Ukko sanoo, että rotikan saan ottaa jos lupaan elää kauemmin kuin se, siis rotikka. Nykytietämyksen ja muutaman vuoden karvaiden kokemusten valossa en siis ole uskaltanut toivettani toteuttaa. Eikös sitä sanota, että ei kahta ilman kolmatta ja nyt olis se kolme täynnä: ensin häkämyrkytys, sitten sydäntapahtumat ja nyt verenmyrkytys ja täällä vielä hillutaan. Josko nyt uskaltaisi, kun koipikin on kunnossa, vihdoin, vaikka homma jäi mystiikan piiriin. Ei ole kellekään millään sairaalan osaltolla selvinnyt, että mikä se oli ja mistä se tuli, saatikka, että minne ja miksi se meni. Kaikki kuvausmenetelmät ja kaikki lääkärisedät ja tädit käytiin läpi, viimeisimpänä hermoratakuvaus, nyt kun vaiva on ohi ja selityksiä tuli pilvin pimein ja mikään ei osoittautunut paikkansa pitäväksi. Pääasia, että on ohi!
Vaan nyt auringon vielä paistaessa otan ämpärin ja käyn Tsaarin kilven juurella poimimassa soseomenaa ja toisesta puusta hiukan uuniomenaa ja iltapäivän (luvatun sateen) aikana sitten keittelen kanttarellikeittoa, ukko haki niitä eilen ämpärillisen, ja omenasosetta pakastimeen talven varalle. Tsaarin kilpi on siitä hyvä soseomena, ettei tarvitse mitään sokeri- tai säilöntäaines- tai soseutuslisiä, vaan voi käyttää ihan naturellina. Tämän vuoden uushankinta on muuten mehupuristin, eli nyt ei tartte viedä omppuja, aronioita ynnä muita mihinkään, vaan voi ihan kotona hoitaa homman. Ainut yllätys asiassa oli puristimen koko, ei tosiaankaan mahdu millekään keittiön työtasolle sievästi seisoskelemaan...