karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-04-18 05:56:01

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2018-09-27 20:35:23 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2018-08-24 21:43:32
Viestit: 5
Olen ollut nyt paria päivää vaille kuukauden karppina. Olen noudattanut ensimmäisestä päivästä lähtien linjaa, jossa hiilareita tulee vain maanpäällisistä kasviksista ja kermasta/jogurtista. Hiilareita tulee n. 20-30g päivä. Syön joka aterialla lihaa ja lisään joka aterialla rasvaa joko paistaessa tai salaattiin. Esimerkiksi joka-aamuiseen munakkaaseen lisään kermaa ja paistan rasvassa, ja lisänä syön pekonia tai A-luokan makkaran. Käytän myös majoneesia (Helmann's). Munia, kasviksia, juustoa, lihaa, pekonia, öljyä, voita ja majoneesia kuluu. Syön myös muutaman kerran viikossa siemeniä ja pellavaa. Kertaakaan en ole sortunut sokeriin, viljoihin tai tärkkelykseen. Juomana vesi ja vichy, aamulla pari desiä kahvia kermalla. Syön kolme kertaa päivässä ja kaloreita 1500-2000 pvä. Mitat 185/101 (läskiä lähinnä). Liikuntana päivittäiset tunnin kävelylenkit. Suoli toimii päivittäin ongelmitta.

Ongelma: Kaikesta huolimatta tuntuu ettei tämä ole aiheuttanut minussa juuri mitään reaktioita. En haise, suussa ei maistu pahalta, enkä huomannut mitään erityistä nesteiden poistumistakaan parilla ekalla viikolla. Ja mikä pahinta: mitat eivät ole muuttuneet yhtään (vaakaa en omista, vaan mittaan itseni viikoittain). Ketoositikut hankin toisen viikon lopussa, ja ovat näyttäneet koko ajan tummanpunaista. Luulisi siis, että hiilareita ei ole ainakaan liikaa? Tuntuu silti, että joku on nyt mennyt pieleen. Luin vaan etukäteen niin paljon kokemuksia, joiden mukaan karppaus näkyy ja tuntuu kehossa ja eron entiseen huomaa.

Pieniä muutoksia olen havainnut siinä, että en koe himoa sokeriin ja syömiseen kuten ennen ja näläntunne on hallittavissa oleva tunne, vaikka ihan heti ei olisi ruokaa saatavilla. Ilmavaivat ovat vähentyneet. Kasvojeni iho näyttää myös ehkä vähän paremmalta. Pieniä iloja siis, mutta kun tuota läskiä on vyötäröllä ja muuallakin reippaasti, jonka haluan POIS, ja siksi karppaus tuntui houkuttelevalta alunperin.

Mikä mättää? Vai olenko vain niitä, joilla tämä ei toimi. Turhauttaa vähän, mutta en ole silti vielä ajatellut lopettaa. Olisi kiva saada tämä yksi iso murhe, eli ylipaino, hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Nyt vaan tuntuu niin tehottomalta, että en haluaisi "katsoa vielä hetken" ja löytää itseäni vuodenvaihteessa siinä tilanteessa, ettei mitään näkyvää muutosta kropassa ole tapahtunut.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-09-28 06:01:21 
Poissa
voinen
voinen

Liittynyt: 2011-07-01 11:44:20
Viestit: 5466
Paikkakunta: Pakastin
Alle kuukausi ei ole kovin pitkä aika. Vielä ei kannata hermostua.

_________________
Uushullu

Kuuntelen Kroppaa


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-09-28 11:54:49 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 4153
Paikkakunta: Raw by nature
Tuolla on vielä vahan viilattavaa: Helmanssin majo, niin hyvää kun se onkin, on tehty kasvisöljystä (siemenöljystä), en söisi. Vältä kaikkea muutakin, jossa rasva ei ole joko eläinrasvaa, oliiviöljyä, kookosöljyä tai avokadoöljyä. Maitotuotteet, eli kerma tai jogurtti saattavat myös hannata. Sanoisin, että voita, lihaa, kalaa, broileria ja rehuja koristeeksi, niin hyvä tulee.

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-09-28 12:15:39 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 8739
Paikkakunta: Torrevieja/Tuusula
Catharsis kirjoitti:
Tuolla on vielä vahan viilattavaa: Helmanssin majo, niin hyvää kun se onkin, on tehty kasvisöljystä (siemenöljystä), en söisi. Vältä kaikkea muutakin, jossa rasva ei ole joko eläinrasvaa, oliiviöljyä, kookosöljyä tai avokadoöljyä. Maitotuotteet, eli kerma tai jogurtti saattavat myös hannata. Sanoisin, että voita, lihaa, kalaa, broileria ja rehuja koristeeksi, niin hyvä tulee.

Juuston kaseiini saattaa hannata…
Skaldemannin kirjasta Lose Weight, sivu 43, majoneesin ohje...
2 keltuaista
1-2 tl viinietikkaa (laitan 2rkl...tykkään tujummasta)
1 tl (dijon)sinappia
3 dl neutraalia öljyä..ei xtravirgin (käytän Lidlin vaaleaa oliiviöljyä)...mulle riittää 2dl
suolaa, pippuria

sauvasotke 8)

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Huhtikuusta 2019 asteittain karnivoriksi Kuva
Kotona!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-10-08 15:02:44 
Poissa
sintti
sintti
Avatar

Liittynyt: 2018-08-31 18:02:55
Viestit: 39
Lue tarkkaan tuoteselosteet. Teollisia tuotteita skeptisesti. Ehkä sulla on yhtä herkkä haima kuin mullakin. Hyvin pieni määrä hiilareita katkaisee ketoosin. En kyllä pidä itseäni syvässä ketoosissa, sen kyllä oppii pian säätämään ilman tikkujakin.

http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=13&t=80808


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-11-16 17:11:26 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2018-08-24 21:43:32
Viestit: 5
Päivitystä tilanteeseeni. Ehkä tämän ketjun aloittaessani todella hätäilin turhaan. Kävin nimittäin tällä viikolla vaa'alla yli 2kk karppailtuani, ja kyllähän sitä painoa on pudonnut kokonaista 8 kiloa! Tänään kokeilin myös vanhoja ns. "kontrollivaatteitani", ja housut jotka eivät mitenkään ylettäneet kiinni laihdutuksen alussa menivät nyt kiinni ja tiukka sääriosa tuntui väljemmältä. Olen tosi iloinen tästä ja aion olla jouluun mennessä vielä pari kiloa kevyempi! Jännää, miten sokea itselleen voi olla: En ollut edes vaivautunut kokeilemaan noita vaatteita ennen kuin nyt, koska mielestäni peilistä katsoi ihan muuttumaton kroppa ja ajattelin vaatteiden kokeilun vain masentavan minua.

Täytyy se nyt uskoa, että karppaus toimii. Ihanaa myös, että tavallaan tuntuu etten ole tehnyt mitään laihdutuksen eteen (vaikka oikeasti olen). Tarkoitan, että en tiedä kuinka kauan olisin jaksanut jotain tarkkaa liikuntaohjelmaa ja virallisterveellisen ruokavalion kanssa taiteilua. Olisin varmasti sortunut jo aika alussa herkutteluun ja hylännyt koko homman.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2018-11-16 21:38:13 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18451
Paikkakunta: Jämtland
Hyviä tuloksia! Hyvää jatkoa edelleen, kiva on saada liian pieniksi jääneitä vaatteita sopimaan!

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 7 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)