Hep! Neuvoja kaivataan täälläkin

.
Minulla on ollut samaa vaivaa kuukauden ajan, eli juuri tätä pistelyä ja puutumista/turvotusta. Koko vasen käsivarsi voi puutua aina jostain kohti ja sormia pistelee usein. Jalassa voi pistellä varpaita ja muuten saattaa tuntua koko jalka puutuneelta. Liikunta auttaa hetkellisesti.
Lisäksi minulla on ollut varsinkin polvitaipeessa suonentykytystä ja se siirtyy välillä alemmas pohkeeseen tai sitten jonnekin päin reittä. Välillä kainaloonkin

. Liikunta auttaa tähänkin hieman.
Sydämessä tuntuu ajoittain (päivittäin, muttei ole kestänyt yhtä kauan kuin pistelyä ja puutumista, jonkun muutaman päivän ajan vain) pientä vihlontaa

, mietin onko syynä liiallinen rasvansaanti... Käytän pääasiassa kasviöljyä, kun aiemmin totesin kerman ja voin tekevän liiallista sydämentykytystä. Olen herkutellut viime aikoina enimmäkseen maapähkinävoilla... voikohan siinä olla jotain huonoa lisättyä rasvaa tms.

? Päätin vähentää sitäkin ja keskittyä tuohon rypsiöljyyn.
Syön MultiTabsia ja aloitin noin pari viikkoa sitten syömään Magnesiumia sekä noin viikko sitten Möllerin Omega 3:t. Selkääni on hierottu silloin tällöin se on ollutkin jumissa (teen istumatyötä 8 t päivässä), mutta helpottanut. Laittelen silloin tällöin Hirudoid Fortea polvitaipeeseen ja jalan muihin osiin, selän lihaskipuun laitettiin hieronnan jälkeen Voltaren- kipugeeliä. Silti pistely ei ole vielä loppunut, joten lääkärille ajan, joka on vasta 2 viikon päästä...
Mietin kuitenkin, että onko siis paikallaan ostaa vielä B-vitamiinia erikseen, vaikka sitä onkin MultiTabseissa? Aloitin eilen pikkuhiljaa ottamaan myös vehnäleseitä, otan niitä jokusen teelusikallisen päivässä. Aion myös syödä soijarouhetta tästä eteenpäin, josko siinäkin olisi tällä hetkellä puuttuvia hivenaineita.
Aloin tällä viikolla liikkumaan aiempaa enemmän, täytynee katsoa auttaako. Aerobic-tunnin jälkeen ainakin kesti monta tuntia ennenkuin pistelyt/puutumiset/sydämen vihlonnat palasivat...
Eniten hermostuttaa se, että kuvittelenko liikoja nyt näistä oireista vai onko minun syytä varata yksityiselle aika välittömästi

?
Lisään vielä, että olen karpannut 3.1. alkaen. Aluksi suht pienillä hiilareilla, sitten jossain vaiheessa nostin niitä ja nyt ehkä muutaman viikon olen ollut matalammilla hiilareilla.