karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-04-19 23:36:30

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 15 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Ketoosi ja rytmihäiriöt
ViestiLähetetty: 2017-02-23 09:39:53 
Olen reilu 30- v pco, joskin normaalipainoinen, urheileva nainen joka on noudattanut enemmän ja vähemmän vhh:ta vuosia, mutta on ensimmäistä kertaa nyt ketoosissa. Kaikki on muuten mainiosti, mutta rytmihäiriöitä on alkanut ilmaantua nyt toisen viikon alussa. Ketoosi on syventynyt keskivahvasta syvään. Tavoitteena painonpudotus 162/62 --> n.55 kg. Reilut kaksi kiloa on jo lähtenyt. Olen tehnyt kevennettyjä treenejä (juoksu, hiit) ja harventanut treenaamista. Syönyt hieman enemmän hh ennen ja jälk.treenin.Kilpirauhasessa olen epäillyt joskus häiriötä, kun painoa ei millään muulla ole tätä ennen vuosiin saanut alas vaikka liikun paljon. Olen ehkä kitukuureillut sen hajalle joskus? Korostan, että olo on ketoosissa nuita tykytyksiä ja rytmihäiriöitä lukuunottamatta mainio. Pitääkö olla huolissaan? Olen kyllä syönyt vihreitä. Lisänä menee omegat, magnesiumit, monivita, d. Nyt lisäsin vielä eilen kalsium ja ostin tänään vichyä, josko kuitenkin hypokalemiaa.Ainakin vielä muljahtelee edelleen tiuhaan. Mitä pitäisi tehdä?


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-23 10:20:05 
Poissa
***Assolekarppi
***Assolekarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-10-28 18:55:20
Viestit: 16408
Paikkakunta: Vaasa
Kurjaa tollanen muljahtelu.
Mulla katoaa yöunet ketoosissa.
Mutta mulla heräs eniten se mielikuva ja ajatus noista, että... kun treenaat ja ilmiselvästi sulla on lihastakin..
että, no, miks haluat tosta painosta vielä laihduttaa?
Mun korvaan kuulostaa täydelliselle toi sun paino.. oot terve etkä näytä anorektiselle noissa painoissa?

pakko lisätä, ei tosiaankaan oo tarkoitus arvostella sun painoa ja laihtumishalua.. ainoastaan herättää ajattelemaan, että miksi haluat laihtua.

_________________
Päikky: http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=11&t=72076


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-23 10:30:28 
Poissa
vaelluskarppi
vaelluskarppi

Liittynyt: 2006-03-18 07:35:32
Viestit: 56079
Paikkakunta: Kerava
Teikkua komppaan! Eka ajatus kun luki sun tekstiä että pyritkö johonkin sellaiseen painoon johon sun elimistö ei halua.

_________________
Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Eeva Kilpi

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Mauno Koivisto


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-23 10:39:54 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47640
Paikkakunta: HomeSweetHome
Koeta lisätä suolaa ja (niukka-Pufaista) rasvaa niin ettet ainakaan kituile.
Eikä kaikille sovi alle 20g hiilarit (varsinkaan ylenpalttisilla valkuaisilla),
mutta kiinteytyminen onnistuu monelle hyvin ihan vain ketoosin rajoilla.

50...100g hiilareilla olet varsinkin treenaavana vielä selkeästi karppina ja ketoosin tuntumassa,
edellyttäen että valkuaista on niukasti ja hyvää rasvaa runsaasti (ja joo, nuo ovat pakollisia lisiä siinä).

Ja korostan sanaparia "ei kaikille". Joillekin ketoosi melkein nollahiilareilla ja jopa hyvin runsailla valkuaisilla sopii, mutta kaikille ei. Rytmihäiriö viittaa siihen että teet jotain sinulle sopimattomasti, ja se voi hyvinkin olla kiinni makroista (tätä on näkynyt ennenkin)

(Btw, 20 BMI muskelimimmille on ihan liian vähän. Siis terveysmielessä...)

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-23 10:50:52 
els kirjoitti:
Koeta lisätä suolaa ja (niukka-Pufaista) rasvaa niin ettet ainakaan kituile.
Eikä kaikille sovi alle 20g hiilarit (varsinkaan ylenpalttisilla valkuaisilla),
mutta kiinteytyminen onnistuu monelle hyvin ihan vain ketoosin rajoilla.

50...100g hiilareilla olet varsinkin treenaavana vielä selkeästi karppina ja ketoosin tuntumassa,
edellyttäen että valkuaista on niukasti ja hyvää rasvaa runsaasti (ja joo, nuo ovat pakollisia lisiä siinä).

Ja korostan sanaparia "ei kaikille". Joillekin ketoosi melkein nollahiilareilla ja jopa hyvin runsailla valkuaisilla sopii, mutta kaikille ei. Rytmihäiriö viittaa siihen että teet jotain sinulle sopimattomasti, ja se voi hyvinkin olla kiinni makroista (tätä on näkynyt ennenkin)

(Btw, 20 BMI muskelimimmille on ihan liian vähän. Siis terveysmielessä...)


Näin. Toisille sopii, toisille ei. Suolan lisäys ei ainakaan mulla auttanut ollenkaan. Sensijaan 200 g hiilareita / pvä ja ongelmat katos samantien & paino putos.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-23 12:43:57 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 7160
Syväketoosi kirjoitti:
Lisänä menee omegat,


Paljonko syöt omegaa? Toisilla kalanmaksa öljyn tai kapseleiden liika nauttiminen saattaa aiheuttaa muljahteluja, itse lukeudun samaan sakkiin, jos syön kalaöljy kapselin ja lisäksi vähän kalanmaksaöljyä illalla alkaa muljahtelu. Yksi kalaöljy kapseli ei tee mitään..

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-23 13:53:52 
Kiva kun oli näin monta vastausta :) Ja olin ilahtunut ettei yksikään ollut: "lopeta heti koko touhu, saat sydänkohtauksen ja kuolet!" Tosiaan aloitin omegat samaan aikaan kuin rytmihäiriöt pahenivat. Voisikohan vika olla niinkin pienessä.

Prosentit on kohdillaan. Rasvaa olen syönyt varmaan vähän liiankin kanssa, olen ollut niin onnessani kun olen voinut vetää lohen ja oliiviöljy-kasvikset-salaatin päälle vielä vaikka puoli pakettia vuohenjuustoa kerralla ja silti aamulla herää aina vain kiinteämpi ja hoikempi minä.

Oikeastaan aloin nostaa hiilareita jo toissailtana kun kovempi rytmihäiriö säikäytti. Mätin casheweita ja tomaatteja ja papuja. Tuloksena seuraavana päivänä vain syvempi ketoosi :D Palkkariksi olen syönyt reilulla kädellä pähkinöitä. Ymmärsin, että hedelmät on huono juttu ja katkaisevat ketoosin? Olen ennen tätä ketoosia ollut 2, 5 vuotta maidoton ja viljaton (paitsi tattari, hirssi,quinoa joskus riisi). Milläköhän niitä hiilareita lähtis nostamaan, ettei tulokset kärsi? Ja mikä olisi hyvä palautus-eväs?


Kokeilen kuitenkin ensin jättää sen omegan. Seuraava on se hiilareiden nosto entisestään. Nyt siis n.40-50 g ja tukevasti ketoosissa vielä. Hedelmiin ja marjoihin en ole uskaltanut kajota.
Ja en ole todellakaan anorektisen laiha painossa 55. Tällä hetkellä ahterissa on selluliittiä ja jenkkakahvat istuu vyötäröllä kaikesta lihaksesta ja hiitistä huolimatta! Kaloreita kiristämällä en ole ikinä päässyt kuitenkaan edes tähän pisteeseen :)

Sori sekava teksti, tauolla kirjoitan kiireessä..


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-24 22:49:19 
Poissa
A-luokan paskansyöjä
A-luokan paskansyöjä

Liittynyt: 2004-05-25 08:11:35
Viestit: 4830
Paikkakunta: Leivonmäki
Muljahdukset ovat merkkinä siitä, että olisi hyvä rauhoittaa tahtia ja miettiä, että mikä on tärkeää? Onko tärkeää hektinen elämä hotspotissa, vai onko tärkeää olla sitä mitä tahtoo itse olla?

Voi laittaa helvetin pitkän listan kaikesta mitä tekee ja saa, mutta voi laittaa lyhyen listan siitä, että miksi? Voi elää täydellistä elämää, elämättä sekuntiakaan omaa elämäänsä.

Karppaus ei vaan ole, kuin suksi MM-kisoissa, johon huudellaan havuja ja laitetaan perkelevoidetta ja mennään taas. Tämä on pitkää hivuttamista, kuin äitee Rantasella siellä Lahden kisoissa.

_________________
http://www.youtube.com/watch?v=z8tl2GSNxpo
KILO LÄSKIÄ ON ÄMPÄRILLINEN KUSTA.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-25 10:17:46 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47640
Paikkakunta: HomeSweetHome
Syväketoosi (ap) kirjoitti:
Ja en ole todellakaan anorektisen laiha painossa 55. Tällä hetkellä ahterissa on selluliittiä ja jenkkakahvat istuu vyötäröllä kaikesta lihaksesta ja hiitistä huolimatta! Kaloreita kiristämällä en ole ikinä päässyt kuitenkaan edes tähän pisteeseen :)
Hyvä jos et ole, mutta tapa jolla kuvaat itseäsi (jenkkakahvoilla ja selluliitillä noissa kiloissa) kertoo kyllä juuri siitä.
Ovatko kuukautiset vielä normaalit?

Nimmarilla "jo usein tuollaista kehitystä vierestä seurannut"

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-25 16:56:51 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2010-08-12 21:37:08
Viestit: 2290
Syväketoosi (ap) kirjoitti:
Rasvaa olen syönyt varmaan vähän liiankin kanssa, olen ollut niin onnessani kun olen voinut vetää lohen ja oliiviöljy-kasvikset-salaatin päälle vielä vaikka puoli pakettia vuohenjuustoa kerralla ja silti aamulla herää aina vain kiinteämpi ja hoikempi minä.

Tuon kuvauksen perusteella tuskin olet syönyt rasvaa liiankin kanssa (oletan että oliiviöljy-kasvikset-salaatista meni rasvaa suuhun vain sen verran kuin raaka-aineet imivät). Jos tarkoitat sellaista 200 g President-vuohenjuustopakettia, eihän puolikkaasta sellaisesta tule kuin 15 g rasvaa, mikä ei karppajalle ole paljon. Jos jonkin liikasaantia pitäisi epäillä, tuosta ateriasta IMO tulee helpommin liikaa proteiinia kuin liikaa rasvaa, mutta tarkkaa annoskokoasi en tiedä. Itse nauttisin tuollaisen aterian lisäksi rasvaista kastiketta tai kermakahvia, enkä siltikään epäilisi saaneeni liikaa rasvaa. Liikaa rasvaa totean saaneeni vasta silloin, jos on tietyllä tavalla etova olo.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-25 17:44:20 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2013-11-24 01:38:52
Viestit: 1595
Eko se selluliitti tule siitä etta hiilarit tuhoavat elastiinin ja kollageenin, tukikudokset heikkenee je selluloosa jyrää.

Niin ja pumpun muljahtelut . The collagenous cardiac skeleton which includes the four heart valve rings, is histologically, elastically and uniquely bound to cardiac muscle. The cardiac skeleton also includes the separating septa of the heart chambers

Minä ainakin antaisin lekurin kattoa pumppua, Et sinä mistään foorumilta saa vastausta vaivoihisi jos ne tuota luokkaa ovat.
Samallahan tulisi tuo lisäaineiden käytto tarkistettua lekurilla ja mahdollinen anorektisuus näkyisi myos.
Poco kituilusta kun vielä mainitset ja hypokalemia hoidosta wichylla niin saat kyllä varmasti diagnoosin.

_________________
Just eat a goddamn steak


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-25 19:37:07 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2009-08-23 18:02:08
Viestit: 366
Mulle ei VHH:lla sovi kalaöljylisä ja runsas oliiviöljyn käyttö lainkaan. Tulee pienestäkin määrästä kalaöljyä (kapselit) heti rytmihäiriöitä ja muljahduksia. Toki liian kovatempoinen liikunta ketoosissa voi aiheuttaa myös

FF


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-25 21:51:52 
Poissa
juniorikarppi
juniorikarppi

Liittynyt: 2016-11-14 09:59:30
Viestit: 63
Selluliittiahan voi olla hyvin hoikillakin. Sitä voi olla niin kauan kuin kehossa rasvaa on. Rasvaahan taas aina pitää olla jonkin verran. Selluliitti siis pitää hoitaa jollain muulla kuin poistamalla rasva. Varmaa keinoa ei taida olla kellään, mutta kuulemma terveellinen syöminen ja sokerin välttely on yksi avainjuttu.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-26 10:10:35 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2012-02-19 09:38:52
Viestit: 3371
Ensimmäinen karppausyritykseni aikoinaan johti järkyttävään tykytykseen, jonka katkaisi vain hiilari. Silloin kalorit painuivat liian alas, en syönyt tarpeeksi rasvaa tai hh. Silloin en vielä ollut tällä palstalla vaan kokeilin itsekseni Atkinsin kirjan ja perfektionistin luonteenlaadun sekoituksella (tappava yhdistelmä, kun lisätään nuoruudessa opittu rasvakammo).

_________________
C-pitoisuudet: keitetty ruusukaali 70,2; mandariini 41; kukkaakaali 51,8 keitetty 33,7; mansikka 45,6; keitetty kesäkurpitsa 16,2; paistettu kaali 24,8; haudutettu lanttu 31; kyssäkaali 52,1; maksa 31; pensasmustikka 15,6


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2017-02-26 15:26:51 
Useista epäilyistä huolimatta itsetuhoinen en ole, enkä anorektinen. Tunnustan, että ehkä en tosiaan vain hallitse tätä hommaa ts. kuvittelin jotenkin simppelimmäksi. Ja voi olla, että kaikesta oliivi- ja kookosöljyn lotraamisesta huolimatta olen varmaan vähän rasvakammoinen. Taidan siirtyä hyväkarppailuun takaisin, koska rytmihäiriöt eivät ole kaikesta säätämisestä huolimatta helpottaneet. Ehkä elämäntilanne on huono (pienet lapset, valvomista jne.) Palaan sitten ketoosiin joskus toiste, niin hyvä kuin olo sillä olikin lukuunottamatta tätä rytmihäiriö-asiaa. Haluan nyt näistä vain äkkiä eroon.

Jos joku olisi kuitenkin niin kiltti ja kertoisi mitä tahtia uskallan palauttaa hiilareita, ilman että päädyn vain paksummaksi kuin ennen aloitusta :/ Marjoja? Hedelmiä? Vai alanko heti keittelemään gluteenitonta ksurapuuroa?


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 15 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa


Voit kirjoittaa uusia viestejä
Voit vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)