Ihanaa, joulu on juhlittu, herkut syöty, sukulaiset vierailtu ja paluu arkeen on alkanut.
Tänään ei huvita tehdä muuta kuin lämmitellä huushollia ja olla vain. Kun eilen tulin, oli sisällä vain13 astetta lämmintä. Ulkona on ollut kova pakkanen jo muutaman päivän ja silloin pitäisi lämmittää uunia aamulla ja illalla. Kissat olivat olleet kiltisti reilun vuorokauden, jonka olin poissa.
Tyttären kanssa on aina mutkatonta ja hauskaa. Ei stressata mistään ja jutellaan kaikesta. Kun hän täytti 18, häipyi hän kotoa, jätti kaikki koulut kesken, velkaantui, hengas tuhoisissa ihmissuhteissa ja oli välillä kodittomana. Silloin, kun olin huolesta sykkyrällä päätin, että lopetan kaiken nalkutuksen ja neuvomisen ja keskityn tekemään harvoista kohtaamisistamme hyväksyvä ja rakastavia. Oli tunne, että jokainen tapaaminen voi olla viimeinen ja minun on vain hyväksyttävä, että tilanne on nyt tämä.
Ja nyt hän on velaton, taskussa työn ohessa suoritettu tutkinto, vaki työ ja ennen kaikkea hän on ymmärtäväinen, itseensä luottava ihminen, joka ei anna muiden kävellä päältään. Kunnioitan häntä valtavasti ja ihaillen katson, miten hän tietään kulkee. Ainut, mitä voin hänelle antaa on ehkä laajempia ja syvällisempiä näkökulmia pohdittavaksi elämän tapahtumien äärellä.
Pääsimme saunomaan ja perinteisesti tekemään hunaja-sokeri-joulukuorinnan. Olipahan siinä säätöä lämmittää jääkylmä ulkosauna, mutta onnistui lopulta. Lauteina toimi saunassa ollut työpöytä.
Joulusyömiset meni kohtalaisesti, gluteenittomilla viljoilla sukulaisissa ja konveheteja meni kyllä. Yllättäen vanhoja hiivaoireita ei ole tullut