karppaus.info
http://karppaus.info/forum/

Nyt saa syödä!
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=11&t=65892
Sivu 1/16

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-06-13 21:30:31 ]
Viestin otsikko:  Nyt saa syödä!

Aivan ihanaa, että vihdoinkin saa syödä! Entisaikaan dieetillä ollessa oli aina nälkä.
Olen ruvennut luonnonmukaistamaan ruokavaliotani eli eineksiä pois, tuoreita raaka-aineita tilalle, lisäaineet minimiin. Tämä on suunta, johon etenen, tätä opettelen. Ruoka todella maistuu hyvältä, entistä paremmalta, kun syön oikeaan nälkään enkä mielitekoon. Alussa vähän kaipasin mielitekosyömisen nautintoa, enää en. Oikea ruoka antaa energiaa ihan toisella tavalla kuin sokeritankkaus.
Tässä yksi esimerkkipäivä:

Aamulla kaksi voissa hellästi paistettua munaa ja yksi kotimainen, punaposkinen tomaatti. Mukillinen kahvia runsaalla kermalisällä.

Lounaaksi lähikaupan lihatiskiltä ostettua erinomaista sikanautaa voissa paistettuna. Sen kaverina keko vihanneksia, niitä vähähiilarisia. Joukkoon taisin lorauttaa hiukan oliiviöljyä ja sitruunaa makua antamaan. Jälkiruuaksi se, niin ihana kupillinen kermakahvia. Yhden porkkanankin söin, kahvileipänä.

Päivälliseksi grillasimme chilijuustowilhelmit. Tämä myönnytyksenä lisäaineille. Kaaliraaste ja makkara tykkäävät kuherrella minun lautasellani. Mutta itse en osaa makkaraa valmistaa. Loraus hyvää oliiviöljyä kruunaa kaaliraasteenkin.

Illalla noin desi turkkilaista jugurttia, johon sekoittelin vajaan lusikallisen soseutettuja puolukoita ja karpaloita ja saman verran pellavarouhetta. Sekaan kermaa ja vielä teelusikallinen mantelijauhoa. Sokeria en tarvinnut tämän iltapuuron nauttimiseen.

Nukkumaan mennessä ei nälkä kurninut vatsassa eikä pitänyt yölläkään hereillä. Aamulla sain kyllä hetken haeskella nälkää, mutta löytyihän se, kun vähän aikaa odottelin. Ruoka-ajat neljän, viiden tunnin välein, eikä päivän mittaan tarvinnut jatkuvasti miettiä aina seuraavaa hiukopalaa.

Julkaisija:  Kätti [ 2013-06-13 21:40:24 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Mitäpä tohon lisäämään =D> =D>

Julkaisija:  Bloody Mary [ 2013-06-14 08:57:01 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

:smt050

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-10-01 20:37:29 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Nautin nykyään todella paljon syömisestä. Makuaistini on varmaan jollain lailla herkistynyt. Mantelit ja juusto sekä oman pihan omenat on herkullinen yhdistelmä, josta nautin lähes päivittäin. Usein se on aamu- tai iltapalani. Kahvin juon nykyään jokseenkin aina mustana, mutta joka päivä on yhdellä mukillisella seurana tummaa suklaata. Sitä ei tarvitse syödä paljoa mielihyväefektin aikaansaamiseksi. Paistettuja munia ja chiliä yhdessä syön myös päivittäin, mutta nyt olen alkanut kaivata annokseeni lisää vihanneksia. Jääkaapissa odottaakin munakoiso tahnaa varten. Avokadokin varmaan sopii samaan tarkoitukseen. Koska opiskelen, tarvitsen kouluun eväät. Tänään söin fetasalaatin, jossa oli myös oliiveja, tomaatteja, punasipulia ja porkkanaa sekä oliiviöljyä. Jälkiruokana oli marjarahka oman pihan karhunvatukoista. Luulen, että syön samanlaista lounasta koko viikon, niin hyvältä maistui.
Päivän annokseni olivat aika pieniä, siksi vatsassa olikin vielä illalla tilaa lihapullille, joiden ohjeen löysin resepteistä. Oli tosi maistuvia kaalisalaatin kanssa. Tein salaatin tuoreesta ja hapankaalista kastikkeena oliiviöljyä ja sitruunamehua. Jälkiruokana oli vihreää teetä ja puraisu tyttären löytämästä uutuussuklaapatukasta eikä oikeasti tehnyt mieli enempää. Olo oli kylläinen ja ennen kaikkea tyytyväinen.

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-04 16:48:30 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

sofia7 kirjoitti:
Aamulla kaksi voissa hellästi paistettua munaa ja yksi kotimainen, punaposkinen tomaatti. Mukillinen kahvia runsaalla kermalisällä....Kaaliraaste ja makkara tykkäävät kuherrella minun lautasellani. Mutta itse en osaa makkaraa valmistaa.
Olet ruvellut runoilemaan ruualla!

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-04 16:50:23 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

sofia7 kirjoitti:
Nautin nykyään todella paljon syömisestä. Makuaistini on varmaan jollain lailla herkistynyt. Mantelit ja juusto sekä oman pihan omenat on herkullinen yhdistelmä, josta nautin lähes päivittäin. Usein se on aamu- tai iltapalani. Kahvin juon nykyään jokseenkin aina mustana, mutta joka päivä on yhdellä mukillisella seurana tummaa suklaata. Sitä ei tarvitse syödä paljoa mielihyväefektin aikaansaamiseksi. Paistettuja munia ja chiliä yhdessä syön myös päivittäin, mutta nyt olen alkanut kaivata annokseeni lisää vihanneksia. Jääkaapissa odottaakin munakoiso tahnaa varten. Avokadokin varmaan sopii samaan tarkoitukseen. Koska opiskelen, tarvitsen kouluun eväät. Tänään söin fetasalaatin, jossa oli myös oliiveja, tomaatteja, punasipulia ja porkkanaa sekä oliiviöljyä. Jälkiruokana oli marjarahka oman pihan karhunvatukoista. Luulen, että syön samanlaista lounasta koko viikon, niin hyvältä maistui.
Päivän annokseni olivat aika pieniä, siksi vatsassa olikin vielä illalla tilaa lihapullille, joiden ohjeen löysin resepteistä. Oli tosi maistuvia kaalisalaatin kanssa. Tein salaatin tuoreesta ja hapankaalista kastikkeena oliiviöljyä ja sitruunamehua. Jälkiruokana oli vihreää teetä ja puraisu tyttären löytämästä uutuussuklaapatukasta eikä oikeasti tehnyt mieli enempää. Olo oli kylläinen ja ennen kaikkea tyytyväinen.
Kuulostaa hyvältä, Sofia! =D>

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-10-13 14:42:31 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Hyvä ruoka saa runosuonen sykkimään, parahin Adagio! No, eilen oli taas hyvä päivä. Join herättyäni kupin teetä, johon lisäsin tilkkasen maitoa. Sitten en vähään aikaan syönyt mitään, sillä aamuisin ei nykyään yleensä oikein ole nälkä. Hutera olo pakottaa kuitenkin ennen pitkää ottamaan jotain vatsantäytettä. Kokeilin siis Lidlistä ostamiani Finncrisp-korianterihapankorppuja voilla ja Emmentaljuustolla päällystettyinä. Olivat niin maistuvia, että söin kaksi.
Muu perhe vasta heräili aamiaiselle (n. klo 12), kun itse jo kaipasin pientä lounastaukoa. Onneksi jääkaappiin oli unohtunut paketti herkkusieniä, joista sain itselleni oivan aterian. Paistoin sienet sipulihakkeluksen kera voissa ja haudutin tilkassa kermaa. Tämä on yksi lempiruuistani.
Tässä vaiheessa lohifile perheen lounasta varten oli jo kypsymässä uunissa. Kypsästä kalasta söin vielä rasvaisimmat palaset ikään kuin jälkiruuaksi. Perunat jätin tällä kertaa toisille, vaikken niitä aivan ehdottomasti kartakaan.
Sitten olikin jo saatava kahvia. Tällä kertaa join mukilliseni kerman kanssa kera palasen iki-ihanaa Ecuador-suklaata. Yksi pala tätä 70-prosenttista todellakin riittää. Mutta jos kyseessä olisi ollut Fazerin sininen, niin yksi levykään ei ehkä olisi ollut tarpeeksi. Mistä johtunee?
Läksin puutarhatöihin kohtalaisen energisenä. Ruohonleikkurin tieltä oli kerättävä viimeiset maahan pudonneet omenat, joista osa kelpasi vielä syötäväksi. Maistelin niitä muutaman ennen nurmikonleikkuuseen ryhtymistä. Hyvin jaksoin huhkia 2,5 tuntia eli kunnes leikkurista loppui bensa. Keräsin vielä kulhollisen nokkosta munakasta varten. Tuore nokkonen kiehautettuna on mielestäni hyvä vihanneslisäke mille tahansa ruualle ja sen syvän tummanvihreä väri on lisäksi todellinen ilo silmälle. Nokkosmunakkaan syötyäni kaipasin vielä jotain lämmittävää, joten keitin maitoon mukillisen kaakaota ja sekoitin siihen kookosöljyä makua antamaan. Sitten laitoin saunan lämpiämään.
Ilta venyi yöksi, enkä yleensä koskaan mene nälkäisenä nukkumaan. Pikku hiuka tuli torjutuksi smoothiella. Sen aineksina oli turkkilaista jugurttia, punaherukoita, seesaminsiemeniä, pellavansiemenrouhetta, kookoshiutaleita, manteleita ja tilkka kermaa. Annos ei ollut iso, mutta silti täyttävä. Sivuutin tottuneesti ajatuksen/houkutuksen jäätelöpaketista pakastimessa.
Pitkin päivää join vettä ja vichyä. Tunsin itseni terveeksi ja iloiseksi.

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-13 20:14:12 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Kuulostaa oikein hyvältä, Sofiaiseni! Minäkin tykkään nokkosista, sienistä ja sipulista. Mutten kokkaa yhtä runollisesti enkä rakkaudella kuin sinä. Tsemppiä, jatka samaan malliin!

Meikä on saanut ehkä kilon pois tämän kesän huipusta. Nyt alkaa taas kasilla.

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-10-16 12:23:47 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Onnitteluni, Adagio! Minulla satasen alitus häämöttää vielä kaukana. Olen niin keskittynyt nauttimaan hyvästä ruuasta, että laihduttaminen on unohtunut tai jäänyt vähän sivuasiaksi. No, toivon, että painokin putoaa kuin huomaamatta, kun terveellistän syömisiäni. Luulen, että olen vuosien saatossa vahingoittanut makuaistiani, kun olen syönyt niin paljon teollista ruokaa. Esim. kaupan lihapullat olivat meillä jatkuvasti ruokalistalla. Niiden heittäminen mikroon oli nopeaa ja kätevää. Siihen satsi makaronia tai ranskalaisia ja edullinen ateria oli valmis ja lastenkin mieleen. Perunoita sentään vaivauduin keittelemään silloin tällöin, mutta kaupan jauheliha päätyi lähes aina makaronipataan tai -laatikkoon sekä spagettikastikkeeksi. Ja nakkeja/makkaraa meillä syötiin valtavasti, kun mieskin tykkäsi, samoin kananuggetteja ja kalapuikkoja viikottain. Nyt ovat muutoksen tuulet puhaltamassa ja hyvä niin.
Äsken söin kolmen munan munakkaan, jonka olin paistanut voissa ja koristellut tuoreella, punaisella chilillä. Sen seurana nautin reilun desin turkkilaista jugurttia, jota minulla on aina kaapissa, koska se säilyy pitkät ajat syömäkelpoisena. Kermakahvi + tumma suklaa päättivät aterian. On todella ihanaa voida tuntea itsensä oikeasti kylläiseksi.

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-16 12:36:50 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Iso muutos! Saakoon se jatkua!

Nuggeteistakin löydetty sisälmyksiä!

Ehkä sinulla onkin lahja nauttia mauista. Nautitko myös makuelämysten tarjoilusta toisille?

Mulle tärkeintä selvitä ruuanlaitosta nopeasti ja syödä niin että näkisin tuloksia. Äsken oli vakiolounaani, pakastevihanneksia, voita ja proteiinia, tällä kertaa sardiineja ja 2 munaa. Ruususuolaa. Tuore tomaatti.

Syömistä tärkeämpi on Lumia. Se oli Taas korjattavana. Nyt tehtiinkin isompi remontti!

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-10-16 13:03:15 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Oma ruokarajoitteinen perheeni on hiukan lannistanut minua tässä toisille kokkaamisessa ja makuelämysten tarjoamisessa. Niinpä tyydyn herkuttelemaan lähinnä itsekseni ja tarjoan muille sitä, mitä haluavat tai suostuvat syömään. Lista niistä ruoka-aineista, jotka eivät tule kyseeseen, on pitkä. Eikä kyse ole allergioista.
Sinun lounaasi, Adagio, kuulosti ihan mainiolta. Itsekin pidän paljon sardiineista.
Harmi tuo sinun puhelimesi. Mikä tuossa Lumiassa oikein mättää?!

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-16 14:38:00 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Haasteellista ruokkia ne rajoitteiset!

Lumia ei jaksanut latautua. Nyt se sai perusteellisen remontin: uuden rungon, näytön, latausliitännän ja ohjelmiston. Sellaisen tarttisin minäkin, kyvyn latautua kunnolla ja kokoremontin.

Vsl3, nac ja alfalipoiinihappo sekä reishi-sieni ovat ruokavalion kanssa auttamassa asiaa.
Mutta jotain järisyttävää kaipaan. Tänä aamuna oli ripulia, mutten nyt tässä sitä tarkoita! Löytöretki jatkuu.

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-10-17 09:47:41 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Mitä ovat nuo aineet? Otatko purkista vai ruuista vai sekä että? Itse syön vain C- ja D-vitamiineja sekä magnesiumia ja kalanmaksaöljyä silloin, kun muistan.

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-17 11:22:52 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Tässä ovat lisäravinteeni:
. B vitamiinit, c 2000 mg, d-3 2400 iu (oliiviöljyssä), e 200 iu (tokoferolit)
. Magnesiumsitraatti 600 mg, tällä hetkellä Obsidan-rauta 100 mg, seleeniä auringonkukansiemenistä
. Nac eli n-asetyylikysteiini alfalipoiinihapon kanssa maksan puhdistukseen 2 vk jaksoissa
. Vsl3 vahva probiootti, bakteerivalmiste, vatsaan hoitamiseen antibioottikuurien jäljiltä, nyt hinnan takis Lacto-7
. Reishi-jauhekapseleita yleiseen hyvinvointiin.
. mustikkajauhetta, spiruliinaa, raakakaakaojauhetta tarpeen mukaan aamusmoothieen.

Kokeiltu myös adaptogeenisiä ashwagandhaa ja ruusujuurta lisämunuaisten hoitoon, mutten uskalla aloittaa niitä vielä konsultoimatta asiantuntevaa lääkäriä, koska ne saattavat ensin piristää ja sitten väsyttää ja uuvuttaa lisämunuaisia entisestään jos ne eivät ole kunnossa.

Googlesta selviää lisää.

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-10-19 19:45:07 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Kiitos, kun kerroit omista lisäravinteistasi. Olen ajatellut, että monipuolinen ravinto antaisi suurinpiirtein kaiken, mitä ihminen tarvitsee, muttei se taida ihan niin ollakaan. En muuten tiennyt, että auringonkukansiemenissä on seleeniä. Täytyykin ostaa niitä, kun ovat päässeet loppumaan. Laitan niitä aina pannuleipään, kun joskus sitä paistelen iltapalaksi.
Tein perheelle lasagnea pitkästä aikaa, kun tytär oikein kinusi. (Hän varmaan sivumennen sanoen eläisi pelkällä makaronilla.) No, teki minunkin mieli maistaa, kun joskus ennen olen itsekin lasagnesta tykännyt, mutta mitä huomasinkaan. Suussa maistuivat eniten vain valkoiset jauhot. Aamulla heräsin koviin vatsanväänteisiin. Näitä ruokia, joille sanon hyvästit, tuntuu löytyvän aina vaan.
Kokeilin eilen myös tiramisua, kun kaapissa oli mascarponea vielä puoli purkillista. Maustoin annoksen konjakilla ja panin vähän sokeriakin. Pieni annos riitti minulle, entiselle sokerinarkkarille. Ja aivan hyvin olisin voinut olla ilmankin.
Sain sitten ystävältä suppilovahveroita, jotka paloittelin jauhelihan sekaan. Sekoittelin joukkoon kermaa, munia ja mausteita ja laitoin vajaaksi tunniksi uuniin. Tuli oikein hyvää ja piti nälän pitkään poissa.
Minulle tuntuu auenneen kokonaan uusi ruokamaailma jo senkin takia, että karppiruuan kanssa pitää nähdä vähän vaivaa. Mutta tuo vaivannäkö kyllä todella kannattaa. On kiva ajatella, että antaa itselleen ravintoa, joka on laadukasta, eikä vain pidä jotenkuten hengissä.

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-19 20:11:18 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Etkö pelkää, Sofia, ett jos maistat lasagnea tai tiramisua, että lankeat herkkuihin?

Tuo jauheliha ja sienipaistos herätti ruokahaluni. Iltaruuaksi mulle ei oikein riitä enää turkkilainen jogurtti ja raejuusto....:(

Täytyy ostaakin vaikka jauhelihaa, sieniä ja sipuleita! Kiitos ideasta! Sit se jauheliha-aurajuusto-lanttumuhennos pitäisi taas tehdä! Siitä mainitsen omassa ruokapäiväkirjassani. Tänään lisäsin sinnekin jotakin. Oletko käynyt katsomassa?

Lisäravinteiden tarve riippuu varmasti ihmisen kokonaisterveydestä ja -hyvinvoinnista. Jos on vaivoja, esim. väsymystä, niitä voi yrittää korvata lisäravinteilla.

Julkaisija:  sofia7 [ 2013-10-22 20:53:48 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Minä kyllä lankean välillä herkkuihin, mutta säännöllisesti huomaan, etteivät ne herkkuja olleet ensinkään. Minä vain luulin niin. Sitten kun olen maistanut jotain, mistä ennen kovasti tykkäsin ja nyt huomaan, ettei se niin kummoista olekaan, voin tulevaisuudessa ihan helposti jättää ko. herkun syömättä, kun se kohdalle sattuu. Vain leivän kanssa minun on oltava tarkkana, kun olen ollut leipäaddikti. Viljaa olen kuitenkin ajatellut pitää jonkin verran ruokalistallani kaurapuurona joskus, riisinä harvemmin ja näkkärinä emmentalin kanssa silloin tällöin, kun leipää kaipaan.
Nyt illalla söin vähän turkkilaista jugurttia juoksevan hunajan ja hasselpähkinärouheen kanssa. Muuten on päivä mennyt lähinnä munakkaiden voimin.
Aamulla söin puolikkaan banaanin, manteleita ja juustoa kermakahvin kanssa. Kolmen tunnin jälkeen tuli huono olo. Sydän hakkasi ja alkoi viluttaa. Nälkä ei ollut yhtään. Söin ensiavuksi omenan, kun ajattelin, että verensokeri oli laskenut liikaa. Olo koheni, kun sain tankattua vähän lisää ruokaa. Olisin silti mieluiten odottanut nälän tunnetta ennen syömiseen ryhtymistä. Haluaisin olla viisi-kuusikin tuntia syömättä. Ottaa päähän, kun en voi.

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-23 05:26:54 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Vilutus, >
* mitkäs ne kilppariarvot sulla olikaan


Sydämen hakkaus >
* faktatietoa kahvista:

http://raakaruoka.wordpress.com/2011/01 ... -kahvista/

http://uusielamani.wordpress.com/2013/0 ... on-haitat/

http://m.wisegeek.org/what-are-the-nega ... ffeine.htm


Vihreän luomuteen hyödyt (teetä ei lisätä kiehuvaan vaan kuumaan veteen) >

http://www.thirdage.com/cholesterol/25- ... -green-tea

http://authoritynutrition.com/top-10-ev ... green-tea/


Hunaja >

Funktionaalinen ravitsemusneuvoja ei suositellut sen käyttöä. Sanoi että se on täyttä sokeria. Kehotti heittämään sekaan muutaman luomurusinan jos makeutta kaipaa. Niitä olen käyttänytkin. Niitä on esim k-kaupan luomuhyllyssä. Mutta olen miettinyt onko rusinoiden käytön tarve kuitenkin merkki vielä sokeririippuvuudesta. Eikö jogurtti ole "hyvää" jos se ei maistu makealle? Siinäpä pohtimista.
Have a nice day! :)

Julkaisija:  NiilinKaimaani [ 2013-10-23 07:25:34 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

Hedelmät tekevät nopeasti uuden nälän ja jopa heikotuksen, koska ne nostavat verensokeria, mikä panee elimistön tuottamaan insuliinia, että saadaan se sokeri maalammalle tasolle - ja pim! Silloin tulee kurniva nälkä tai heikotus. Juuri siksi karppaajat yleensä radikaalisti vähentävät hedelmien syöntiä. Rasvainen ruoka taas pitää pitkään kylläisenä, eikä rasvaisen aterian jälkeen viluta. Oletkos lukenut aiheesta kirjoja? Tieto on valtaa. "Ruokavallankumous" on hyvä perusteos. Tsemppiä jatkoon! :)

Julkaisija:  Adagio [ 2013-10-23 07:48:40 ]
Viestin otsikko:  Re: Nyt saa syödä!

p.s. Sofia, olisiko parempi aamiainen
. Mantelit
. Juusto
. 1-2 rkl oliiviöljyä
. Vihreä luomutee?

- mutta entä ne hiilihydraatit
- niitä on manteleissa ja juustossa.

Ja jos jogurttiin kaipaa makua, voisiko hunajan tilalle vaihtaa kanelin, kardemumman tai neilikan? Tai tipan karvasmanteliesanssia?

Ei muuta kuin ihmiskokeita tekemään. :D

Sivu 1/16 Kaikki ajat ovat UTC+02:00
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Limited
https://www.phpbb.com/