
Ralf Sundberg on uskottavalla tavalla kuvannut kuinka kaikki tämä johti lautasmalleihin ja avaimenreikämerkkeihin, ravitsemusohjeisiin, jotka aiheuttivat lihavuus- ja sairausepidemiat. Kehitys alkoi Yhdysvalloista, levisi länsimaihin ja on nyt saavuttanut kolmannen maailman maat.
Tilanne Ruotsissa
Kirjan viimeisessä kappaleessa käsitellään tilannetta Ruotsissa, missä huolellisesti suunnitelluilla tutkimushuijauksilla on luonnollisesti myös on ollut jalansijansa.
Muun muassa amerikkalainen Nutrition Foundation, joka sittemmin on muuttanut nimensä ILSI:ksi (Internationa Life Sciences Institute), on huolehtinut Rockefellerin myyttien levittämisestä kauas Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle. Esimerkiksi rasvakammon globalisoinnista.
Ajan mittan lihavuuteen ja siitä aiheutuviin sairauksiin johtavien ravitsemusneuvojen jakajina ovat Ruotsissa kunnostautuneet erityisesti kaksi Elintarvikeviraston entistä professoria, Åke Bruce ja Bengt Vessby. Heitä on Sundbergin mukaan selvästi kiinnostanut enemmän palvelusten tekeminen teollisuudelle kuin maanmiesten vyötärölihavuus.
Tälläinen lyhyt referaatti harvoin voi tehdä kirjalle oikeutta. Ralf Sundberg on onnistuneesti kuvannut kulissien takana käytyä peliä, joka on johtanut vaarallisiin lääkkeisiin ja ravitsemusohjeisiin. Pieni valtaeliitti on halunnut nähdä sairastuneen kehosi tervetulleena markkinana ja voittogeneraattorina lääkkeilleen. Ralf Sundbergin kirja opettaa meille, että kun uusi tutkimusraportti ilmestyy, meidän on kysyttävä, kenen etua palvelemaan se on tehty? Etsivätkö tutkijat tieteellistä totuutta biologisista lainalaisuuksista, vai haluavatko he palvella joitakin kaupallisia erityisintressejä kuvaamalla todellisuutta tarkoitushakuisesti? Kuten Ralf Sundberg niin oikein kirjoittaa, valtaosa tutkimusraporteista kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Siksi on välttämätöntä ottaa itse vastuuta omasta terveydestä kuuntelemalla oman elimistön ääntä. Kirja on haastava, mutta samalla niin tärkeä, että se on vaarassa tulla vaietuksi kuoliaaksi. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että mahdollsimman moni terveydestä kiinnostunut lukee sen.