karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-28 10:35:09

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 314 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 19 10 11 12 1316 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-06-20 12:27:12 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Hyvä kysymys, Catharsis, ja muistutus siitä, että tässä iässä saa jo ajatella itseäänkin. Ainakin se on vanhempana helpompaa. Lapsetkin ovat jo isoja ja kohta viimeinenkin omillaan. Elämäntapojen muuttaminen vain on aika iso henkinen prosessi. Olen elänyt koko ikäni vahvan leivontakulttuurin keskellä, ts. lähisukulaiset tuntuvat rakastavan leipomista ja sitä arvostetaan. Itselläni oli pari hyllymetriä leivonta- ja keittokirjoja ja puolen metrin pino lehdistä ja muualta kerättyjä reseptejä. Koko ajattelumalli ruuasta on täytynyt muuttaa tai sanotaan, että se on vieläkin muutoksessa. Mutta tämä muutos tuntuu hyvältä ja oikealta. Syöminen on yksinkertaistunut ja ruuanlaitto helpottunut. Aikaa menee vähemmän ruuan kanssa askartelussa. En ylipäätään enää ajattele syömistä niin paljon kuin ennen. Se on ihanaa. Ja reseptikokoelmani on huimasti pienentynyt. Keittokirjojakin on enää vain muutama. Ruoka ei ole enää elämäni keskiössä samalla tavoin kuin ennen. Se on suuri muutos.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-06-20 16:28:19 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 4153
Paikkakunta: Raw by nature
Totta, kynnys muutokselle voi olla korkea. Siihin tarvitaan vahva motivaatio ja hyvä syy. Olet sen löytämässä, hienoa.

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-06-21 10:40:30 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiitos, Catharsis, tsempistä! Nyt sitä tarvitaankin, kun lähden viettämään juhannusta suvun pariin. Aion valmistautua hyvin etukäteen niin henkisesti kuin oikeilla eväilläkin. Voita on otettava mukaan, sillä sitä ei kyläpaikasta löydy ja siihen olen aivan koukussa. Aamun aloitus kun on elsin voimakahvi.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-06-21 11:07:43 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 4153
Paikkakunta: Raw by nature
Kunnon makkara ja possunniskaa...

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-06-26 23:09:35 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Juhannus meni yllättävän hyvin ja olen oikein tyytyväinen. Paljon hyvää grilliruokaa ja vain aivan vähän ei niin karppia syötävää. Munista pidin hiukan taukoa ja se teki sapelle oikein hyvää. Alkoi jo olla hieman kipuja. Minulle nimittäin tulee sappivaivoja kananmunista, jos syön niitä paljon. Aamiaiseksi paistelen taas pekonia. Nälättömyys on ihanaa!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-03 20:38:51 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Nyt on kulunut kolme kuukautta siitä, kun päätin ruveta taas uudelleen tarkistelemaan syömisiäni eli ottamaan karpimmin. Kaiken kaikkiaan on mennyt yllättävän hyvin. Olen melko hyvin pysytellyt poissa leipä- ja sokeriosastolta ja se on tuntunut vatsan hyvinvoinnissa. Turvotusta ja kipua on ollut todella vähän verrattuna entiseen. Nälkäkään ei ole jatkuvaa ja mieliteot ihan kohtuullisia tai normaaleja. Alkuvaiheessa yritin todella tiukkaa karppausta ja toivoin pitkiä ateriavälejä. Parhaaksi on osoittautunut vähän maltillisempi linja eli neljä ateriaa päivässä. Olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen siihen, että ruoka ei pyöri koko ajan mielessä eikä syömiseen liittyviä himojakaan ole. Tiedän kyllä, että jos rupeaisin syömään entiseen tapaan leipää ja kaikkea muutakin, himot varmasti palaisivat. Siksi en voi ajatella, että otanpa tuosta pari keksiä tai vaikka pienen suklaalevyn, kun ne nyt ovat tuossa, ei se varmasti haittaa. Kyllä silloin olisin vaaravyöhykkeellä. Eri asia on päättää, että nyt tässä tietyssä tilanteessa valitsen syödä tämän tietyn annoksen jotain hiilaripitoisempaa, mutta että se on sitten siinä. Eli suunnitelmallisuus on nyt aika tärkeässä osassa. On hieno tunne hallita omaa syömistään, kun vuosikaudet syöminen on hallinnut minua.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-07 14:39:58 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Aamiaisekseni on nyt vakiintunut paistettu pekoni, tomaattiviipaleet ja salaatinlehdet sekä raakamaitojuusto ja silloin tällöin myös muna. Kermakahvia juon joskus kera oikein tumman suklaapalan. Tällä jaksaa pitkään ja olo on hyvä. Ruususuolaa otan lisäsuolana, sillä se on hyvänmakuista. Olen kovasti tyytyväinen aamiaiseeni nykyään, sillä kun ennen söin vain leipää, se ei lainkaan pitänyt nälkää. Iltapala ei ole samalla tavalla selkeä tai vakiintunut joksikin tietyksi suosikiksi. Sitä pitää vielä hiukan miettiä ja kehitellä. Perunan on nyt vähän syrjäyttämässä bataatti. Olen huomannut, että se tuo paremman kylläisyyden. Ja se maistuu tosi hyvältä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-07 21:11:27 
Poissa
intiaanikarppi
intiaanikarppi
Avatar

Liittynyt: 2005-04-19 09:37:37
Viestit: 21515
Paikkakunta: Keski-Suomi
Kirjoitit: On hieno tunne hallita omaa syömistään, kun vuosikaudet syöminen on hallinnut minua.

Tuo hieno havaita, silloin on jo pitkä matka kuljettu oikeaa tietä. Hyvää jatkoa edelleen. :D

_________________
Elän hetkessä, suurella intohimolla!
Joskus kaiken loppu voi olla uusi alku!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-17 09:35:09 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiitos, lillamaria! Olet hyvä esimerkki sitkeydestä. Ja sinähän harrastat myös liikuntaa, joka itselläni on jäänyt aika vähiin. Yritän tässä asiassa tehdä parannusta. No, reissussa kului taas muutama päivä ja välillä oli haasteita syömisen kanssa. Ei oikeastaan muuten, mutta helle ja pakastin täynnä jäätelöä loivat kiusauksen, jota en täysin voinut välttää. Kotona on helpompaa huolehtia oikeanlaisista syömisistä eikä kiusauksia syödä huonosti juurikaan tule. Voi täyttää kaapin vihanneksilla ja muulla hyvällä, josta on sitten helppo tehdä hyviä valintoja. Olen nyt saanut karppauksella vatsan hyvään kuntoon, kivut ja turvotukset minimiin ja olo on muutenkin ollut hyvä. Mutta laihtunut en ole grammaakaan. Nyt olen sitten tarttumassa tähän puoleen hyvinvoinnissa, sillä sekin on tärkeä. Luulen, että syön liian isoja annoksia ja siksi painoni ei putoa. Rupeankin nyt pienentämään annoskokoja. Erityisesti lihaa olen syönyt suuret määrät ja varmaankin yli sen, mitä oikeasti tarvitsen. Dieetin viilaaminen siis jatkuu. Tällä hetkellä muuten olen tykästynyt oliiveihin. Ne ovat ihania näin helteellä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-17 10:03:37 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-05 17:08:09
Viestit: 17931
Hyvä hyvä! En tiedä kauanko olet tätä vhh harrastanut, mutta alussa ei kauheesti kannattaisi lähteä viilaamaan. Antaa elimistön rauhassa tottua. Se viilaamisen tie on ihan loputon. Ja kaikki ei vaan vhh'lla laihdu.
Mutta zemppiä arkeen! :D

_________________
Paluu Luontoon! Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-20 13:51:32 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiitos, Weera, kommentista! Jäin miettimään omaa karppitietäni nimenomaan tästä muutosnäkökulmasta. Uskon, että lähdin vhh:n alkuvaiheessa liian pian kaikenlaisiin kokeiluihin. Olin kärsimätön ja halusin parempia tuloksia. Kokeilin pätkäpaastoa ja kun se ei toiminut kohdallani, lannistuin ja menetin vähin erin otteen koko karppaamisesta. No, syitä oli varmaan muitakin, mutta yksi tärkeä varmasti tuo epäonnistunut viilausyritys. Luulen, että kärsimättömyys on monen karppaajan ongelma varsinkin, jos pitää vhh:tä vain jonkinlaisena laihdutuskuurina. Parempi olisi asennoitua heti alkuun niin, että nyt muuttuu koko elämäntyyli. Koska siten uskoakseni vain voi onnistua saavuttamaan tavoitteet eli terveyden, laihtumisen jne. Pyrinkin nyt tekemään muutokset sillä periaatteella, että voin elää niiden kanssa loppuelämäni. Siitä seuraa sitten se, että ne muutokset täytyy pitää riittävän pieninä. Tämän kun pitää mielessä, on varmasti hyvät mahdollisuudet onnistua. Itselläni on kyllä takana hyvin kivinen tie irti erittäin vahvasta sokeririippuvuudesta. Siinä kaikki nopeat ja isot muutosyritykset ovat olleet tuhoon tuomittuja. Parasta on ollut edetä pienin askelin.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-23 14:23:05 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Olen nyt aloitellut ruoka-annosteni pienentämistä. Lähinnä kyse on siis proteiinista, jota luullakseni tulee nykyisellään liikaa. Ehkä nyt alkuvaiheessa täytyy hiukan laskeakin, jotta määristä saa oikean käsityksen. Luin jostain, että liika proteiini saattaa estää painonpudotusta. Minulla liha-annokset ovat olleet suuria aina, sillä tykkään lihasta tosi paljon ja se on mainio raaka-aine herkullisiin ruokiin. Olen siis syönyt lihaa ja muuta proteiinipitoista melko surutta. Nyt täytyy hieman rajoittaa. Eilen rupesi myös sappi vihoittelemaan eikä se ole vieläkään täysin asettunut. Söin paljon salaattia, jossa oli mm. kurkkua ja paprikaa. Lisäksi söin grillimakkaraa ja käristin pannulla monta pekonisiivua. Taidan pitää vähän taukoa nyt pekonista niin hyvää kuin se onkin. Onneksi karppiruuissa on paljon valinnanvaraa.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-24 09:22:13 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 4153
Paikkakunta: Raw by nature
Ookkona varma ettei se paprika ja paljon salaattia ole syyllinen?

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-26 16:43:07 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Catharsis, paprika tosiaan saattoi olla syyllinen vaivoihin tai sitten jokin vatsapöpö, koska tuntemukset olivat hiukan erilaisia kuin ne, mitä saan paljoista kananmunista (siis selkeät sappikivut). Nyt voin paremmin. Pääsin myös tänään pitkästä aikaa punnitsemaan itseni ja paino oli laskenut, hurraa! Olen pienentänyt ruoka-annoksia ja vähentänyt varsinkin lihansyöntiä. Se on tuntunut oikealta ratkaisulta. Energiaahan kuitenkin tulee rasvasta, joten nälkää ei tarvitse nähdä. Vadelmia olen syönyt jälkiruuaksi ja myös kylmää vesimelonia. Tykkään helteestä, vaikka se viekin voimia. Lämpö ja aurinko ovat kuitenkin aika harvinaisia Suomen säässä paitsi hetkellisesti.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-07-31 14:06:09 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Huomasin äskettäin ilokseni, että leivänhimoni on kadonnut. Leipä oli minulle todellinen ongelma, kun aloitin uudelleen vhh:n, tai oikeammin himo leipää kohtaan. Söin sitä joskus suuret määrät. Nyt syön leipää todella harvoin eikä mitään erityistä kaipausta viljavalmisteita kohtaan ole muutenkaan. Riisiä syön jonkin verran edelleen, samoin perunaa, mutta vain hyvin vähän. Usein ateriana ovat vain kasvikset ja liha tai kala tai sitten juusto/munat. Olen vaihtanut jugurtin tilalle piimän, jota lantraan maitotilkalla. Hyvä juoma näin helteellä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-08-02 13:39:03 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Vointi on ollut tänään todella hyvä ja pitkästä aikaa hiukan energisempikin. Edelleen olen syönyt vähemmän kuin aloittaessani karppausta, ja pärjännyt pienemmällä ruokamäärällä ihan hyvin. Kahvin poisjättämistä olen kovasti harkinnut. Jostain luin, ettei kofeiini ehkä ole hyväksi diabeetikolle. En tosin juokaan kahvia enää ihan päivittäin, vaan oikeastaan vain silloin, kun sitä tekee kovasti mieli. Omatekoista "vichyä" teen hiilihapollisesta lähdevedestä tai sitten tuunaan tavallisen vichyn lisäsuolalla ja kraanavedellä mieleisekseni janojuomaksi. Puutarhamarjoja syön joka päivä. Vihanneksia kuluu paljon enemmän kuin ennen. Nyt myös pitäydyn kasviksissa, joiden mausta oikeasti tykkään. Näin niitä tulee varmasti syödyksikin. Kesä on näyttänyt parhaat puolensa ja loma tehnyt hyvää. Pikkuhiljaa dieetti alkaa olla rutiinia eikä tarvitse niin paljon suunnittelua. Huomaan yksinkertaistaneeni syömistäni aika tavalla. Napostelu on jäänyt ja ruoka-ajat nousseet arvoonsa. Säännöllisyys ainakin minulla helpottaa nälänhallintaa.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-08-02 13:41:56 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-05 17:08:09
Viestit: 17931
Jes! :smt023

_________________
Paluu Luontoon! Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-08-02 15:35:33 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-01-29 23:23:25
Viestit: 8758
Täältä :smt023 myös.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-08-11 08:33:41 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiitos tsempistä! Kesän viimeiset pitemmät reissut on tehty ja olen jälleen omissa ruuissani. Se helpottaa elämää tosi paljon. Voin suunnitella ruokalistan ja pitää kiinni ruoka-ajoista ihan eri tavalla kuin poissa ollessa. Aamulla nautin taas pitkästä aikaa pekonista ja vihanneksista. Erityisesti vihanneksia aina kaipaan kyläpaikoissa ja muualla. Jostain syystä niitä on tarjoilupöydissä aina aika niukasti. Paistan pekonin yleensä vielä voissa ja niin saan rasvasta pienen kostukkeen salaatinlehdille ja muulle, mitä lautaselta löytyy. Kylläisyys tällaisen aamiaisen jälkeen on ihan omaa luokkaansa.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2018-08-15 17:21:24 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Tänään aamiainen ja lounas antoivat todella hyvän olon. Söin pekonia ja vihanneksia aamiaiseksi ja perunoita tilliä ja voita sekä lihamureketta lounaaksi. Molemmilla aterioilla oli hapankaalia ja kermakahvia. Vatsa on rauhoittunut eilisen mustikkapiirakan jäljiltä. Tosin järsin piirakasta mustikkakohdat ja pullan jätin suurimmalta osaltaan syömättä. Olen lepsuillut dieetin kanssa, huomaan. Nyt on oltava tarkempi. Varsinkin, kun mitään pakottavaa tarvetta syödä huonoja hiilareita ei ole. Himoja ei todellakaan ole eikä tarvetta edes lohtusyömiseen. Viitsimisen puute eri tilanteissa tekee välillä sen, etten etsi vaihtoehtoja. Puutarhamarjoja olen tänään syönyt pienen määrän myös. Pienemmän kirsikkapuun marjat eivät olleetkaan yhtä happamia kuin isomman. Herukkavuosi on hyvä ja samoin luumuja on tulossa paljon. Leivon vielä mantelileipiä iltateelle. Iltauinti on ollut se tämän kesän juttu. Vielä tarkenee ja jos menee lopuksi saunaan, tulee aivan autuaallinen olo.


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 314 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 19 10 11 12 1316 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)