karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-04-19 05:51:07

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 1010 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 124 25 26 27 2851 Seuraava
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2018-03-22 04:22:29 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi
Avatar

Liittynyt: 2013-07-21 18:22:45
Viestit: 117
Paikkakunta: Kanta-Häme
Yhden miehen komitea kirjoitti:
Niin, täysin ilman mitään kasvikunnan tuotteitakin voi turvata riittävän C-vitamiinin saannin juuri siksi, että nollahiilareilla C-vitamiinin tarve on pieni. Silti silloinkin on jonkin verran syötävä sellaisia eläinperäisiä ruokia, joissa C-vitamiinia on, esimerkiksi maksaa. Shawn Bakerillakin näyttävät olevan hampaat suussa, vaikka ei ole vuoteen syönyt mitään muuta kuin lihaa. Luulen, että ne ovat omat. Karnivoori pärjää ilman lisäravinteita paremmin kuin vegaani.

Toisaalta- ei pienestä määrästä vähähiilarisia kasviksia niin suurta haittaa ihmiselle ole, etteikö niitä voisi pienessä määrin syödä lihan, kalan, kananmunien ja voin ohella, ellei periaatteellisista syistä halua olla täysin ilman kasviperäistä ruokaa. Itsekin voisin harkita täysin eläinperäistä ruokavaliota vaikkapa ihan vain protestiksi heviä hehkuttaville virallisterveilijöille.


Kyllä itsekin aion syödä pieniä määriä sellaisia kasviksia, jotka mielestäni maistuvat hyvältä eivätkä aiheuta ongelmia. Esimerkiksi pannulla voinokareen ja valkosipulin kanssa pyöritelty parsakaali on varsin maukasta ja tuntuu minulle sopivan. Lisäksi on ainakin yksi ruoka, josta en näillä näkymin aio luopua: http://www.kutsuvapauteen.com/2017/01/l ... jaton.html. Jäätävän hyvää, ja koirakin sen hyvin ymmärtää. Itse asiassa, meillä on koiran kanssa suurin piirtein samat safkat.

_________________
Vihanneksilla läträäminen on epäeettistä


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-22 09:22:03 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-08-27 15:09:36
Viestit: 1215
Paikkakunta: Helsinki
Minulla taas jalkakrampit loppuivat tykkänään, kun lopetin kasvisten mussuttamisen ja olen lähellä nollahiilareita nykyään. Silloin tällöin hieman puolukoita ja mustikoita ta, hieman sipulia ja valkosipulia sekä muutama salaatinlehti. Koko karppausajan ( 7 vuotta) oli noita kramppeja, vaikka lisäsin suolaa ja magneesiumia. Tämä oli suuri yllätys. Aloitin tämän kokeilun lähinnä nivelten hyvinvoinnin vuoksi (nivelrikkoa sormissa ja varpaissa), karppaus ei tuntunut nivelrikon etenemistä estävän, ehkä se sitä hidasti kuitenkin. En osaa vielä sanoa, onko tällä kokeilulla niveliin sen suurempaa vaikutusta, mutta ainakaan tilanne ei ole pahentunut ja tuo kramppien loppuminen on tietysti sellainen käänne, että en soisi niiden palaavan, joten olen jatkossakin varovainen kasvisten suhteen. Tiedä sitten, johtuuko se kasvisten sisältämien kemikaalien johdosta, jotka estävät mineraalien ja vitamiinien imeytymistä, vaiko hillareiden vähenemisestä, vaiko eräiden eläinperäisten ravinteiden lisääntymisestä.

_________________
Tammikuusta 2011 rentokarppaillen. "ketoosihoipuntaa" heinäkuusta 2011 alkaen :-) Normaalipainoisena 2013 alkaen enemmän tai vähemmän ketoosissa, karnivori tammikuusta 2018 alkaen =D>
http://meatheals.com http://justmeat.co/


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-22 10:46:20 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-12-14 20:09:53
Viestit: 1511
Paikkakunta: Helsinki
Täytyypä kokeilla. Mulla on noiden jalkojen kanssa niin ikään ollut ongelmia. Kaiken lisäksi varpaissa nivelrikko tai siteen statiineista johtuva ongelma. Söin tyhmyyttäni 2008 statiineja, jotka lopetin vuoden syötyäni niitä, ja siitä lähtien on ollut tämä varpaitten jatkuva paleleminen, jos ei aina ole villasukat jalassa. Silloinen perhelääkäri totesi seuraavassa lääkärintarkastuksessa, ettei mulle voi enään antaa statiineja, olin "pahoillani"

_________________
Apteekissa on jonoja ilman minuakin.
Luontaistuotekaupoissa ei ole jonoja.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-22 11:08:39 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-08-27 15:09:36
Viestit: 1215
Paikkakunta: Helsinki
Lähinnä lihaan (kalaan, kanaan, muniin, juustoon jne.) siirtyminen voi muuten aiheuttaa yllättäviäkin sopeutumisreaktioita, vaikka ero hiilarimäärässä ei olekaan suuri. Itselläni lähinnä muutama vatsakramppi ja ripulointia, mutta muutakin voi ilmetä. Menee tietysti kuitenkin ohi melko nopeasti.

_________________
Tammikuusta 2011 rentokarppaillen. "ketoosihoipuntaa" heinäkuusta 2011 alkaen :-) Normaalipainoisena 2013 alkaen enemmän tai vähemmän ketoosissa, karnivori tammikuusta 2018 alkaen =D>
http://meatheals.com http://justmeat.co/


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-22 13:39:12 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Nyt on siemenöljyrahalla pyöritetyssä Harvard T.H. Chan School of Public Healthissa löydetty korrelaatio kypsän lihan syönnin ja verenpaineen väillä. Zoe Harcombe kuittaa:

Lainaa:
No part of this makes sense. We've been eating meat since time began & I'm sure our ancestors weren't lightly sautéing once fire was discovered!
https://www.upi.com/Well-done-meat-may- ... 521677791/

When Harvard start to investigate sugar, I may take them seriously.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-22 19:34:59 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2009-01-28 17:54:44
Viestit: 1110
Paikkakunta: Luhanka
Yhden miehen komitea kirjoitti:
Nyt on siemenöljyrahalla pyöritetyssä Harvard T.H. Chan School of Public Healthissa löydetty korrelaatio kypsän lihan syönnin ja verenpaineen väillä. Zoe Harcombe kuittaa:
Lainaa:
No part of this makes sense. We've been eating meat since time began & I'm sure our ancestors weren't lightly sautéing once fire was discovered!
https://www.upi.com/Well-done-meat-may- ... 521677791/
When Harvard start to investigate sugar, I may take them seriously.

Jos kävelet normaalisti kadulla tai missä tahansa pulissi ja verenpainen nousee sehän ihan normaalia. Jos vedät tömäkkää rillilihaa vatsa ottaa vauhtia eli tekee töitä jotta syönnökset saadaan sulamaan. Eli jos rasituksessa pulssi ja verenpainen nousee niinhän sen pitääkin pahina on jos ei nouse. Tää nyt on mutu-tua minun mielestäni moni vanhempi nainen kärsii muistisairauksista liian alhaisen verenpaineen vuoksi.

_________________
Nerous on vain tavallista suurempaa kärsivällisyyttä.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-22 19:35:25 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2009-01-28 17:54:44
Viestit: 1110
Paikkakunta: Luhanka
-nemo- kirjoitti:
Yhden miehen komitea kirjoitti:
Nyt on siemenöljyrahalla pyöritetyssä Harvard T.H. Chan School of Public Healthissa löydetty korrelaatio kypsän lihan syönnin ja verenpaineen väillä. Zoe Harcombe kuittaa:
Lainaa:
No part of this makes sense. We've been eating meat since time began & I'm sure our ancestors weren't lightly sautéing once fire was discovered!
https://www.upi.com/Well-done-meat-may- ... 521677791/
When Harvard start to investigate sugar, I may take them seriously.

Jos kävelet normaalisti kadulla tai missä tahansa pulssi ja verenpainen nousee sehän ihan normaalia. Jos vedät tömäkkää rillilihaa vatsa ottaa vauhtia eli tekee töitä jotta syönnökset saadaan sulamaan. Eli jos rasituksessa pulssi ja verenpainen nousee niinhän sen pitääkin pahina on jos ei nouse. Tää nyt on mutu-tua minun mielestäni moni vanhempi nainen kärsii muistisairauksista liian alhaisen verenpaineen vuoksi.

_________________
Nerous on vain tavallista suurempaa kärsivällisyyttä.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-28 22:05:02 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Nina Teicholz: Red Meat and Health

Esitelmä:

https://denversdietdoctor.com/nina-teic ... nd-health/

Powerpointit:

https://denversdietdoctor.com/wp-conten ... -LCB18.pdf


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-30 21:17:23 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Israelilaisen tutkimuksen kerrotaan liittäneen runsaan "epäterveellisillä tavoilla valmistetun" punaisen lihan ja prosessoidun lihan syönnin insuliiniresistenssiin ja NAFLD-riskiin. Syynä olisivat heterosykliset amiinit (HCA), joita syntyy kuumennettaessa eläinperäisiä proteiineja korkeissa lämpötiloissa.

http://www.asianage.com/life/health/210 ... study.html

Ongelmana olisi siis valmistusmenetelmä. Ei kai kukaan ole väittänytkään, että kannattaisi jatkuvasti syödä valtavia määriä karrelle poltettuja makkaroita.

Jutussa myönnetään, että vähähiilihydrattisia ruokavalioita suositellaan usein aineenvauhduntasairauksen ehkäisemiseksi ja että liha on erinomainen terveellisten ravinteiden lähde. Siksi siinä ei suositella mitään vegeilyä, vaan kohtuutta lihan syönnissäja viisasta valmistusmenelmien valintaa..

Lainaa:
The results showed that high consumption of red and processed meat is independently associated with NAFLD and insulin resistance regardless of saturated fat and cholesterol intake and other risk factors such as BMI.
Individuals who consumed large quantities of meat cooked using unhealthy methods and those already diagnosed with NAFLD who consumed high heterocyclic amines (HCAs), which are pro-inflammatory compounds, had a higher chance of having insulin resistance.
Low carb diets are frequently recommended to prevent metabolic diseases, researchers said.
These low carb diets can be very rich in animal protein, especially meat.
While meat contributes valuable nutrients that are beneficial to health, including protein, iron, zinc, and vitamin B12, the current study indicates that meat should be eaten in moderation and the type of meat and its preparation method should be wisely chosen.

http://c.newsnow.co.uk/A/929913637?-19620:6059#out

https://www.eurekalert.org/pub_releases ... 031418.php


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-31 08:55:04 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Esimerkiksi virallisterveilijöiden paljon kailottamasta punaisen ja prosessoidun lihan yhteydestä paksusuolen syöpään ei ole olemassa RCT-näyttöä. On vain heikkoa epidemiologista näyttöä ja sitäkin lähinnä Amerikasta. Niihin tutkimuksiin liittyy suuria ongelmia, jotka on aikojen kuluessa tällä foorumilla moneen kertaan käsitelty. Oheinen infografi pelkistää ne oivallisesti:

https://twitter.com/discostew66/status/ ... 24256?s=21


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-03-31 12:55:17 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2006-12-10 00:36:50
Viestit: 92417
Erittäin havainnollistavaa :)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-01 20:29:53 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Georgia Ede vertailee vain eläimistä saatavia ja vain kasveista saatavia ravinteita:

https://twitter.com/GeorgiaEdeMD/status ... 2970455042


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-02 11:44:44 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Mm. nämä korreloivat uudessa suurtutkimuksessa negatiivisesti sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden kanssa:

Rasva yhteensä, eläinrasva erikseen, proteiini yhteensä, eläinproteiini erikseen, liha yhteensä, lihaproteiini erikseen.

http://www.mdpi.com/2072-6643/10/4/411/htm

Positiivisesti korreloi mm. hiilarit yhteensä, vilja.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-02 12:11:18 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-07-05 17:28:44
Viestit: 1986
Paikkakunta: Kotka
Ainoa makkaran tappama ihminen oli tuttavani äiti, joka ryntäsi suu täynnä lenkkimakkaraa vastaamaan puhelimeen. Henkitorveen veti ja tukehtui siihen paikkaan. Tämä tapahtui 70-luvun alkupuolella Jyväskylässä. Siitä tapauksesta lienee saanut alkunsa tämänkin ketjun otsikko ja virallisterveelisten luokittelu.
Mahtoiko oikean kuolinsyyluokituksen primääri kuolemansyy johtunut tukehtumisesta vaiko alaotsikon mukaisesta tappavasta makkarasta?

Lenkkimakkaran muovikuori on syytä aina poistaa ennen käyttöä, vaikka onkin sulamatonta kuitua. Samaten metallisinkilät lenkin molemmista päistä. Ketjun tulostuksessa ei ole vielä kukaan onnistunut.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-02 12:34:38 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2006-12-10 00:36:50
Viestit: 92417
Tappava makkara kuulostaa kiinnostavammalta. Toisaalta, oliko täti varmasti poistanut sen muovikuoren? No samapa tuo, se oli toki tuotteeseen lenkkimakkara oleellisesti kuuluva osa. Sääli tätiä. Ei ollut paikalla ketään Heimlichin otetta hallitsevaa.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-02 17:05:46 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-08-27 15:09:36
Viestit: 1215
Paikkakunta: Helsinki
Sopisikohan tähän yhteyteen Phil Escottin tänään julkaisema video hänen omista kokemuksistaan erilaisten ruokavalioden kokeilijana - nyttemmin päätynyt 100 % eläinperäiseen carnivore-ruokavalioon. An Insider’s Guide to Standard, Vegetarian, Vegan, Paleo, Keto and 100% Carnivore diets
https://www.youtube.com/watch?v=27SSmYsV9ts&t=145s
Mielenkiintoisia henkilökohtaisia kokemuksia sekä raportointia muidenkin kokemuksista useamman vuosikymmenen ajalta. 8) Hänen nykyinen käsityksenä on että liha ei tapa :mrgreen:

_________________
Tammikuusta 2011 rentokarppaillen. "ketoosihoipuntaa" heinäkuusta 2011 alkaen :-) Normaalipainoisena 2013 alkaen enemmän tai vähemmän ketoosissa, karnivori tammikuusta 2018 alkaen =D>
http://meatheals.com http://justmeat.co/


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-02 19:09:45 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
...vaan vahvistaa.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-18 19:16:07 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
BMJ:ssä julkaistiin viime syksynä epidemiologinen tutkimus,j oka löysi jonkinlaista korrelaatiota runsaan punaisen ja prosessoidun lihan syönnin ja NFLD:n välillä. Uutispalvelu Duodecim levitti tietenkin kärppänä uutista siitä ja media revitteli otsikoita:

https://www.duodecim.fi/2017/05/26/puna ... -elinikaa/

Tim Noakes kertoo mikä jäi näissä jutuissa sanomatta:

Lainaa:
Korrelaatiotutkimus, jonka johtopäätös on ristiriidassa interventiotutkimusten näytön kanssa. Sellaiset osoittavat, että hiilihydraatit (mukaan lukien sokeri) ja ehkä siemenöljyt (plus, kuten jotkut lisäisivät, eräät glyfosaatin kaltaiset kemikaalit) aiheuttavat NAFLD:tä. Lihan ja rasvan syönti korjaa NAFLD:in, ei aiheuta sitä, on mielipiteeni.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-20 20:21:45 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Taas punainen ja prosessoitu liha tappavat Ylen uutisissa:

https://yle.fi/uutiset/3-10169037

Väitteet ovat vailla tutkimusnäyttöä:

http://junkscience.com/wp-content/uploa ... -file1.pdf


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-04-24 16:20:16 
Poissa
ruutana
ruutana

Liittynyt: 2007-05-25 15:55:11
Viestit: 29275
Mielipidekirjoitus Aftonbladetissa: Lihan vaihtaminen kasviksiin voi olla epäterveellistä. Ei sovi ainakaan raskauden aikana. Liikaa kadmiumia.

https://www.dietdoctor.com/se/byta-kott ... lsofarligt


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 1010 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 124 25 26 27 2851 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: AhrefsBot ja 20 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)