karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-04-19 01:48:02

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 314 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 111 12 13 14 15 16 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-19 00:17:59 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Tuohon edelliseen vielä lisään, että mielihyväsyöminen vei minulta tehokkaasti kyvyn tuntea ja tunnistaa oikea nälkä. Kun vähän väliä hain kiksejä ruuasta, minulla ei ollut juuri koskaan varsinaisesti nälkä. Pieni hiuka tai epämääräinen tarve syödä oli oikeastaan se vallitseva tila. Kylläisyys merkitsi minulle sitä, että vatsa oli aivan täysi. Karpatessa olen vähitellen päässyt tutustumaan siihen, miltä oikea tai normaali nälkä tuntuu. Ruuasta saamani mielihyvä on nyt ennen kaikkea kylläisyysmielihyvää, jonka koen, kun tyydytän nälkäni oikealla ja kunnollisella ruualla. Sitten voinkin olla useita tunteja syömättä ilman suuria vaikeuksia. Ja kun nälkä sitten taas palaa, tiedän, mikä sen jälleen parhaiten tyydyttää ja pitää loitolla kohtuullisen pitkän ajan. Olen oikeastaan vasta ihan viime aikoina saanut kokonaisvaltaisen näkemyksen suhteestani ruokaan ja uskallan nimittää sitä siksi, mikä se onkin eli syömishäiriöksi.
Minun on oltava tosi varovainen erityisesti leivän ja sokerin kanssa, sillä koukkuun jääminen on aika helppoa. Karppaamalla syöminen pysyy hallinnassa. En halua enää vapautta syödä itseäni sairaaksi ja hautaan.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-25 22:05:54 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
On ollut kiva huomata, että nälkätuntemukset ovat vähentyneet. Samoin makuaisti on jotenkin herkistynyt. Olen nyt ollut ilman kahvia viikkoja siten, että viikonloppuisin olen juonut kahvia, jos mieli on erityisesti tehnyt. Kofeiinitonta join myös muutamaan otteeseen. Nyt ei erityisemmin tee mielikään kahvia. Teetä juon pari kertaa päivässä, joten päänsärkyä ei ole tullut. En tiedä, vaikuttaako kahvi nälkätuntemuksiin. Jotenkin vain tunnen voivani paremmin ilman sitä.
Ruokani tuntuu muuttuvan koko ajan yksinkertaisemmaksi. En nykyään kaipaa vahvoja mausteita tai maustesekoituksia. Syödessä on tavallisesti sen verran nälkä, että ruoka maistuu hyvältä, vaikka siinä on vain voita tai hyvää öljyä ja tietenkin suolaa. Tämä on jotenkin niin uutta minulle, että piti se ihan tänne kirjoittaa. Yrttimausteista kyllä tykkään sekä chilistä ja muutamista muistakin, mutta en entisenkaltaisina sekoituksina. Niinpä ostamani vahva intialainen maustesekoitus on jäänyt käyttämättä. Liittyneekö tämäkin muutos karppaukseen, en tiedä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-25 22:56:56 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1204
sofia7 kirjoitti:
Illalla noin desi turkkilaista jugurttia, johon sekoittelin vajaan lusikallisen soseutettuja puolukoita ja karpaloita ja saman verran pellavarouhetta. Sekaan kermaa ja vielä teelusikallinen mantelijauhoa. Sokeria en tarvinnut tämän iltapuuron nauttimiseen.

sofia7 kirjoitti:
Sen seurana nautin reilun desin turkkilaista jugurttia, jota minulla on aina kaapissa, koska se säilyy pitkät ajat syömäkelpoisena.

Kunpa minäkin pystyisin syömään desilitran ruoka-annoksia... Mutta kun tulen sellaisista vain vihaiseksi! :D Ja turkkilaista jugurttia en pidä enää koskaan jääkaapissani, koska rakastan sitä niin paljon, että kerralla saattaa mennä koko puolen litran pönikkä. :oops:

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-26 10:18:18 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47636
Paikkakunta: HomeSweetHome
Pitkälle olet päässyt!

Meillä on mausteiden kanssa käynyt hiljalleen samoin. Onhan noita vielä hyllyllä, mutta harvoin pitää enää ruokaa tuunata jollain erikoisemmalla. Suola, mustapippuri ja sipulit riittävät melkein aina :)

(Ja vanhalle karpulle tekisi mieli sanoa, että paljon on pielessä, jos hyvänmakuista ja kunnollista ruokaa ei voi syödä siksi että se maistuu liian hyvältä. Pahasti pielessä.)

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-29 10:38:27 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiva kuulla samansuuntaisista kokemuksista, els. Ja tsempit aina piristää, kiitos!
Minulla kun tuo turkkilainen ei kuulu niihin ykkösherkkuihin, niin siksi riittää pienet annokset. Välillä olen ollut syömättä jugurttia kokonaan. Se ei vain yksinkertaisesti maistu.
Aloin lukea Sten Sture Skaldemanin kirjaa Ät dig ner i vikt. Ostin sen joskus syksyllä kirpparilta, mutta tyydyin silloin vain selaamaan. Nyt, kun olen päässyt syömishäiriöni juurille, tuntuu, että voisin olla valmis noudattamaan kirjan neuvoja ja lähtemään ihan tosissani pudottamaan painoa. Laihtuminen ei loppujen lopuksi ole minulla ollut ykköstavoite, vaikka järki sanoo, että se olisi hyvinkin tarpeellista. Verensokeri on toistaiseksi pysynyt siedettävällä tasolla ja olen tuntenut itseni terveeksi. Verenpainetta tai muita vaivoja ei ole. Toki paino on tippunut vajaat kymmenen kiloa, mutta silti alkaa satasella. Enkä ole mikään pitkä ihminen. Joten nyt saattaisi olla oikea hetki satsata laihduttamiseen.
Tykkään Skaldemanin kirjasta, vaikkei se mikään uutuus olekaan. Kun kirjoittaja on itse ollut vaikeasti ylipainoinen, hän käsittelee aihetta hieman eri tavalla kuin normaalipainoiset lääkärit, joiden ei ole itse koskaan tarvinnut laihduttaa kuuttakymmentä kiloa.
Tietysti täällä foorumilla on ollut paljon tietoa. Kaikkea en ole ollut valmis omaksumaan. Oma syömishäiriöni on vaikuttanut liikaa kykyyni käsitellä ja omaksua uutta niin, että siitä olisi todella tullut "uusi normaali". Ehkä nyt 115-kiloisena on tullut aika tarttua paino-ongelmaan.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-29 14:32:02 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Rupesi naurattamaan tuo, mitä kirjoitin verenpaineesta. Ilman verenpainetta olisin jo kuollut. Piti sanoa, ettei minulla ole verenpainetautia.
Luin lisää Skaldemania ja olen nyt melko varma siitä, etten sittenkään ole syönyt tarpeeksi rasvaa. Olen kyllä luullut syöväni runsasrasvaisesti. Mutta kun en ole mitannut tai punninnut mitään, ovat määrät todennäköisesti jääneet liian pieniksi. Lusikallinen voita voi näinä rasvakammon aikoina näyttää yllättävän paljolta. Ja minullahan on vielä Painonvartijoiden laihdutustausta. Tähän rasva-asiaan aion jatkossa kiinnittää huomiota. Oppimista näyttää riittävän edelleen.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-29 15:45:41 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 4153
Paikkakunta: Raw by nature
Lusikallinen voita :)


Liitteet:
lusikallinen voita.png
lusikallinen voita.png [ 472.08 KiB | Katsottu 10807 kertaa ]

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.
Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-29 20:10:25 
Poissa
Metsästäjä-keräilijä
Metsästäjä-keräilijä
Avatar

Liittynyt: 2017-11-15 02:25:45
Viestit: 4701
Paikkakunta: Metsässä korpikuusen kannon alla
Just näin. Mulla on aamukahvissa n 25gr per muki.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-30 03:40:42 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-05 17:08:09
Viestit: 17931
Lusikallinen :lol: :lol:

_________________
Paluu Luontoon! Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-30 17:19:27 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47636
Paikkakunta: HomeSweetHome
sofia7 kirjoitti:
Luin lisää Skaldemania ja olen nyt melko varma siitä, etten sittenkään ole syönyt tarpeeksi rasvaa. Olen kyllä luullut syöväni runsasrasvaisesti. Mutta kun en ole mitannut tai punninnut mitään, ovat määrät todennäköisesti jääneet liian pieniksi. Lusikallinen voita voi näinä rasvakammon aikoina näyttää yllättävän paljolta. Ja minullahan on vielä Painonvartijoiden laihdutustausta. Tähän rasva-asiaan aion jatkossa kiinnittää huomiota. Oppimista näyttää riittävän edelleen.

Älä huoli, noin se tuppaa menemään kaikilla. Kun itse aloin karppaamaan (ja se auttoi silloin heti ja moneen), luulin ensimmäiset seitsemän vuotta syöväni runsasrasvaisesti. Ja silti se oli kovin vähän verrattuna siihen mitä olen viimeiset 12 vuotta rasvaa käyttänyt.

Ihminen onneksi oppii, vaikka miten parhaiten vain omista tekemisistään :)

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-03-31 20:01:31 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kyllä huvitti tuo lusikallinen voita. Entisaikoina olisi kauhistuttanut. Kiitos, els, kommentista. En tunne nyt itseäni ihan niin tyhmäksi kuin tässä Skaldemania lukiessa olen tuntenut.
Nyt on rasvaa lisätty ruokavalioon eri muodoissa. Vaikutus kylläisyyteen on ihan tuntuva. En olisi uskonut.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-07 10:31:47 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Samalla kun olen lisäillyt rasvaa ruokiini, olen vähentänyt hedelmien syöntiä ja hiilareita muutenkin puolittamalla peruna -ja riisiannoksiani. Muuten syön kyllä kasviksia kuten ennenkin. Kotimainen vilja on jäänyt äärimmäisen vähiin ehkä noin kertaan viikossa tai parissa ja silloin olen syönyt pienen annoksen kaurapuuroa tai palasen näkkileipää, vaikka välttämättä en niitäkään.
Yritän syödä niin, ettei syntyisi himoa makeisiin juttuihin. Jos mieliteko on oikein kova, pidän himoa aisoissa sallimalla itselleni pienen määrän jotain mieleistäni herkkua sunnuntaina. Tämä on auttanut minua pitäytymään terveellisissä ruuissa ja välttämään suuria repsahduksia. Useamman päivän hiilariputkesta on vaikea päästä irti ja tällaisena syömishäiriöisenä yritän keksiä, miten voisin tuollaiset putket parhaiten välttää.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-10 16:21:44 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Olen tykännyt Skaldemanin kirjasta tosi paljon. Siinä on itselleni uusia näkökulmia laihdutukseen. Luku Bara för kvinnor oli aika valaiseva.
Olen aina pitänyt vihannesten syöntiä aivan erityisen terveellisenä ja iloinnut siitä, että lihan ja rasvan avulla olen pystynyt syömään niitä enemmän. Salaattikin maistuu erityisen hyvältä aamiaispekonin rasvan kanssa. Nyt olen kuitenkin ruvennut vähentämään kasvisten syöntiä siten, että syön vain niitä vihanneksia, joista oikeasti tykkään. Aiemmin yritin lähes väkisin rasvan avulla saada alas minulle huonosti maistuvia kasviksia. Nyt koen uutta vapautta ja iloa vihannesten syömisessä.
Onhan kasviksista ollut se hyöty, että ne ovat täyttäneet mukavasti vatsaa. Mutta liha ja entistä suurempi rasvamäärä antavat paremman kylläisyyden.
Joskus oikeasti riittäisivät pelkät yrtitkin makua ja väriä antamaan.
Nyt en tunne omantunnontuskia, jos" puoli kiloa päivässä" ei toteudu.
Syön säännöllisesti neljä kertaa päivässä suunnilleen samoihin aikoihin. Nälkä on kohtuullista, samoin annokset. Yritän olla pelkäämättä rasvaa.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-16 06:23:41 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Rasvan lisääminen on tuntunut erittäin hyvältä. Vatsa voi paremmin kuin koskaan. Mielitekoja entisiin herkkuihin on tosi vähän. Eilen olin pitkästä aikaa kävelylenkillä ja hyvin jaksoin. Olin siitäkin tosi iloinen.
Olisinkohan vihdoin löytänyt minulle toimivan systeemin, mietin. Olen kuitenkin tähän asti ollut niin ruokariippuvainen, että kaikki yritykset vapautua ovat jääneet jotenkin puolitiehen ja vajaiksi. Jos pääsinkin irti sokerista sellaisenaan, tilalle tulivat leipä ja hedelmät. Lopulta jätin kotimaiset viljat lähes kokonaan pois. Silti tuntui, että minulla oli aivan liian usein nälkä. En tajunnut, että nälkään pitää syödä. Tai teoriassa kyllä tiesin, mutta silti kaloripelko häiritsi syömisten suunnittelua. Mieliteot olivat toisinaan hyvin häiritseviä.
Nyt, kun olen lukenut Skaldemania, olen rohkaistunut syömään enemmän ja nimenomaan enemmän rasvaa. Tuntuu, että juuri tästä tyylistä elimistöni tykkää aivan erityisesti.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-24 12:23:52 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Viime aikoina on ollut kiusauksia syödä ns. herkkuja. Johtuu varmaan siitä, että pääsiäisen aikaan olimme reissussa ja notkuvien ruokapöytien äärellä. Oli vaikea vastustaa houkutusta saada jälleen kokea vanha tuttu makuelämys pashalautasen äärellä. Onneksi pari lusikallista yleensä riittää nykyisellä dieetillä. Rajoitun sellaiseen, mikä on ollut lempiherkkuani ja jätän muun syömättä, vaikka sortteja on monenlaisia silloin, kun suku on koolla. Kaikki rakastavat syömistä!
Vähitellen kaipuu hiilihydraatteihin vaimenee. Sen tiedän kokemuksesta. Pekoniaamiainen maistui taas tosi hyvältä. Sikanautaa, lohta ja broileria on ollut kotoisassa ruokapöydässä. Kahviinkin saan kaataa taas kermaa. Sallin nykyään itselleni yhden kupillisen kahvia päivässä ja sen kanssa muutaman mantelin tai yhden palan Lindtin 90% suklaata. Skaldemanin kirjaa luen jo kolmatta kertaa. Yritän todella ohjelmoida itseni täysiveriseksi karppaajaksi. Tämä ruokavalio antaa parhaimman voinnin ja sitä arvostan kaikkein eniten.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-27 07:02:42 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Tämä uusi, rasvaisempi tapa syödä, tuntuu koko ajan paremmalta. Minulla on paljon vähemmän nälkätuntemuksia kuin aikaisemmin. Vatsavaivoja ei ole enää ollenkaan. En voi kuin ihmetellä. Ihonkin kunto on parantunut, mitä en osannut edes odottaa, kun mitään erityisen suuria ongelmia ei ole ollutkaan. Selkeät ruoka-ajat ovat helpottaneet elämää.
Eilen selvisin iltamenosta eväillä eli oliiveilla ja juustolla sekä kahvipöydästä löytyneillä meetvursti - ja kurkkusiivuilla. Makea piirakka ei houkuttanut yhtään. Tällaiselle ruoka-addiktille tuo havainto oli ilouutinen.
Nytkään ei ole minkäänlaista tarvetta ns. viikonloppuherkutteluun. Kun vain maltan syödä tarpeeksi rasvaa, voin vähentää hiilihydraatteja, jotka tuovat noita ikäviä nälkäpiikkejä. Ja sivuvaikutuksia aikaisempaan malliin ei ole ollut. Korkeintaan vähän suurempaa väsymystä välillä ja toisinaan hiukan raskaamman tuntuinen sydämen syke. Mutta nämä eivät ole olleet häiritseviä.
Luulen, että keho alkaa vähitellen oppia uutta systeemiä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-27 10:00:00 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2009-07-14 12:42:55
Viestit: 5408
Paikkakunta: Sisäinen savanni
Tervehdys!
Olen tosi iloinen kaikesta, mitä kirjoitat. Olet hienosti löytänyt omaa tyyliäsi. Kun kärsivällisesti jatkat, niin paino putoaa kyllä. Ja hyvä, että sinulla on terveys tähtäimessä.
Löysit hyvän kirjan.

Olen itse saanut aikoinaan painoa alas karppaamalla 15 kiloa, 85 kg - 70 kg.
Pari vuotta ensin harjoittelin karppaamista, kunnes sain pääni "kuntoon", eli uskalsin syödä rasvaa ja VHHruokaa riittävästi.

Toivon kaikkea hyvää sinulle!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-27 11:14:12 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 8739
Paikkakunta: Torrevieja/Tuusula
Onnittelut sofia7 Kuva

Kun rasva muuttuu vihollisesta ystäväksi, alkaa pelittää.

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Huhtikuusta 2019 asteittain karnivoriksi Kuva
Kotona!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-04-29 13:00:57 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiitos rohkaisusta ja onnitteluista, Palm ja tuulimumma! Ilman teitä kanssakarppaajia en olisi tässä pisteessä. Tältä foorumilta olen hakenut paitsi tietoa, myös motivaatiota. Kannustus on monesti saanut yrittämään vielä kerran. Toisten onnistumiset ovat rohkaisseet, että jospa minäkin vielä..
Nyt on uusi suhtautuminen ruokaan tullut aika luonnolliseksi osaksi elämääni. Ylipainoa on paljon, mutta yritän pudottaa sitä maltillisesti. Hyvää kevättä teille ja kaikille, jotka sattuvat lukemaan tämän!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2019-05-04 09:07:20 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Eilen keitin elämäni ensimmäisen kerran possunsydämiä. Satuin näkemään niitä ruokakaupassa ja päätin kokeilla Skaldemanin kirjasta löytämääni reseptiä. Kirja oli GI-NOLL! Sain sen ja myös S:n keittokirjan kirjastosta menneellä viikolla. Nyt ovat uudet ruokaohjeet kokeilussa.
Possunsydämistä tuli oikein maukkaita. Maussa on ehkä aavistus maksan vivahdetta. Rakenne on tiivis, mutta ei lainkaan sitkeä. Keitinliemeen laitoin pippureita, laakrerinlehtiä ja suolaa sekä sipuleita. Parin tunnin keittoaika oli juuri sopiva. Tänään aion paistaa juustotäytteisiä lehtipihvejä. Kyytipojaksi paahdan uunissa parsaa.
Olen käyttänyt paljon tarjouslihoja. Viimeisen käyttöpäivän lihoissa on jo reilu alennus. Silti ne ovat yleensä ihan maukasta syötävää. Ylimääräiset pakastan. Näin saan ruokalaskua pienemmäksi.


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 314 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 111 12 13 14 15 16 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)