Greda Carpo kirjoitti:
Luin tuolta jostain toisaalta, en muista mistä, että olisit 70 ja ½- vuotias? Minä juuri tammikuun alussa täytin 70, siksi kiinnostaa tajusinko oikein. Ja ihmettelen mistä sulla riittää virtaa jokapäiväiseen liikuntaan. En ymmärrä niistä mitään, kai jotain joogaa? Ja sisupussi olet myös, kun jaksat pitää oman suuntasi ruokavaliossa. Tulokset sen kertoo, et turhaan!
Ja jeiii, farkut menee ja on jo löysät!
Metabolinen ikäni on 66. Oikea ikäni on 51, eli vielä on petrattavaa. Minulla oli motivaatiofarkut tässä, mutta ne kuluivat puhki, joten piti ottaa nämä motivoimattomat farkut takaisin käyttöön. Oikeastihan voin vetäistä ne kainaloihin saakka.
Sepä se, kun on tuo huono metabolinen ikä eli kaikki asiat nahan sisällä ovat vinksin vonksin, siis kehonkoostumusmittauksen mukaan. Rasvaa on toki lähtenyt, mutta lihasta vielä enemmän. Yritän muuttaa tätä, epätoivoisesti.
Asiat, mitä oikeasti haluan elämässäni tehdä, liittyvät kaikki luonnossa kulkemiseen ja haluan jaksaa, silloin, kun aurinko on korkealla tänä vuonna. Ei ole ihmekään, etten jaksa, jos metabolinen ikäni on 66.
Minä voisin kopioida Teron puheita enemmänkin, kuten vaikkapa dopamiinista ja serotoniinista hän sanoi näin:
Lainaa:
Jos ne ihmiset, jotka hakevat koko ajan dopamiinia, elikkä lyhyitä helppoja juttuja, en lähde lenkille, koska Netflix, en syö salaattia, koska kebab, en tee tätä, koska tämä, nehän hakee jotain, mä en lähde aamulla lenkille, minä panen herätyskelloon lisäaikaa. Ne hakee sen pienen dopamiiniannoksen, samaa, minkä tekee meistä esimerkiksi suklaariippuvaisia.
Pieni dopamiiniannos, joka pitkällä juoksulla saa meidän mielihyväkeskuksen lakkaamaan toimimasta normaalisti. Me lakataan luottamasta itseemme, me lakataan motivoitumasta asioihin, kaikki muuttuu vähän harmaammaksi, vähän mauttomammaksi, ja vaikka tapahtuisi jotain kivaa, niin se ei enää riitä nostamaan sitä onnellisuustasoa enää ylös.
Tällöin teidän perustaso onnellisuudessa, eli niiden muiden onnellisuushormonien tuotanto tulee häiriintymään. Pahimmassa tapauksessa te rupeatte vielä stressaamaan asioista ja te rupeatte paikkaamaan sitä stressiä asioilla, mitkä tuovat mielihyvää, jolloin te nostatte teidän stressihormonin tasoa ja yritätte paikata sitä dopamiitasoillanilla.
Lopputulos on se, että vaikka se alussa tuntuu kivalta, niin lopulta kaikki tuntuu pahalta ja täältä ei pääse enää hirveen helpolla ylös.
Kannattaa rakentaa serotoniinia eli teette nyt jotain, mikä ehkä tuntuu vähän nurjalta, kun teidän mielihyväkeskus ei vielä toimi siinä, mutta kun te teette sen tarpeeksi monta kertaa ja rupeatte onnistumaan, niin teidän kokonaistaso, se, miltä teistä tuntuu, kun te heräätte aamulla, nousee paremmaksi ja vaikka sitten tapahtuisi joskus jotain pahaa, se ei ikinä notkahda ikinä sinne epäonnistumisen puolelle.
Tuota en voi sanoa paremmin. Ei tunnu hyvältä. Kun Tero kehotti tekemään vartin kävelylenkin, menin puistoon kävelemään, eikä se tuntunut hyvältä. Kymmenen kerran jälkeen se ei ole vieläkään täysin nautinnollista, parikymmentä kertaa, niin vaikka ei ole kivaa, niin on kuitenkin parempi, kuin jos olisi jäänyt kotiin.
Ei tämänpäiväinen bodyflowkaan ollut kiva, otin hittiä lattian kanssa, kun lihakset eivät enää kerta kaikkiaan kannattaneet, mutta kaikki se menee hartiapankkiin.
Yksi on se, että olin nuorena hiihtovalmennettava, niin olen tottunut treenaamaan. Minulle vaan pitää kertoa miten.
Rekisteröidy
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
2006: 80kg 
Mutta yksin retkisoutamassa ja rantautumassa voisi käydä vähän pahemminkin.
Mä en tuommoisesta tiiä omakohtaisesti mitään. On kyllä välillä selittämättömiä kipuja, muttei oo tarttenut kuin lepoa ja joskus särkylääkettä niihin. Omia selittämättömiä kipujani kutsun kiertävä syöpä, Scania Vabis nimellä. Siihen liittyy tarina. eli nimitye ei ole mun keksimä, vain omima. Melkoisen vaativaa hoitaa fibrokipuja joogalla, luulisin.
