karppaus.info

Uni olikin ensimmäinen asia joka minulta lähti silloin kun tämä kaikki alkoi.

Töistä oli stressiä ja kotona omat paineet.
Yö oli sitten minulla sitä kun oli aikaa ajatella seuraavan päivän tulevia töitä/tekemisiä/velvollisuuksia.
Jaksoin painaa n 1,5 vuotta näin, yöunet n 4 h mutta sitten alkoi alamäki. Rupesin unohtelemaan asioita ja työt tuli tehtyä kyllä mutta tuntui että aina oli kaiken kanssa kiire. Työpaineet lisääntyivät vain, harteilleni ladottiin enemmän ja enemmän vastuuta.
Vapaapäivät menivät migreenissä ja sairaslomapäivät kun poikani sairasti, tein töitä kotoa käsin. Oli pakko, kukaan muu ei pystynyt/osannut niitä tehdä.

Loppujen lopuksi töissä tapahtunut välikohtaus sai minut purskahtamaan itkuun enkä päässyt vessasta ulos itkultani tuntiin. Silloinkin puuteroin nenäni ja menin jatkamaan töitä, kunnes pomoni, joka oireiluni oli pistänyt merkille, tuli sanomaan että "Satu, mä olen varannut sulle ajan työpaikkalääkärille, pääset sinne juttelemaan". Purskahdin taas itkuun, olo oli kuin lekalla olisi lyöty mahaan, MINÄ en pystynyt enää pitämään itseäni koossa!

Siitä hetkestä lähtien olen tätä käynyt läpi, lääkkeiden, terapian ja itsetutkiskelun avulla. Siitä on nyt aika tarkkaan 2 v.

Alussa oli todella rankkaa, lääkkeiden kokeilut, omista asioista puhuminen, pitkä sairasloma ja työpaikalta tuli painetta kokoajan. Silloin istuin meidän rannassa tuntitolkulla, itkin ja katsoin tummaan veteen. Miten houkuttelevalta se tumma hiljaisuus näyttikään. Päässä oli jatkuva sekasotku menossa etten saanut sitä hiljaiseksi millään. Houkutus hypätä samettisen pehmeään, kylmään, hiljaiseen mereen kävi kokoajan suuremmaksi, se tuntui ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta silloin ja jatkui vielä pitkään. En halunnut elää huonona äitinä, vaimona, työntekijänä, lapsena enkä ihmisenä. En vain jaksanut hengittää, sekin sattui.

Joskus tunnen häivähdyksen tuosta vanhasta ahdistuksesta vielä, joskus isommaltikin. Mutta minä olen päättänyt jatkaa hengittämistä. Haluan nähdä poikani joka aamu heräävän, hänen kehityksensä ja kasvunsa. Haluan olla hänelle mahdollisimman hyvä äiti vaikkei se nyt olekkaan mahdollista vielä mutta olen päättänyt yrittää parhaani. Otan päivän kerrallaan, joskus vielä ehkä olen onnellinen. Sitä ennen elän poikani kautta ja hänen kanssaan ja hänen tukenaan niin pitkään kuin mahdollista on.

Ihan kamalaa kuultavaa.
Kahdella läheiselläni on ollut vastaavaa. Toinen myös ratkesi töissä ja itku ei ottanut loppuakseen.
Ihan hirveetä lukea tai kuulla tuollaista, kun ei itse ole kokenut tuollaista epätoivoa. Tuntuu, ihan kauhean lopulliselta.

Molemmat ovat toipuneet onnellisiksi ihmiseksi. Vaikka toinen joutui alussa käymään päivittäin terapiassa.
Ei ole helppoa.

Ihana kuulla, että sinulla on kuitenkin pahin ohi.

Mikä ajaa tuollaiseen?? Onko se toisten odotus sinusta vai oma odotus?
Vai onko se loppujen lopuksi aina se oma. Koska itse kuvittelee toisetn odotukset? Toiset olisivat tyytyneet vähempäänkin, mutta itse vaatii itseltä enemmän?

Löydätkö mistään omasta jutusta helpotusta?
Musiikki, taide, liikunta???

Minulla on nuo eläimet. Ilman niitä olisin varmaan jo sulkenut lapseni puulaatikkoon
Eläimet ovat hiljaa ja tyytyväisiä ja aina iloisia ja onnellisia minut nähdessään.
Eivät ole kiittämättömiä eivätkä vaadi minulta mitään muuta kuin hoidon.
Eläinten touhuja jään katselemaan joskus tunniksikin ja silloin minä lataan akkuja.

Onko sinulla mitään paikkaa tai tilaa tai touhua joka saa akut ladattua?

_________________




http://karppausjaperhe.blogspot.com/

No niin, hyvä kuulla että asiat etenee edes vähän. Luulen, että tuo lääkityksen vaihto kyllä auttaa. Juo ensiavuksi jotain nestettä poistavaa, vaikka vihreää teetä tai yrttiteetä. En usko minäkään, että nuo kilot voisivat läskiä olla, joten kyllä ne siitä nopeasti sulaa. Tsemppiä!

Uskon, että olet ihan hyvä äiti masennuksesta huolimatta. Sä tunnut vaan vaativan itseltäsi ihan hurjan paljon, sun poikasi kyllä rakastaa/pitää hyvänä äitinä, vaikka joku asia joskus jäisi tekemättäkin tai olisi välillä väsynyt olo. Kai tiedät, että kiltit, ahkerat ja vastuuntuntoiset tytöt ne sairastuu kaikista helpoiten masennukseen?

Mulla on ihan samanlainen tarina kuin sulla, en tajunnut ollenkaan kuinka huonossa jamassa olin, kunnes yhtenä yönä vaan istuin vessassa itkemässä (en voinut herättää miestä siihen itkuun ja pieni asunto) koko yön, kunnes olin niin sekaisin, että en osannut aamulla tehdä muuta kuin soittaa lääkäriin. Itkin puhelimessa ja vielä siellä vastaanotollakin, enkä edes missään vaiheessa ollut ihan perillä siitä, että miksi itken. Kaikeksi onneksi pääsin silloin ihan suorilta kunnon lääkärille, enkä joutunut odottamaan kuukautta, niinkuin nykyisin saattaa joutua.
Nyt tuosta on jo vuosia, ja kaikki on hyvin. Joten kun saat nyt apua, niin paranet kyllä. Ne kilotkin karisee ennen pitkää, älä ota siitä stressiä. Kaikki on vielä joskus ihan hyvin, ja saat nauttia elämästä sen sijaan, että vaan eläisit sitä. Usko pois!

Hali vielä
All this time, all this time
you have had it in you
just need a little push
(Maria Menaa, jolla on muuten paljon lauluja siitä, kuinka elämästä selviää hengissä. Ei ole ollut helppoa hälläkään. Jos tykkäät musiikkia kuunnella, niin kokeile.)

Aika monilla meistä taitaa olla syntymälahjana ylikehittynyt velvollisuudentunto.( -Paraskin puhumaan tästä... ) Sitä helposti asettaa itselleen riman korkealle, vähempi ei vaan riitä. Ja töitä kyllä kasataan harteille, niiistä ei ole pulaa. Kestäisi vaan kroppa mukana (omien?) vaatimusten alla.

Eräs viisas ihminen pyysi kerran miettimään, tarkoittavatko itserakkaus ja itsekkyys samaa. Hän antoi myös "lukuläksyn" eli tärkeitä kirjavinkkejä: Erich Fromm: Rakkauden vaikea taito, Anthony de Mello: Havahtuminen sekä Anna-Liisa Valtavaara: Kiltteydestä kipeät.

Frommin ja de Mellon olen jo lukenut, antoivat kyllä paljonkin ajatuksenaihetta. Valtavaaran sain juuri kirjastosta; sisällysluettelon perusteella arvioin, että moni kohta tulee kyllä kolahtamaan.

Miten siihen vaan pääsisi, siihen, että vähempikin tekeminen riittää? Siihen suuntaan kannattaa kumminkin ponnistella. Itse kunkin meistä. Luottavaisesti!

_________________
Kasvissyöjästä on kehkeytynyt kalansyöjä - kalansyöjästä on kehkeytymässä...

ssydis, mitä kuuluu?

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Samaa mietin!? Onkos tuloksista kuulunut mitään?

_________________




http://karppausjaperhe.blogspot.com/

/me tunkee nenänsä ketjuun
Kuulumisia ssydikseltä odotellessa

_________________
Elämää sKarpimmin 3.10.-10 alkaen, ei paluuta entiseen
**iHerbin alennuskoodi TUD741 ensitilaajille**

http://koukuttunut.blogspot.com

Reettiksen tekstistä tuli taas itku, olet ollut samassa pimeässä paikassa kuin minä. Lauseesi: "Kaikki on vielä joskus ihan hyvin, ja saat nauttia elämästä sen sijaan, että vaan eläisit sitä." on juuri sitä mitä nyt teen, elän vain päivä kerrallaan eteenpäin, ilman mitään muuta.

Tulokset tulivat eilen, kaikki arvot ovat normaalin rajoissa paitsi natrium joka on edelleen alakantissa muttei niin paljon. Kilpparikin siis ihan kunnossa. Tässä on se hyvä puoli että nyt voin aloittaa jonkin norsuille tarkoitetun nestettä poistavan lääkityksen.

Vaa'alla en ole nyt edes käynyt, ei kiinnosta. Nousee jos nousee, laskee jos laskee.

Jalat ovat hirvittävän kipeät, nilkat ja polvet jomottaa ja jos hiukankin vääntyvät, kipu on jotain uskomatonta. Makasin yksipäivä sängyllä jalat ylhäällä toinen jalka toisen päällä. Olin siinä n 10 min ja kun nousin, oli alimmaisena olleessa jalassa kantapäästäni jäänyt n 2 cm syvä lommo... lommo oli siinä vielä tunninkin päästä kun mieheni tuli kotiin ja hänelle juttua kerroin. Että hyvin näyttää aineenvaihdunta toimivan...

Tilasin Ellokselta 9e farkut jotka ovat ainoat yksien verskojen lisäksi mitkä mahtuvat päälle. Vain yhdet, talveksi ostamani numeron liian isot tennarit joissa käytin aluksi villasukkaa mahtuvat jalkaan, ilman sitä villasukkaa. Käytän mieheni huppareita. Ihanaa. Koita tässä sitten olla stressaamatta.

Olen syönyt aivan liian vähän, kun sekään ei jaksa kiinnostaa. Laatukin on heitellyt, jokupäivä syön niinkuin kuuluu, joskus taas en. Hiilariblokkareita olen kyllä käyttänyt runsaasti, eilen esim söin vain laskiaispullan ja join litratolkulla kahvia. Motivaatio mihinkään on nollassa. Voisin vain nukkua muutaman kuukauden jos pystyisin nukkumaan.

Olo on täysin turta, mikään ei tunnu miltään. Öisin katselen nukkuvaa poikaani ja koitan löytää jotain muutakin hyvää elämästäni. Tunnen kuinka musta möykky sisälläni taas kasvaa, enkä pysty tekemään sen estämiseksi yhtään mitään.

No voi perkule!!!

Toivottavasti tuohon nesteen kertymiseen löytyy syy!!??
Tuossa on se suurin syy sun painoon. Muista ny ainakin se.

Voi hyvänen aika. Onko nyt lääkäreillä mitään ehdotusta miten jatkatte??

_________________




http://karppausjaperhe.blogspot.com/

Luin koko ketjun ja jäin sanattomaksi. Kyllä omat huolet tuntuu aikas mitäänsanomattomilta.
Lähetän sulle Ssydis roppakaupalla voimia ja oikein ison halin.

_________________
ÄLÄ UNELMOI ELÄMÄÄSI, VAAN ELÄ UNELMAASI.

Pärjäisikö mies lapsen kanssa hetken kotona jos ne ottais sut ihan osastolle. Saatais lääkitys paremmin kuntoon ja kaikki ravintokin sulle. Ihan sama nyt tähän hetkeen hiilarit tai ei, kunhan muuten tuut kuntoon. Ja löytyisi oikea lääke siihen masennukseenkin. Ethän sä ilmankaan voi olla. Ole rehellinen lääkärissä sitten tunnoista! Oletko menossa psykiatrille lähiaikoina?

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Voi Ssydis. Jos vaan pystyt nyt mietit jokaisen keinon miten saat vähennettyä sun kropasta stressiä. Rakasta itseäsi ja sun kroppaa, pyydä että sun mies hieroo sun päätä&kasvoja iltaisin. Helli sun poikaa. Meditoi, rentoudu, ota valohoitoa aamulla ja pimeää illalla, kuuntele luonnonääniä, esim ne vesiputousääninauhoitteet vetää kyllä aivoaallot ihme pituuksille. Asioiden kelaaminen nukkumaanmennessä vaikeutuu huomattavasti tietynlaisista äänistä tai päähieronnasta. Anna sun kropalle ravitsevaa ruokaa, ja nosta hiilarit kasviksilla&juureksilla, koska liian alhaiset hiilarit on yksi stressitekijä elimistössä. Vähennä kahvia, sokeria, e-koodeja (ja viljaa?), ei raskasta liikuntaa, eikä edes keskiraskasta illalla enää; ne vaan pahentaa vähän niinkuin rangaisisi jo lyötyä. Vähän kevyttä liikuntaa päivällä, jos vaan jaksat, siten että veri lähtee kiertämään ja jalat hieman väsyy.

Nää on vaan mun ehdotuksia, älä toteuta jos toteat tai olet todennut että ne eivät sovi sinulle; oot ehkä kokeillukin jo nää kaikki vuosien varrella, varmuuden vuoksi vaan nyt laitoin mitä itsellä tulee mieleen. Ja mitenkään psyyken oireita tai lääkintöjä väheksymättä tai poissulkematta. Psyykkinen toipuminen vaan edellyttää fyysisiä mahdollisuuksia siihen. Nukkuminen on saatava kuntoon.

Melatoniinia on ajoittain rohdosvalmisteissa, esim sininen uni. Se on kiellettyä, mutta eviran valvolta toimii tällä saralla sykäyksittäin. Parempi tietysti jos lääkärisi vielä arvioi asian. Suomessa on reseptillä saatavilla 2mg vahvuiden "pitkävaikutteinen" valmiste(kalliimpi) sekä sitten apteekkien lääkevalmistamia "tavallisia" 1mg, 3mg ja 5mg tabletteja(halvempia). Jos lääkäri kirjoittaa sitä melatoniinia niin ehkä pyytäisin noita 3mg tabletteja itse? Niitä ei välttämättä löydy "kirjoista", mutta esim tota 3mg tablettia saa useista apteekeista. Toivottavasti nesteenpoistolääkitys helpottaa sitä turvonnutta oloa!

Kilpirauhasesta sen verran vielä että kaikki kilpirauhasongelmat eivät välttämättä näy niissä tavallisissa kilpirauhaskokeissa, jolloin tällaisten ongelmien tunnistaminen vaatii erityisen perehtynyttä lääkäriä. Jos koet että sulla ei ole kilpirauhasongelmiin viittaavia oireita niin ei asiaa tarvi selvitellä sen enempää, mutta jos oireita on voisit hakeutua tälle alueelle suuntautuneelle lääkärille. Suosituksia lääkäreistä taitaa löytyä tämänkin foorumin kilppariketjusta tai sitten kilpparifoorumeilta. Sinänsä tilanteesi jossa on taustalla pitkittynyt stressi olisi omiaan aiheuttamaan ongelmia myös kilpirauhashormoneissa.

_________________
vähärasvatonta elämää 22.2.2009->

Voi kultapieni

Sinuna jättäisin kyllä ne hiilarisiepparit pois. Ei sun painonnousu nyt johdu hiilareista, vaan niistä lääkkeistä, jotka ei sovi. Toivottavasti nesteenpoistolääkkeet alkavat nyt auttaa nopeasti! Muista syödä, sun kroppa ja aivot tarvitsee ruokaa parantumiseen. Oikea ruoka vaikuttaa yllättävän paljon siihen, kuinka aivotkin toimii. Ja tietysti tarvitset energiaa, että ylipäätänsä jaksat eteenpäin. Koita syödä jotain kunnollista lämmintä ruokaa joka päivä, ei sen tarvitse olla niin oikeaoppista karppia, kunhan vaan saat tarpeeksi ravintoa. Pelkkä ruuanlaittaminenkin tuntuu varmasti todella raskaalta välillä, mutta koita keksiä jotain helppoja ruokia, munakasta, wokkia, keittoa...samaan pannuun/kattilaan vaan kaikki ainekset ja porisemaan. Muista, ettei laihdutuskaan onnistu kitukuureilla (ja on vaan hyvä, että et ole stressannut/kiinnostunut painosta tässä vaiheessa)! Enkä usko, että sussa on läskiä juurikaan, jaloissa, nivelissä yms. on selvästi vaan hirveän paljon ylimääräistä nestettä.

Sie kuulostat todella väsyneeltä, toivottavasti jaksat kuitenkin terapiaan raahautua ja saat sieltä tukea. Oliskohan sun mahdollista löytää omalta paikkakunnaltasi tukihenkilö, joka auttaisi ja tukisi? http://www.mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua/tukea_tukihenkilolta/ Sellaisen ihmisen, joka on itse kohdannut samanlaisia tuntemuksia, on varmasti paljon helpompi ymmärtää, kuin jonkun "ulkopuolisen". Osaisikohan sun terapeutti auttaa sua löytämään tukihenkilön?

Täältä käsin on hankalaa antaa muuta apua kuin haleja Toivon silti niin kovasti, että sun olotila alkaa helpottaa ennen pitkää. Jokainen päivä tuntuu tietysti ikuisuudelta, vaikka jälkeenpäin on hankala edes muistaa mihin sen ajan on käyttänyt. Johonkin sumun harmauteen vaan kaikki katoaa. Mutta älä kadota itseäsi sinne, pidä kiinni kynsin ja hampain! Voimia sinulle!

mä olen niin väsynyt että voisin vain itkeä. yöt on tulleet taas täyteen tyhmiä, vanhoihin arkoihin asioihin liityviä painajaisia. sellasia jotka olen joskus aikoinaan tunkenut pääni mustiin laatikoihin. maanantaina oli psykiatri jonne en olisi millään jaksanut mennä. hän ei uskalla määrätä mulle nesteenpoistolääkkeitä ettei mun kropan suola-arvot mene ihan perseelleen. pyysi soittamaan TK:een omalle lääkärille joka sitten voi samalla seurata arvoja. en vain jaksa ottaa enää yhtään ketään tähän soppaan jolle kun täytyy selitää tämä kaikki. tuskin sieltäkään uskalletaan mitään lääkettä määrätä, sanotaan vaan että liiku. en pysty, jalkojen lisäksi vasemman käden kipeytyneen peukalonivelen jatkeeksi on nyt koko ranne todella kipeä, jos esim nostan edes kahvikupin, kipuaalto pyyhkäisee koko kropan läpi. vääntöä se ei kestä yhtään.
kohta täytyy raahautua psykoterapiaan. tuntuu että näitä on kokoajan, ihan liikaa, että saa olla jatkuvasti menossa johonkin kun vain haluaisin vetää peiton korville ja odottaa kesää.

osastolle menosta ollaan puhuttu mutta on sovittu että se on vihoviimeinen keino, siitä kun jää papereihin merkintä että on ollut lataamossa. ja tuntuu että siellä mä sekoaisin täysin ellen näkisi Kelpo-Eemeliä joka päivä. se olisi kaikkein kauheinta mulle. mutta olen luvannut psykiatrilleni että jos hän sanoo että nyt mennään ni tottelen häntä, silloin en enää ole siinä kunnossa että voisin itse päätöksen tehdä.

miksi mun täytyy ravata näissä "juttutuokioissa" kun tuntuu ettei mulla ole mitään sanottavaa enää. kaikki on jo sanottu. paitsi ne mustat laatikot päässä jotka olisin valmis vain heivaamaan johonkin, niitä asioita en halua ääneen lausua.

Paljon halauksia täältäkin! Ja voimaa! Olisi hyvä jos saisit jollekin avauduttua myös niistä kipeimmistä asioista? Tietääkö miehesikään niistä?

Eri lääkäreillä juokseminen ja asioiden puiminen on raskasta vaikka ei olisi edes pahasti sairas, saatika sun tilanteessa, missä oot todella väsynyt kaikesta. Kurjaa kuulla, ettei asiat suju paremmin, mutta täytyy toivoa, että pian saisit kokonaisvaltaista apua jostain!

Voimia ja halauksia todella paljon!

_________________
Vaikka kuinka kääntyis, aina on perse takana..

Hitsi!! En usko Reikiin, mutta lähetän täältä sulle kaikella mahdollisella voimalla energiaa!!!
Koita jaksaa.

Haittaako se, että jää merkintä? Tuleeko se missään tilanteessa vastaan, että siitä olisi haittaa?
Jos et siis pyri jonnekkin yk joukkoihin tms.??
Pitäiskö sitä oikeasti harkita. Jos siitä olisi apua!??
Minä en ainakaan katsoisi kieroon yhytään läheistäni tai tuttuani joka olisi käynyt hoitamassa itseään!

_________________




http://karppausjaperhe.blogspot.com/

Ja varmasti saa mies poitsun kanssa tulla joka päivä katsomaan, sehän tekisi vain hyvää. Ja hei, ei ne sua sinne loppuelämäksi sulje, vaan siksi aikaa, et pääset taas jotenkin jalollesi.
Ja kerää rohkeus avata ne laatikot jollekin! Ei terapeutit arvaa, jos et kerro. Kertomisesta ehkä lähtisi parantuminen? Et ainakaan olisi niiden kanssa yksin. Ehkä sitten oma turhautuminenkin jutusteluun muuttuisi kun pääsisitte puhumaan oikeista asioista.
Paljon paljon voimaa täältäkin!

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

kukaan ei tiedä mun "mustalaatikkoasioita". nyt terapiassa tein päätöksen ja puhuin mun painajaisen aiheesta. että mua hävetti. kotiin ajaessa teki mieli ajaa täysillä lyhtypylvääseen ettei tarvitsisi enää ainakaan hetkeen mennä mihinkään puhumaan mistään. oikeasti. katsoin niitä ohikiitäviä tolppia ja ajattelin jos vain pikkusen käännän rattia ni kaikki olisi ohi. en kuitenkaan tehnyt niin, enkä tiedä edes miksi. musta tuntuu että vien joltain hyvältä ihmiseltä elinpaikan, ettei mun kuulu saada olla täällä. etten kuulu tänne. niin rikki ettei voi korjata. ja se on mun oma vika.

ja kiitos kaikille voimista, omat ei tahdo riittää enää millään

Kyllä tänne maailmaan mahtuu rikkinäiset ja vähän enemmänkin rikkinäiset ihmiset. Itseasiassa kaikilla meillä on omat taakkamme, vaikkei aina ulospäin näkyisikään. Niistä ei vaan puhuta. Nyt kun olen melko avoimesti puolituttujenkin kanssa puhunut omista taakoistani, niin olen huomannut, että niitä samantyyppisiä tarinoita on jokaisella. Jotta voisit toipua, niin ne pahimmat ja syvimmät tuskat ja häpeät täytyy kohdata. Eli hyvä kun avasit suusi, vaikka hävettääkin. Vaikka olosi hetkellisesti pahenisikin, niin se kuuluu asiaan, kun sisimpäänsä tutkii. Ja siihen ei kykene heikko ihminen, vaan sellainen, jolla on jossain vielä se tahto ja halu elää ja olla terve, vaikkei se siltä tuntuisikaan.

_________________
Yötä aina ikävöin,
vaikka päivän lapsi oon.
Pimeyden laskiessa
kaipaan valoon.
(Mariska)